Paikallisuutiset

Kainuussa kuusi koronatartuntaa loppuviikolla, Sotkamon vuodeosaston tilanne rauhoittunut

Kainuussa on todettu loppuviikolla kuusi uutta koronatartuntaa, Kainuun sote tiedotti perjantaina 5. marraskuuta iltapäivällä.

Yksi tartunta on Sotkamossa, yksi Kuhmossa ja loput neljä Vuokatissa, Kainuun ulkopuolelta tulleilla henkilöillä.

Soten mukaan kaikkien kohdalla tartunnanjäljitys on tehty ja mahdollisista jatkotoimista tiedotetaan tarvittaessa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alkuviikolla, maanantaina ja tiistaina, Kainuussa todettiin 13 uutta tartuntaa ja edellisenä viikonloppuna 15..

Nordlabin laboratorion näytteenoton työntekijällä ollut koronatartunta ei ole soten mukaan aiheuttanut jatkotartuntoja, joten tilanne on soten mukaan tapauksen osalta hallinnassa.

Sotkamon terveyskeskussairaalan vuodeosastolla lokakuun puolivälissä todettu koronatautirypäs on niin ikään rauhoittunut. Torstaina potilaille ja hoitajille tehtiin kolmas testauskierros, jonka tulos oli kaikkien osalta negatiivinen.

Osastolle on vierailukielto. Kainuun sote kertoo tiedotteessaan, että osaston avaamista arvioidaan seuraavan kerran maanantaina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Jokaisessa Kainuun kunnassa on koronarokotuspiste

Koronarokotukset saa edelleen kuntien rokotuspisteissä ja 15. marraskuuta alkaen influenssarokotusten yhteydessä.

Rokotuspisteistä saa tietoa Kainuun soten koronainfo-sivulta sekä influenssarokotus-verkkosivulta .

Kajaanin Prisman koronarokotuspiste on avoinna lauantaina 6. marraskuuta poikkeuksellisesti kello 10–19.

Kolmas koronarokote voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta. Vakavasti immuunipuutteisille vähimmäisväli on kaksi kuukautta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolmatta annosta suositellaan esimerkiksi kaikille 60 vuotta täyttäneille, kaikille laitoksissa ja hoivakodeissa asuville sekä lääketieteellisille riskiryhmille.

Kainuun sote muistuttaa, että Kainuussa on voimassa suositus kasvomaskien käytöstä tilanteissa, joissa ihmisiä kokoontuu paljuon ja lähikontakteja ei voi välttää.

Koronatestiin tulee hakeutua etenkin, jos ei ole ottanut koronarokotetta tai rokotussuoja on vajaa tai jos kuuluu riskiryhmiin tai sote-ammattihenkilöihin.

Rokotukset etenevät. Kainuussa ollaan edelleen koronaepidemian perustasolla.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä