Paikallisuutiset

Kiihtymisvaihe pysyy Kajaanissa – kaksi uutta tartuntaa

Kahdelta jo karanteenissa olevalta henkilöltä löytyi koronatartunta torstaina. Uusia tartuntoja on ollut kuluneen viikon aikana 10, kertoo Kainuun sote.

Tämän takia Kajaani on paikallisten ryvästymien vuoksi edelleen koronan kiihtymisvaiheessa, mutta muu maakunta on perustasolla. Koronan ilmaantuvuus Kainuussa on edelleen korkea 51,4 kahden viikon jaksolla. Kainuun ja Kajaanin ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Suomen suurin.

Positiivisten testien osuus koronatesteistä on kuluneella viikolla 0,8 prosenttia, mutta viikon todetut tartunnat on jäljitetty 100-prosenttisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuussa on tällä hetkellä karanteenissa 110 henkilöä.

Kolme Pietarissa käynyttä kainuulaista jalkapalloturistia on maahantulotestien piirissä. Karanteeniin asettaminen on toteutettu normaalissa järjestyksessä ja testit ovat toistaiseksi olleet negatiivisia. Deltavarianttia ei vielä toistaiseksi ole kainuulaisista näytteistä todettu.

Vs. pandemiapäällikkö Tuomo Erola muistuttaa, että sosiaalinen aktiivisuus, turvavälien puuttuminen ja maskittomuus johtavat tartuntaketjuihin, jotka eivät ole rajoituksin ja suosituksin pysäytettävissä. Vaikka valtakunnallisesti rajoituksia onkin jo osittain purettu, varotoimia ja suosituksia on edelleen syytä noudattaa.

– On syytä muistaa, että kahteenkin kertaan rokotettu voi sairastua koronavirukseen ja levittää tautia edelleen. Tämän vuoksi myös kahteen kertaan rokotettujen tulee huolehtia suositusten noudattamisesta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun sote kehottaa hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä. Ajanvaraus omasote –palvelun kautta tai soittamalla 040 165 0020. Koronatestin tulosta pitää odottaa kotona. Koronavilkun käyttöä suositellaan edelleen.

Koronavirus

Kainuun suositukset

Koko Kainuussa ovat voimassa seuraavat suositukset:

Maskisuositus on voimassa kaikissa oman perheen ulkopuolisissa lähikontakteissa

Hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen

Lähikontaktien välttäminen ja riittävän turvavälin pitäminen

Kajaaniin suuntautuvaa matkailua ei suositella, mikäli siihen liittyy matkaseurueen ulkopuolisia kontakteja

Kajaanista suuntautuvaa matkailua ei suositella, mikäli siihen liittyy matkaseurueen ulkopuolisia kontakteja

Kainuun soten suositus on näiden lisäksi Kajaanin kaupungin alueella, että yleisötilaisuuksia järjestettäessä edellytetään, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 antamaa ohjetta ( https://bit.ly/3zPUyG8 ).

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä