Paikallisuutiset

Kampanjarokotteilla Kuhmon rokotekattavuus voisi hypätä melkoisesti – Kainuun sote avoin uusille kampanja-avauksille

Kuhmossa on tällä viikolla tarjolla tuhat koronarokotetta, jotka liittyvät Kuhmon Osuuspankin lahjakorttikampanjaan.

Kampanjan alkoi keskiviikkona. Tuolloin ensimmäisen rokotteen Kainuun soten pop up -pisteellä kävi ottamassa noin 50 kuhmolaista. Torstaista alkaen lahjakorttikampanja koskee myös toisen rokoteannoksen ottajia.

Kainuun soten pandemiapäällikön Olli-Pekka Koukkarin mukaan kaksi koronarokoteannosta on saanut 70,7 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä kuhmolaisista. Riittävänä rokotekattavuutena pidetään 80:tä prosenttia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Laskennallisesti tuhannen rokotteen lisäys tietäisi 15 prosenttiyksikön nousua nykyiseen rokotekattavuuteen. Käytännössä yhteys ei ole niin suoraviivainen, sillä rokotteita käytetään sekä ensimmäisiin että toisiin annoksiin.

Koukkari sanoo, että joka tapauksessa rokotuksessa olisi syytä käydä päivittäin mieluummin satojen kuin kymmenien kuhmolaisten.

– Etenkin nuoret aikuiset ovat aliedustettuina ja tervetulleita.

Sote kiinnostunut yhteistyöstä, "jos hyviä avauksia tulee"

Kainuu on viime päivinä tullut tunnetuksi yrityselämän rokotekampanjoista. Kuhmon Osuuspankki tarjoaa tällä viikolla Koulukatu 10:n pop up -rokotuspisteellä rokotteen ottaneille 20 euron lahjakortin. Sen voi käyttää esimerkiksi pizzan tai polttoaineen ostoon. Kajaanin yrittäjät ja Kajaanin kauppiasyhdistys palkitsevat perjantai-iltana Raatihuoneentorin pop up -rokotuspisteessä käyneitä kahvilakupongilla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koukkari sanoo, että uusia kampanjoita ei ole lyöty lukkoon, mutta jos hyviä avauksia tulee, Kainuun sote on kiinnostunut yhteistyöstä. Hän muistuttaa, ettei kampanjoissa voi alkaa jakaa verovaroja, mutta sote toivoo edelleen aktiivisuutta paikalliselta liike-elämältä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä