Eduskunnasta: Työkaluja puuttumiseen pitää olla

Vuoden 2020 alussa astui voimaan edellisellä hallituskaudella valmisteltu lakimuutos, joka korosti lapsen ja nuoren itsemääräämisoikeutta. Lakimuutoksen taustalla olivat osaltaan lastensuojelulaitoksissa ilmenneet vakavat kaltoinkohtelutapaukset, joita Suomen hallitus pyysi anteeksi vuonna 2016. Lakimuutoksella haluttiin puuttua lasten perusoikeuksien rajoituksiin, jotka tehtiin ilman lain hyväksymää perustetta tai päätöstä.

Uuden lain ja sen tulkinnan koetaan kuitenkin useissakin tilanteissa vaikeuttavan käytännön lastensuojelutyön perustehtävää, eli lapsen ja nuoren suojelua, kasvatusta ja kehitystä. Lastensuojelulaitokset ja heistä vastuussa olevat sosiaalityöntekijät kokevat, että keinot sijoitettujen, vakavasti päihteillä ja rikoksilla oireilevien nuorien auttamiseksi ovat puutteelliset, eikä puuttumiskeinoja huumeiden käyttöön tai karkailuun ole riittävästi.

Laitoksista on koettu tulleen entistä vaarallisempia myös siellä työskentelevälle henkilöstölle. Nuorten itsemääräämisoikeuden entistä vahvemman korostamisen on koettu käytännössä johtaneen ongelmien syvenemiseen. Lastensuojelutyössä on usein myös resurssien puute, ja liian vähäinen henkilöstömäärä vaikeuttaa kasvatustehtävän toteuttamista käytännössä.

Tänä syksynä valmistui lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän raportti, jossa annetaan lukuisia toimenpide-ehdotuksia lainsäädäntötyön pohjaksi. Siinä muun muassa esitetään vaativan sijaishuollon määrittelyä, erityisen huolenpidon jakson pidentämistä tarvittaessa 90 vuorokaudesta 180 vuorokauteen sekä rajoitustoimenpiteiden säätelemistä päihteitä käyttävien nuorten suojelemiseksi.

Yhteiskunnalla on erityinen vastuu siitä, että lastensuojelun sijaishuoltoon sijoittamat lapset ovat aidosti turvassa sijaishuollossa ja toimintaa valvotaan. Kysymys siitä, missä kulkee sijoitettujen nuorten itsemääräämisoikeuden ja kasvatustyön takia välttämättömien rajojen asettamisen välinen suhde ei ole helppo.

Kuitenkin katson, että lakia ja lain tulkintaa on syytä palauttaa askel taaksepäin nuorten itsemääräämisen äärimmäisestä korostamisesta kohti kasvatuksen ja turvallisuuden kannalta välttämättömien rajojen asettamista.

Nuorten oikeuksia ei saa rajoittaa mielivaltaisesti, mutta päihteillä, rikollisuudella, väkivaltaisella käytöksellä ja karkailulla oireilevan, haavoittuvassa asemassa olevan nuoren oikeus on myös saada kasvaa turvallisessa ympäristössä, jossa aikuiset asettavat käytökselle rajat.