Kotimaa

Helsingin käräjäoikeus määräsi Nuorisosäätiön saneerausmenettelyn lakkaamaan

Oikeuden mukaan saneerausohjelman jatkokäsittely tulisi aiheuttamaan säätiölle merkittäviä kustannuksia. Sen vuoksi on todennäköistä, että säätiö ei jatkossakaan saneerausmenettelyn aikana kykenisi maksamaan uusia velkojaan ja lisävelkaantumisen vaara on olemassa.

Helsingin käräjäoikeus on torstaina määrännyt Nuorisosäätiö yrityssaneerausmenettelyn lakkaamaan. Nuorisosäätiö on maksukyvytön, eikä maksukyvyttömyyttä voida selvittäjien käräjäoikeudelle toimittaman saneerausohjelmaehdotuksen avulla poistaa, oikeus katsoo.

Oikeuden mukaan säätiö oli saneerausmenettelyn aikana velkaantunut ja joutunut ottamaan väliaikaista luottoa tytäryhtiöltään. Vaikka velka oli saatu maksetuksi erään kohteen myynnistä saaduilla varoilla, käräjäoikeus on arvioinut, että saneerausohjelman jatkokäsittely tulisi aiheuttamaan säätiölle vielä merkittäviä kustannuksia. Sen vuoksi on todennäköistä, että se ei jatkossakaan kykenisi menettelyn aikana maksamaan uusia velkojaan ja lisävelkaantumisen vaara on olemassa.

Oikeuden mukaan Nuorisosäätiön aiempiin johtohenkilöihin kohdistuva rikostutkinta on myös este menettelyn jatkamiselle, koska ei ole ilmennyt sellaisia laissa tarkoitettuja vastasyitä, jotka oikeuttaisivat menettelyn jatkamisen. Oikeuden päätös ei ole lainvoimainen. Siihen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen tai korkeimmalta oikeudelta ennakkopäätösvalituksella, mikäli oikeus antaa asiassa valitusluvan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vakuudettomia velkoja

Saneerausmenettelyn keskeyttämistä vaativat Finance Obligacji Korporacyjnych Europy Środkowej i Wschodniej (OFOK), Open Finance Obligacji Przedsiębiorstw (OFOP) puolalainen BSWW Trust Sp. z o.o. (BSWW), Yleisrahoitus 2 Oy sekä Confido Invest Oy. Asiaa käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa 24. marraskuuta.

Nuorisosäätiön toiminnan tarkoituksena on sosiaalinen nuorisotyö ja erityisesti nuorison kasvatustyön kehittäminen sekä nuorten itsenäistymisen tukeminen. Säätiön asunnoissa asuu tuhansia nuoria.

Helsingin käräjäoikeus hyväksyi lähelle konkurssia ajautuneen Nuorisosäätiön saneerausmenettelyyn huhtikuussa 2019. Saneerausohjelmassa Nuorisosäätiön vakuudettomista veloista on ehdotettu leikattavaksi 97,13 prosenttia. Saneerauksen tavoitteena on, että säätiö luopuu kokonaan vapaarahoitteisten kohteiden rakentamisesta ja saa taloutensa tervehtymään.

OFOPille säätiöllä on vakuudetonta velkaa noin 15 miljoonaa euroa. Vastaavasti OFOKilla on vakuudettomia saatavia säätiöltä noin 5,5 miljoonaa euroa ja BSWW Trustilla 6,34 miljoonaa euroa. Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että Nuorisosäätiö on nostanut takaisinsaantikanteen BSWW:ta vastaan. Säätiö katsoo, että velan taustalla on ylihintainen kauppa Helsingin Kampissa sijaitsevan Lastenkodinkatu 5:ssä sijaitsevasta kiinteistöstä. Confidon kanssa säätiöllä noin 300 000 euron riitainen velka.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Saneerausohjelmasta käy ilmi, että rikostutkinnan kohteena olevat keskustataustaiset ex-johtajat Perttu Nousiainen ja Aki Haaro jättivät jälkeensä noin 335 miljoonan euron velat Nuorisosäätiölle. He ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Säätiön nykyjohto on tehnyt Nousiaisen ja Haaron toimista lukuisia tutkintapyyntöjä poliisille.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä