Paikallisuutiset

Koronarajoitukset tulivat voimaan heti Kajaanissa – ravintoloista päättää valtioneuvosto

Kainuun soten yhtymähallitus on vahvistanut hetki sitten Kajaania koskevat tartuntatautilain mukaiset rajoitustoimet (TtL § 58d ja 58 g). Päätökset astuvat voimaan heti ja ovat voimassa Kajaanin kaupungin alueella 15.9. saakka.

Kainuun koronakoordinaatioryhmä päätti maanantaina lisäksi suosittaa, että matkustamista Kajaaniin tai Kajaanista tulee toistaiseksi välttää. Aiemmista suosituksista voimassa ovat edelleen esimerkiksi kasvomaskin käyttö kaikissa tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida taata.

Niin sanottu turvavälipäätös (§ 58d) koskee yleisölle avoimia tai rajattujen osallistujien oleskeluun tarkoitettuja tiloja. Tilojen hallinnasta vastaavien ja niitä toiminnassaan käyttävien toimijoiden on huolehdittava, että asiakkailla, osallistujilla ja seurueilla täytyy olla mahdollisuus välttää kaikissa tilanteissa fyysinen kontakti toisiinsa sekä lisäksi säilyttää sisätiloissa vähintään kahden metrin etäisyys toisiinsa, jos he ovat sisätilassa yli 15 minuutin ajan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Päätös koskee yli 10 asiakkaan sisätiloja ja yli 50 asiakkaan ulkotiloja.

Päätös ei koske ammattiurheilemiseen eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaa eikä ravitsemistoiminnasta annetun lain 1 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitettua ravitsemustoimintaa.

Päätös velvoittaa yksityisiä yhteisöjä ja säätiöitä ja muita oikeushenkilöitä, yksityisiä elinkeinonharjoittajia, kuntia ja kuntayhtymiä, uskonnollisia yhdyskuntia ja julkisoikeudellisia laitoksia, mutta ei esimerkiksi ravintoloita.

Päätös tilojen sulkemisesta (§ 58g) koskee yleisölle avoimia tai rajattuja asiakkaiden tai osallistujien oleskeluun tarkoitettuja liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystoiminnan tiloja. Päätös velvoittaa tiloissa toimintaa harjoittavia sekä tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. Rajoitus koskee kaikkia ikäryhmiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yritykset voivat hakea Valtiokonttorilta yritysten kustannustukea sulkemispäätöksestä johtuvien taloudellisten menetysten vuoksi.

Mahdollisista ravintolarajoituksista ei tehdä alueellisia tai paikallisia päätöksiä, vaan niistä vastaa valtioneuvosto.

Tarkempia tietoja ja lisäohjeita rajoituksiin liittyen saa parhaiten aluehallintoviraston verkkosivuilta.

Edit.17.40: Korjattu, että pykälän 58 g -mukainen sul­ku­pää­tös kos­kee myös kou­lu­jen ja varhaiskasvatuksen si­sä­lii­kun­taa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Koronarajoitukset

Mitä suljetaan

Suljettaviksi määrätään esimerkiksi

Uimahalli, kuntosalit, ryhmäliikuntatilat, joukkueurheiluun käytettävät sisätilat (esimerkiksi jäähallit, sisähallit ja -kentät, kontaktilajien salit)

Tanssisalit ja tanssilavat

Kuorolauluun, puhallinsoittoon, harrastajateatteriin yms. ryhmäharrastukseen käytettävät tilat

Sisäleikkipaikat sekä kauppakeskusten yleiset oleskelutilat, pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Suljetuksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää

Ammattiurheiluun

Lakisääteisiin palveluihin, esimerkiksi lääkinnälliseen kuntoutukseen, koulujen liikuntaopetukseen ja koronarokotusten järjestämiseen

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä