Paikallisuutiset

Kajaanin koulut muistuttivat aamulla Wilma-viesteinkin, ettei koronasta kärsivän Samoojan kuntoutuskodin työntekijöiden lasten pidä tulla kouluun maanantaina

Kainuun sote ja Kajaanin kaupunki pyrkivät varmistamaan, etteivät Samoojan kuntoutuskodissa ilmenneet koronatartunnat leviä eteenpäin.

Esimerkiksi Kajaanin lyseosta lähti maanantaina pian aamukahdeksan jälkeen koululaisille verkkopalvelu Wilmassa viesti, että kaikkien kuntoutuskodissa työskentelevien huoltajien lasten tulee jäädä kotiin maanantaina.

Jos oppilas oli jo ehtinyt jo tulla kouluun, hänen tuli palata kotiin välittömästi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Myös Keskuskoulu tiedotti asiasta Wilmassa.

Viestit perustuivat pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin antamaan määräykseen. Koukkari on luvannut lisää ohjeita myöhemmin maanantaina.

"Tämä on aamun nopea varotoimi"

Kajaanin vs. perusopetuksen tulosalueen johtaja Jaakko Vehkaperä pyysi aamulla kouluja välittämään tiedon eteenpäin.

– Tämä on aamun nopea varotoimi, jolla saadaan vähän työskentelyaikaa, ja myöhemmin tänään kerrotaan lisää.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kajaanin lyseon rehtori Marko Kuvaja välitti tiedon Wilmassa, koska koulu ei voi tietää, keitä oppilaita asia koskee.

– Tällä lisäämme tietoisuutta.

Kuvajan mukaan mitään hämminkiä viestistä ei koulussa aamulla syntynyt, vaan tilanne oli rauhallinen.

Karanteenissa sunnuntaina 20 ihmistä

Kainuun sote tiedotti sunnuntai-iltana, että kuudella Samoojan kuntotuskodin työntekijällä oli viikonloppuna todettu koronavirustartunta. Sen mukaan kaikki yksikön työntekijät oli testattu. Karanteeniin oli sunnuntai-iltaan mennessä asetettu noin 20 ihmistä: työntekijöitä tai heidän lähipiiriinsä kuuluvaa henkilöä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartunnat ovat peräisin vuodenvaihteessa todetusta ketjusta, jossa kuntoutuskodin asukas sairastui saatuaan tartunnan kuntoutuskodissa vierailleelta henkilöltä.

Kolme asukasta sairastuui. Heistä yksi on soten mukaan jo parantunut, yhtä hoidetaan kuntoutuskodissa ja yksi on sairaalahoidossa.

Kuntoutuskodissa on 15 asukasta ja kymmenkunta työntekijää.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä