Ulkomaat

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää Mike Pencestä – jos kuviot menevät uusiksi, varapresidentistä voi tulla Yhdysvaltojen seuraava presidentti

Pence on ensin kristitty ja sitten konservatiivi. Republikaani hän sanoo olevansa vasta kolmanneksi. Asenteet näkyvät muun muassa abortin ja homojen oikeuksien vastustamisena sekä hiilienergian ja tupakkateollisuuden suosimisena.

Varapresidentit ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jääneet Yhdysvalloissa presidenttien varjoon. Viran nykyinen hoitaja Mike Pence , 61, ei ole poikkeus. Taustalla pysymistä on vain vahvistanut presidentti Donald Trumpin persoona, joka vie kaiken ilman ja tilan ympäriltään.

Nyt asetelma saattaa kuitenkin muuttua. Trumpin koronatartunta on pyöräyttänyt koko toimintaympäristön siinä määrin uusiksi, että jos palaset loksahtelevat tiettyihin lokeroihin, Pencestä voi tulla Yhdysvaltojen seuraava presidentti. Se ei ole todennäköistä, mutta mahdollista se on.

Siksi on syytä katsastaa, mikä Mike Pence on miehiään. Minkä sortin republikaani hän on? Mihin kohtaan varapresidentti asettuu nelikentässä, jossa vastakkain ovat konservatiivit ja liberaalit sekä demokraatit ja republikaanit?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Antoi elämänsä Jeesukselle

Mies itse on määritellyt olevansa "kristitty, konservatiivi ja republikaani, tässä järjestyksessä". Lisäksi hän on konservatiivisen teekutsuliikkeen miehiä.

– Kun ajattelen elämääni taaksepäin, mikään ei vedä vertoja sille sanoinkuvaamattomalle ilolle, jonka koin huhtikuisena iltana vuonna 1978, Pence on kertonut.

– Annoin silloin elämäni Jeesukselle.

Michael Richard "Mike" Pence syntyi 7. kesäkuuta 1959 Columbuksen kaupungissa Indianan osavaltiossa. Kuusilapsinen perhe oli irlantilaiskatolinen ja demokraattinen. Vanhemmat omistivat pienen huoltoasemaketjun.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mike-poika osoittautui lahjakkaaksi. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon historiassa Hanover Collegessa vuonna 1981 ja lakitutkinnon Indianan yliopistossa vuonna 1986. Valmistuttuaan lakimieheksi hän toimi yksityisenä asianajajana.

Politiikka kiinnosti jo tuolloin. Pence pyrki kongressiin vuosina 1988 ja 1990 tulematta kuitenkaan valituksi.

Jossain määrin tunnettu nimi hänestä tuli viimeistään vuosina 2013-2017, jolloin hän toimi Indianan osavaltion kuvernöörinä. Kautensa lopulla hän nousi republikaanien varapresidenttiehdokkaaksi vuoden 2016 presidentinvaaleissa ja varapresidentiksi tammikuussa 2017. Hän on Donald Trumpin varapresidenttiehdokas myös marraskuun 2020 vaaleissa.

Kritisoi koulujen seksivalistusta

Oikeistolainen amerikkalainen konservatismi leimaa Mike Pencen poliittista ja yhteiskunnallista ajattelua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän vastustaa tai on vastustanut aborttia, homoavioliittojen laillistamista ja hasiksen vapauttamista sekä tupakkateollisuutta rajoittavia lakeja. Terveydenhuoltouudistus Obamacare on ollut hänelle punainen vaate.

Pence on myös kritisoinut koulujen seksivalistusta. Sen sijaan hän kannattaa tai on kannattanut muun muassa laajoja aseenkanto-oikeuksia ja seksistä pidättäytymistä ennen avioliittoa. Sama pätee hiiliteollisuuteen, jota hän on suosinut uusiutuvien energialähteiden sijaan.

"Terrorismin vastaisessa sodassa" hän kannatti Irakin sotaa ja vastusti Guantanamo Bayn sulkemista.

Israel ja Ihmemaa Oz innostavat

Yhdysvaltalainen mediakanava ABC News on koonnut Mike Pencestä erilaista triviatietoa hänen suosikkijäätelöstään alkaen. Se on Moose Tracks (maapähkinävoilla ja kermakaramellilla maustettu vaniljajäätelö).

Tietopaketista käy ilmi, että varapresidentin lempielokuva on Ihmemaa Oz ja suosikkisupersankari Teräsmies. Perheen ykkösmatkailukohde ulkomailla on Israel.

Pence on ollut melko ahkera kirjoittaja ja televisiopersoona. Hänellä oli 1990-luvulla Indianassa jopa oma talk show sekä televisiossa että radiossa.

Mike Pence on ollut vuodesta 1985 asti naimisissa taidemaalausta harrastavan opettaja Karen Pencen kanssa. Pariskunnalla on kolme lasta.

Mike Pence perehtyi Obamacareen edustajainhuoneen jäsenenä vuonna 2009. Hän ei vaikuttanut innostuneelta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä