Paikallisuutiset

Kainuussa annettu 500 koronapiikkiä

Kainuun sote on antanut perjantai-iltapäivään mennessä noin 500 koronarokotetta. Ensi viikolla tavoitteena on soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin mukaan antaa loput 1500 annosta ensimmäisestä rokote-erästä.

Ensimmäisenä rokotteen ovat saaneet ensihoidon, päivystyksen, teho-osaston sekä koronanäytteitä ottavat työntekijät. Sen jälkeen rokotukset kohdistuvat muihin potilastyötä tekeviin henkilöihin. Ensi viikolla kohderyhminä ovat terveyskeskukset, kuntien ensihoidot ja vanhusten hoitokotien henkilökunnat.

Koukkarin mukaan laajamittaista rokotusvastarintaa ei soten henkilökunnassa ole.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Pohtijoita on keskustelun keinoin käännytetty kaidalle polulle, Koukkari kertoo.

Kainuussa koronatilanne on edelleen rauhallinen ja perustasolla. Perjantai on tullut ilmi yksi koronaan sairastunut henkilö, joka oli jo ennestään karanteenissa. Vuodenvaihteen matkailun jäljiltä ei ole toistaiseksi löytynyt uusia tapauksia.

Naapurimaakunnassa Pohjois-Pohjanmaalla koronapiikkejä on annettu perjantaihin mennessä 1600 henkilölle. Rokotekattavuus on 74 prosenttia.

Vasta-aineiden signaaleja tutkitaan sekä rokotetuilta että rokottamattomilta koronan sairastaneilta potilailta.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä