Paikallisuutiset

Korona-altistus ravintolassa Otanmäessä – THL suosittelee pääkaupunkiseudulla lomamatkan perumista

Otanmäessä on paljastunut koronavirustartunta viime viikonloppuna ravintolassa vierailleella asiakkaalla. Vierailun takia myös muita asiakkaita on altistunut koronatartunnalle. Tällä hetkellä karanteeniin on määrätty 13 henkilöä.

Koronaan sairastunut henkilö asioi ravintola Rikastamossa viime lauantaina ja sunnuntaina. Kainuun sote on tavoittanut sunnuntaina tapaukseen liittyvät henkilöt, mutta lauantain asiakkaista vain osa on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Tartuntariskin vuoksi Kainuun sote pyytää ravintola Rikastamossa 13. helmikuuta klo 20 – 23 asioineita olemaan yhteydessä omaan terveysasemaan tai tartunnanjäljitykseen jatko-ohjeita varten.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

KAKS:n koronatestin ajanvarausnumero 040 165 0020 palvelee päivittäin klo 8 - 19. Muut yhteystiedot ja ohjeet: sote.kainuu.fi/koronainfo

Lähialueilla vakava tilanne

Kainuun koronatilanne on tällä hetkellä rauhallinen, mutta Kainuun sote muistuttaa, että erityisesti Etelä-Suomessa sekä Suomen lähialueilla tilanne on vakava. Matkailuun liittyy tartuntojen leviämisen riski, joten ohjeiden noudattaminen on välttämätöntä. Etelän hiihtolomat ovat alkamassa tulevana viikonloppuna. Turisteja saapuu myös Kainuuseen.

Ohjeet koronarokotusten ajanvaraukseen

Yli 85-vuotiaiden ajanvarauksella toteutettavat koronarokotukset ovat meneillään. Kyseiseen ikäryhmään kuuluvat tai heidän puolestaan asioivat voivat varata rokotusajan numerosta 044 709 3788.

Kyseessä on takaisinsoittolinja, josta soitetaan takaisin 3 vuorokauden kuluessa. Rokotusasioissa palvellaan mahdollisimman nopeasti, mutta asukkailta pyydetään kärsivällisyyttä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maanantaina 22.helmikuuta ajanvaraus avautuu myös 80 vuotta täyttäneille.

Seuraavien rokotusryhmien aikoja ei anneta ennakolta. Rokotuspisteen sijainti varmistetaan ajanvarauksen yhteydessä ja samalla varataan aika tehosterokotukseen.

Ajanvarausnumerossa ei anneta korona- tai muuta terveysneuvontaa. Lisätietoja koronarokotuksista saa verkkosivuilta sote.kainuu/koronarokotukset

THL: Pubit ja baarit kiinni ja älä matkusta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitää välttämättömänä, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella ja pääkaupunkiseudulla otetaan käyttöön väliaikaisia uusia toimia koronaepidemian kiihtymisen estämiseksi. Toimilla estetään myös virusmuunnoksen laajaa leviämistä muualle maahan. THL kertoi suosituksista torstaina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

THL:n suosittelemat toimet koskevat seuraavaa kolmea viikkoa.

THL suosittelee, että baarit, pubit ja yökerhot suljetaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kokonaan mahdollisimman nopeasti ja pidetään kiinni 14. maaliskuuta asti.

HUS-alueella suositellaan julkisten kokoontumisten osallistujamäärän rajoittamista kuuteen henkilöön. Myöskään yksityistilaisuuksiin ei tulisi kokoontua yli kuutta ihmistä.

Lisäksi THL suosittelee, että HUS-alueen asukkaat välttävät lomamatkustamista oman alueen ulkopuolelle 14. maaliskuuta asti.

Viime viikkojen aikana HUSin ja muun maan epidemiakehitys on eriytynyt. HUSin alueella ilmaantuvuus on neljässä viikossa lähes kaksinkertaistunut 108,9 tapauksesta 100 000:ta ihmistä kohden 185,9 tapaukseen. Samaan aikaan ilmaantuvuus lähes kaikissa muissa sairaanhoitopiireissä on pääasiassa laskenut.

Edit: Juttua päivitetty THL:n suosituksilla kello 12

Matkailijat

Ohjeistus

Noudata ulkomailta Suomeen matkustaessa seuraavia ohjeita:

Testaussuositukset: 72 h ennen maahan saapumista, rajalla maahan saapuessa sekä 72 h paluun jälkeen.

Matka rajanylityspaikalta kotipaikkakunnalle tulee tehdä kasvomaskia käyttäen ja lähikontakteja välttäen.

Testien välinen aika on suositeltavaa viettää omaehtoisessa karanteenissa lähikontakteja välttäen. Ilman testausta omaehtoisen karanteenin suositusaika on vähintään 10 vrk. Omaehtoisen karanteenin aikana on suositeltavaa tehdä etätöitä ja välttää osallistumista tapahtumiin, harrastuksiin tai vastaaviin tilaisuuksiin.

Testiin hakeutuminen

Testeihin tulee hakeutua viivytyksettä, mikäli koronaan viittaavia oireita ilmenee. Kainuun soten koronatestauspaikat ovat kuntien terveysasemilla tai KAKS:n drive in -kaistalla.

Suositeltavaa on käyttää älypuhelimen Koronavilkku-sovellusta. Altistumisilmoituksen hälyttäessä tulee ensin ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan tai Kainuussa koronavilkku@kainuu.fi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä