Kolumnit

Eduskunnasta: Rahan pitää riittää elämiseen

Kulunut talvi on vaatinut monelta ponnisteluja toimeentulon turvaamiseksi. Venäjän energiasota Eurooppaa vastaan on nostanut energiahintoja myös meillä Suomessa.

Inflaatio vaikuttaa elämisen kustannuksiin ja elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet. Kaupassakäynti käy kalliimmaksi.

Vaikka onneksemme lauha talvi on omalta osaltaan hillinnyt sähkön hintaa, ovat kustannukset olleet kohtuuttoman kovat monelle. Täällä pohjoisessa esimerkiksi moni sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva on joutunut todella miettimään selviytymistään.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kasvaneet elinkustannukset ovat vakava paikka, joka on vaatinut päättäjiltä ripeitä toimia ihmisten toimeentulon turvaamiseksi. Marinin hallitukselle on ollut selvää, että kansalaisia on autettava.

Vuoden alusta voimaan tulleiden sähkövähennyksen ja sähkötuen lisäksi hallitus antoi esityksen takautuvasti kansalaisille maksettavasta sähköhyvityksestä. Esityksessä talvikuukausien ajalta maksettaisiin kertakorvaus kotitalouksille. Esitystä käsitellään tällä hetkellä eduskunnassa ja päätökset valmistuvat ennen eduskuntavaaleja.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että leudon sään vuoksi kaikkea sähköhyvitykselle varattua määrärahaa ei tarvinne käyttää. Hyvä niin.

Ihmisten toimeentulon turvaaminen on ollut Marinin hallituksen työn keskeinen perusperiaate koko hallituskauden ajan. Olemme muun muassa korottaneet pienimpiä eläkkeitä ja perusturvaa. Lisäksi sosiaaliturvaetuuksiin olemme tehneet ylimääräisen indeksikorotuksen viime vuonna paikkaamaan elinkustannusten nousua. Pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotusta on kevennetty.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Näillä päätöksillä varmistamme, että suomalaisilla jää tuloista enemmän käteen.

Alkuvuoden työmarkkinakierroksella sopimusosapuolet ovat päässeet sopuun muun muassa kaupan alan ja teknologiateollisuuden työehtosopimuksista. Pidän erittäin tärkeänä, että pohjoismainen sopimusyhteiskunta on näyttänyt neuvotteluissa vahvuutensa.

Poliittiset päättäjät eivät ole työehtosopimuksissa neuvotteluosapuolena. Korostan tästä huolimatta, että palkkojen on oltava kilpailukykyisiä ja ajassa kiinni. Palkalla on tultava toimeen myös korkeiden elinkustannusten aikana. Näin huolehditaan siitä, että ihmisillä on ostovoimaa.

Haastavina aikoina tarvitsemme inhimillistä politiikkaa, jossa kaikki pidetään mukana. Tästä periaatteesta pidämme kiinni talven kääntyessä kohti kevättä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kirjoittaja on sosialidemokraattien oululainen kansanedustaja ja eurooppa- ja omistajaohjausministeri

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä