Paikallisuutiset

Kainuun soten henkilöstössä rokottamattomia – tilanne vaikuttaa henkilöstön riittävyyteen ensi tiistaista lähtien

Ensi tiistaista alkaen on täysimääräisesti voimassa henkilöstöä koskeva tartuntatautilain muutos, joka koskee rokotussuojaa.

– Tällä tulee olemaan jossain määrin vaikutusta henkilöstötilanteeseen, kertoo kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto soten tiedotteessa.

Tiistaista 1. helmikuuta alkaen tartuntatautilain 48a § väliaikaisen muutoksen mukaan sote-palveluissa saa käyttää vain erityisestä syystä työntekijää, jolla ei ole rokotuksen tai enintään 6 kuukautta aiemmin sairastetun koronataudin antamaa suojaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Työntekijä, joka ei lääketieteellisistä syistä voi ottaa rokotetta, voi esittää enintään 72 tuntia ennen työvuoroon saapumista tehdyn negatiivisen koronatestin tuloksen.

Määräykset koskevat kaikissa sote-palveluissa toimivia, myös esimerkiksi tukipalveluiden, siivous- tai ruokahuollon henkilökuntaa, jos tehtäviin liittyy lähikontaktin aiheuttama tartuntariski koronataudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille tai potilaille. Laki on voimassa vuoden 2022 loppuun saakka.

Jos muuta työtä ei ole testaamattomalle ja rokottamattomalle tarjolla tai työntekijä ei sitä ota vastaan, palkanmaksuvelvollisuus päättyy

Ellei työntekijällä ole osoittaa suojaa koronatautia tai voimassa olevaa testitulosta, työnantajan tulee tarjota muuta työtä.

Jos työtä ei ole tarjolla tai työntekijä ei suostu sitä vastaanottamaan, työnantajalla ei ole palkanmaksuvelvollisuutta työnteon estymisen ajalta, ellei toisin ole sovittu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Lain tarkoituksena on suojata sekä henkilöstöä sekä potilaita. Koronarokotukset ovat turvallisia ja tehokkaita, ja lääketieteellisiä syitä niiden ottamatta jättämiseen on harvoin, mutta edelleen myös meillä henkilöstössä on vajeita rokotussuojassa. Olemme aktiivisesti tarjonneet rokotuksia niin henkilöstölle kuin kaikille kuntalaisille, mutta vieläkin ehtii aloittaa, kannustaa Ahopelto.

Mikäli työntekijällä ei ole rokotussuojaa tai tuoretta testitulosta, työnantaja ei pysty tarjoamaan muuta työtä tai työntekijä ei ota sitä vastaan, palkanmaksuvelvollisuus päättyy.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä