Ulkomaat

Georgian osavaltio äänestää senaattoreistaan – Tämän takia vaalit ovat merkitykselliset Joe Bidenin presidenttikauden kannalta

Osavaltion vaalivirkailijat varoittelevat tiistain vaalien äänten laskemiseen voivan mennä jälleen päiviä.

Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi valitun Joe Bidenin kauden menestys voi riippua paljon siitä, miten käy tänään tiistaina pidettävissä Georgian senaattoripaikkojen uusintavaaleissa.

Istuvat senaattorit, republikaanit Kelly Loeffler ja David Perdue ovat mielipidemittausten mukaan suurin piirtein tasoissa demokraattihaastajiensa Raphael Warnockin ja Jon Ossoffin kanssa.

Marraskuun presidentinvaaleissa Georgian ääntenlaskenta kesti kolme päivää. Lopulta Biden voitti Georgian valitsijamiehet taakseen saaden vajaat 12 000 ääntä enemmän kuin presidentti Donald Trump . Äänestämässä oli käynyt noin viisi miljoonaa äänioikeutettua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tiistaisten vaalien äänten laskennassa voi käydä samalla tavalla, mikäli tulos on tasainen, sanoi Georgian ylimmän vaalivirkailijan Brad Raffenspergerin tiedottaja Walter Jones .

– Kyseeseen voi tulla useampi päivä, Jones sanoi Reutersin mukaan. Viivästys johtuu todennäköisesti postiäänistä, jotka saapuvat vasta vaalipäivänä.

Sunnuntaihin mennessä Georgiassa postiäänen oli antanut liki miljoona äänioikeutettua. Ennakkoon äänensä oli antanut yli kaksi miljoonaa.

Georgiassa jouduttiin menemään uusintavaaleihin, koska kukaan ehdokkaista ei saanut marraskuussa äänistä yli 50 prosenttia, mitä osavaltion vaalilaki vaatii.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Postiäänet suosivat Bideniä

Marraskuussa postiäänet suosivat Bidenia niin Georgiassa kuin muissakin vaa'ankieliosavaltioissa. Mikäli Georgiassa käy nytkin näin, alustavat tulokset kertoisivat republikaanien voitosta, mutta postiääniä laskettaessa demokraatit saisivat johtoa kiinni.

Mikäli molemmat avoinna olevat Georgian paikat senaattiin menevät demokraateille, Bidenilla on puolellaan sekä edustajainhuoneen että senaatin enemmistö. Senaatissa tosin senaattorien määrä menisi 50/50, mutta ratkaiseva ääni olisi senaatin puheenjohtajalla, varapresidentti Kamala Harrisilla .

Näin Bidenin olisi helpompi ajaa hankkeitaan kuten koronaviruspandemian ja ilmastonmuutoksen vastaista taistelua.

Mikäli edes toinen senaattorin paikoista menisi republikaaneille, Bidenin mahdollisuudet saada lainsäädäntöään läpi Washingtonissa vaikeutuisivat tuntuvasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Trump pani toivonsa Penceen

Sekä Biden että Trump kampanjoivat tiistain vaalien alla Georgiassa.

Trump kertoi kannattajilleen, että hän panee toivonsa varapresidentti Mike Penceen , sillä tällä on johtava rooli keskiviikkona, jolloin kongressin on määrä vahvistaa marraskuun presidentinvaalien tulos.

– Toivon että loistava varapresidenttimme selviää tästä... Tietysti, jos hän ei selviä tästä, en pidä hänestä niin paljoa, hän sanoi CNN:n mukaan.

Presidentti ei kuitenkaan tarkkaan sanonut, mitä hän toivoi Pencen tekevän.

Trump ei ole vieläkään hyväksynyt presidentinvaalien tulosta. Hänen mukaansa Biden voitti vaalit laajan vaalipetoksen turvin. Osavaltioiden ja liittovaltion vaaliviranomaiset, oikeusministeriö sekä monet tuomioistuimet ovat sanoneet, että tästä ei ole todisteita.

– He eivät ota Valkoista taloa. Me taistelemme hemmetisti, Trump sanoi kannattajilleen, jotka huusivat "Taistele Trumpin puolesta!"

Biden puolestaan kritisoi väistyvää hallintoa pandemian huonosta hoidosta. Maassa on kuollut yli 350 000 ihmistä koronavirukseen, joka leviää edelleen voimakkaasti useimmissa osavaltioissa.

– On uusi vuosi, ja huomenna voi olla uusi päivä Atlantalle, Georgialle ja Yhdysvalloille, Biden kertoi Reutersin mukaan.

Hän sanoi, että presidentti käyttää enemmän aikaa "kitisemiseen ja valittamiseen" kuin tekoihin covid-19-ongelman ratkaisemiseksi.

Georgian senaattoriksi pyrkivä pastori Raphael Warnock puhui vaalitilaisuudessa ennen presidentiksi valittua Joe Bidenia Atlantassa maanantaina. Warnock olisi ensimmäinen musta senaattori osavaltiosta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä