Paikallisuutiset

Oulu muistuttaa: hiihtolomalla vältettävä suojaamattomia lähikontakteja – erityisiä vaaranpaikkoja lomanviettopaikkojen ruuhkaiset sisätilat

Oulu on epidemian toiseksi pahimmalla tasolla eli kiihtymisvaiheessa.

Kaupunki muistuttaa tiedotteessaan, että epidemian jatkon kannalta oleellisinta on erityisesti aikuisten käyttäytyminen tulevan hiihtolomaviikon aikana. Hiihtolomaviikolla niin aikuisten kuin lastenkin on syytä välttää suojaamattomia lähikontakteja.

Erityisiä vaaranpaikkoja ovat lomanviettopaikkojen ruuhkaiset ravintolat, kahvilat ja muut sisätilat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

On ehdottoman tärkeää, että töihin ja kouluun palataan vain täysin terveenä, painottaa Oulun kaupunki Lievissäkin oireissa tulisi hakeutua ensin testiin.

Oulun kaupunginsairaalan tartuntaryväkseen ei ole tänään ilmaantunut uusia tartuntoja potilailla. Työntekijöillä sen sijaan on todettu 4 uutta tartuntaa aikaisemmin altistuneilla, ja 2 ryväkseen liittyvää jatkotartuntaa.

Tänään perjantaina on menehtynyt yksi tartuntaryväkseen liittyvä potilas kaupunginsairaalassa. Yhteensä tartunnan saaneita potilaita on nyt 36 ja työntekijöitä 28. Ryväkseen liittyviä muita jatkotartuntoja on yhteensä 10. Tartuntaryväkseen liittyviä kuolemantapauksia on nyt yhteensä kahdeksan. Tiukat torjunta- ja rajoitustoimet sairaalassa jatkuvat.

Pohjois-Pohjanmaalla on viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana ilmaantunut 215 koronatartuntaa. OYS:ssä on hoidossa kahdeksan koronapotilasta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu Pohjois-Pohjanmaalla 6 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä. Kuntien hallinnoimat, STM:n määritelmän mukaiset korkean tautiriskin julkiset tilat suljetaan.

Oulun kaupunki päätti jatkaa julkisten tilojen sulkua 22. maaliskuuta saakka. Myös yli 65-vuotiaille 24. helmikuuta lähtien avoinna olleet uimahallit ja kuntosalit sulkeutuvat heille 8. maaliskuuta alkaen. Kirjastot palvelevat rajoitetusti.

Lasten ja nuorten harrastamiseen ei päätetty rajoituksia.

Lievissäkin oireissa on hakeuduttava testiin. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on ensi viikolla hiihtolomat. Ruuhkaisia sisätiloja on vältettävä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä