Paikallisuutiset

Hilla Groupin muutosneuvottelut päättyivät – Kainuun Sanomien uutispalvelu painottuu verkkoon, lehti ilmestyy painettuna harvemmin

Muutosten taustalla on painotuotteen kustannusten voimakas kasvu ja muutokset lukijoiden median kulutuksessa. Konserni uudistaa ja monipuolistaa digitaalista sisältötarjontaansa.

Kainuun Sanomia julkaisevan Hilla Groupin helmikuun alussa alkaneet muutosneuvottelut ovat päättyneet.  Muutosneuvotteluiden lopputuloksena Hilla Group -konsernin eri toiminnoista irtisanotaan 15 henkilöä. Lisäksi määräaikaisia sopimuksia päättyy ja työtehtäviä organisoidaan uudelleen. Konserni varautuu myös lomautuksiin.

Muutosneuvotteluiden seurauksena Kainuun Sanomien sekä Hilla Groupin toisen maakuntalehden, Keskipohjanmaan , painotuotteen ilmestymiseen tulee muutoksia, ja jakelun toimintoja sopeutetaan sen mukaisesti.

Kun muutokset toteutuvat, Kainuun Sanomat ilmestyy painettuna ja kotiin jaettuna viitenä päivänä viikossa, tiistaista lauantaihin. Siirtymä ei tapahdu heti, vaan sen aikataulusta tiedotetaan tilaajille ja ilmoitusasiakkaille kevään aikana hyvissä ajoin ennen ilmestymisaikataulun muuttumista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun Sanomien verkkopalvelun uutistarjonta vahvistuu edelleen verkkosivustolla ja sovelluksissa jokaisena viikonpäivänä.

– Paikallisten uutisten tarjoaminen lukijoillemme on ollut ja on edelleen meidän vahvuutemme. Olemme jo pitkään monipuolistaneet digitaalisten uutissisältöjen tarjontaa ja se työ jatkuu, Kainuun Sanomien päätoimittaja Päivi Bisi sanoo.

Bisi muistuttaa, että Kainuun Sanomat pitää silti tärkeänä myös paperilehden tilaajien palvelemista.

– Lukijat saavat viitenä päivänä viikossa kotiinsa lukupaketin, joka tarjoaa paitsi tärkeimmät paikalliset uutiset ja puheenaiheet myös kotimaan ja ulkomaan uutistarjonnan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Painetun lehden jakelun muutoksilla pyritään turvaamaan laaja ja asiantunteva uutispalvelu ja huomioimaan median kuluttamisen digitalisoituneet trendit. Konserni uudistaa parhaillaan kaikkia verkkopalveluitaan ja sovelluksiaan.

Digitaalinen Kainuun Sanomat uudistuu täydellisesti vielä lähiviikkoina. Uudistuksessa on kehitetty käyttökokemusta erityisesti mobiililaitteissa, sillä yhä suurempi osa lukijoista haluaa kuluttaa uutisia kännykästään.

– Ymmärrämme hyvin, että aamun painettu lehti on monelle lukijalle läheinen ja pyrimme tarjoamaan luettavaa yhä myös siten paketoituna. Samaan aikaan on kasvavalle joukolle nopea, ajantasainen ja paikallisiin asioihin kiinnittyvä uutisvirta erittäin tärkeä. Heitä haluamme ohjata digitaalisiin kanaviimme ja palvella siellä koko ajan paremmin, sanoo Hilla Groupin toimitusjohtaja Mikko Luoma.

Hilla Group Oyj kasvoi mittavasti kaksi vuotta sitten yrityskauppojen myötä, ja muutosneuvotteluiden taustalla oli myös konsernin tarve kehittää ja yhtenäistää nopeasti laajentuneen konsernin toimintatapoja. Lisäksi pyrkimyksenä on ollut parantaa liiketoiminnan kannattavuutta ja vastata toimintaympäristön muutoksiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Muun muassa pandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat vaikuttaneet materiaalien saatavuuteen ja nostaneet Hilla Groupin kustannuksia erittäin merkittävästi. Samaan aikaan paperisten sanomalehtien tilaajamäärät ovat laskeneet ja yleinen ostovoiman heikentynyt.

Nyt päätettyjen muutosten arvioidaan parantavan Hilla Groupin kannattavuutta noin kahdella miljoonalla eurolla vuodessa. Viime vuodelta konserni teki tappiollisen tuloksen.

Lehden jakelu koteihin on koko sanomalehtikentässä kovien haasteiden edessä. Paperin ja jakelun kustannukset ovat nousseet nopeasti, ja lisäksi jakelua kuormittaa jatkuvasti paheneva pula jakajista. Työvoimapulan vuoksi jakelualueita on jouduttu supistamaan ja aikatauluja muuttamaan. Hillan julkaisuja jakaa oman jakelun lisäksi joillain alueilla Posti, joka kärsii myös samoista ongelmista.

– Paperilehden kustannuksista yli puolet on muita kuin lehden sisällön tekemiseen liittyviä kustannuksia. Siksi meidän on kehitettävä myös muita tapoja saattaa lukija sisällön pariin. Digitalisaatio tarjoaa tähän toimivan ratkaisun, Luoma toteaa

Mikä?

Hilla Group

Mediakonserni, joka julkaisuja ovat maakuntalehdet Keskipohjanmaa ja Kainuun Sanomat sekä 14 paikallislehteä, 9 kaupunkilehteä ja 8 matkailulehteä.

Yhtiön palveluita ovat lisäksi muun muassa paino ja jakelu, tapahtumatuotannot, viestintä- ja mainostoimistopalvelut sekä useat digitaaliset palvelut, kuten Jopox ja Regionline.

Työllistää noin 560 työntekijää.

Liikevaihto vuonna 2022 oli 44,6 miljoonaa euroa.

Hilla Group Oyj:n toimitusjohtaja Mikko Luoma ja kännykässsä pian käyttöön otettava Kainuun Sanomien uudistettu mobiilisovellus.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä