Ulkomaat

Kiivaassa väittelyrähinässä nousivat esille Trumpin johtajuus koronataistelussa, talous, vaalien eheänä pysyminen ja valkoisten tekemä väkivalta

Uutistoimisto Reuters kuvailee, että debatti oli täynnä solvauksia, nimittelyä ja päälle puhumista, mikä vaikeutti asioiden esille tuomista. Trump keskeytti Bidenin toistuvasti.

Uutistoimisto Reuters kuvailee Yhdysvaltojen presidentinvaalien ensimmäistä tv-väittelyä henkeäsalpaavaksi poliittiseksi rähinäksi.

Republikaanien ehdokas, presidentti Donald Trump ja demokraattien ehdokas Joe Biden väittelivät ensimmäisen kerran aamuyöllä Suomen aikaa.

Debatti oli täynnä solvauksia, nimittelyä ja päälle puhumista, mikä vaikeutti kummallakin asioiden esille tuomista. Trump keskeytti Bidenin toistuvasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Useita teemoja kuitenkin nousi esille. Trumpin johtaminen maan pahassa koronavirusepidemiassa oli yksi teema, ja Biden kyseenalaisti siinä Trumpin johtamisen.

Bidenin mukaan Trump meni paniikkiin eikä pystynyt suojelemaan amerikkalaisia. Bidenin mukaan Trump oli enemmän vain huolissaan taloudesta.

Keskusteluun nousivat myös muun muassa ilmastonmuutos, talous, korkeimman oikeuden tuomarinimitys ja valkoisten harjoittama väkivalta, jota on nähty esimerkiksi Portlandissa.

Donald Trump, 74, ja Joe Biden, 77, ottivat rajusti yhteen ensimmäisessä tv-väittelyssä.
Debatti oli täynnä nimittelyä ja keskeytyksiä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä