Paikallisuutiset

Kainuuseen ei tule toistaiseksi ravintolarajoituksia

Kainuun ravintolatoiminta ei toistaiseksi rajoiteta vaikka koronapandemiatilanne on heikentynyt Kainuussa. Valtioneuvosto kertoi päätöksestä keskiviikkona.

Valtioneuvosto ei asettanut erillisiä rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin. Sen sijaan yleiset hygienia- ja etäisyydenpitovelvoitteet ovat voimassa kaikilla alueilla.

Huolimatta siitä, että koronapassin edellyttäminen ei enää vapauta rajoituksista kuten ennen, ravintoloilla on oikeus edellyttää koronapassin käyttöä koko aukiolonsa ajan koko maassa. Mikäli ravintola aikoo edellyttää asiakkailtaan koronapassia, passin tulee olla käytössä ravintolan koko aukioloajan. Muutamat kainuulaisravintolat edellyttävät koronapassin käyttämistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sen sijaan valtioneuvosto rajoittaa ravitsemisliikkeiden toimintaa Ahvenanmaan maakunnassa. Asetus tulee voimaan perjantaina 7.1. klo 00.

Asetuksessa säädetyt rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita eivätkä noutoruuan myymistä asiakkaille tai polttonesteiden jakeluaseman yhteydessä toimivia ravitsemisliikkeitä.

Leviämisalueen rajoitukset

Leviämisalueen rajoitukset ovat voimassa Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Ahvenanmaan maakunnassa.

Anniskelu kaikissa ravintoloissa päättyy kello 17, ja ravintolan saa pitää avoinna ravitsemistoiminnan asiakkaille kello 05-18. Rajoitus koskee myös ravintoloita, jotka eivät anniskele alkoholijuomia (muun muassa kahvilat ja pikaruokalat). Ruokaravintolat saavat olla auki klo 20:een asti koronapassia edellyttämällä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ravitsemisliikkeissä, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisä- ja ulkotiloissa on käytössä vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravitsemisliikkeissä on sisätiloissa käytössä vain 75 prosenttia asiakaspaikoista. Asiakaspaikkarajoitukset eivät koske Ahvenanmaan maakuntaa.

Ravitsemisliikkeen kaikilla asiakkailla tulee sisätiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.

Mikäli ravintola aikoo edellyttää asiakkailtaan koronapassia, passin tulee olla käytössä ravintolan koko aukioloajan.

Koronapassin käytön rajoitukset ovat voimassa 20.1.2022 saakka.

Altistumisia on tullut kajaanilaisravintoloissa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä