Paikallisuutiset

Kansanedustaja Tuomas Kettunen uskoo ajan riittävän kolmen tason päätöksentekoon

Kansanedustaja Tuomas Kettunen uskoo, että hänellä riittää aikaa niin valtakunnan, alueen kuin kunnankin asioiden hoitamiseen.

Hän on erityisen ilahtunut siitä, että kaikki Kainuun kolme kansanedustajaa näyttäisivät olevan myös aluevaltuustossa. Sitä kautta edun ajaminen valtakunnan suuntaan toteutu

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä