Kotimaa

Koronatestien määrä alkoi tällä viikolla taas hienoisesti nousta tammikuun rajun pudotuksen jälkeen – HUSin Lehtonen ehdottaa altistuneiden testaamista

Tammikuussa koronatestien määrä on romahtanut Suomessa verrattuna joulukuun lukuihin. HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen toivoo, että altistuneita ja altistusepäilyjä saataisiin nykyistä herkemmin testiin. Tautia on yhä "piilossa", sillä 40–50 prosenttia koronan kantajista on oireettomia.

Koronatestauksen määrä on hienoisessa kasvussa koko maassa verrattuna tammikuun alkuun, jolloin testaus väheni huomattavasti.

– Keskiviikon tiedon mukaan testausmäärä on taas nousemassa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra kertoo.

Testimäärän nousu tällä viikolla on huomattu myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS), jossa tehdään kolmannes kaikista maan koronatesteistä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen toteaa, että nyt HUSin alueella on tehty noin 5 000 testiä vuorokaudessa, kun tammikuun ensimmäisinä viikkoina testimäärät pysyivät 4 000:ssa tai sen alle päivää kohti.

– Joulun jälkeen testausmäärä on puolittunut, eli 7 000–8 000:n tasosta oli pudotusta jopa alle 4 000 testin tasoon, Lehtonen sanoo.

40–50 prosenttia koronan kantajista on oireettomia

Testauksen määrää olisi siis varaa hyvin nostaa, Lasse Lehtonen huomauttaa.

– Altistuneita ja altistusepäilyjä voisi nykyistä herkemmin päästää testiin, kun kapasiteettia tällä hetkellä on, hän painottaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lehtosen mukaan on kuitenkin huomattava, että Suomessa on alueellisia eroja: HUSilla on hyvä testauskapasiteetti, mutta pienemmissä sairaanhoitopiireissä kapasiteetti voi olla pienempi.

– Testauskriteerit ovat yhä sellaiset, että oireeton altistus ei suoraan täytä kriteereitä. Toki terveyskeskuksesta voidaan ohjata testiin.

Lehtonen muistuttaa, että 40–50 prosenttia koronan kantajista on oireettomia. Tautia on siis yhä "piilossa".

– Kaikki mikä johtaa tartuntaketjujen löytymiseen, auttaa epidemian pitämisessä kurissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mistä tammikuun alun pienet testausmäärät ovat johtuneet?

Sekä THL:stä että HUSista arvioidaan, että taustalla olivat pitkät joulunpyhät ja loma-aika. Toisena syynä on se, että liikkeellä ei ole muita hengitystieinfektioita. THL ei esimerkiksi ole havainnut vielä yhtään ainutta kausi-influenssatapausta.

Lehtonen korostaa suojatoimien merkitystä, ja erityisesti maskien hyvää käyttöä.

– Jos on kyse turnausväsymyksestä, niin silti yhä kannustamme kaikkia hakeutumaan lievissäkin oireissa koronatestiin, koska se on ainoa keino löytää infektiot, Carita Savolainen-Kopra sanoo.

Lasse Lehtonen toteaa, että HUSin johto ja kuntien ylilääkärit ovat toistuvasti muistuttaneet, että testeissä pitää käydä.

"Rajalla testausta on valmius kasvattaa"

Rajakontrollia on juuri lisätty, kun HUSin testaajat aloittivat koronatestaukset tiistaina Nuijamaan raja-asemalla.

– Rajalla testausta on valmius kasvattaa, Lehtonen sanoo.

– Parhaillaan mietitään, olisiko testausta myös Vaalimaalla, joka on Nuijamaan lähellä.

Lehtosen mukaan näiltä asemilta kulkee selkeästi vähemmän ihmisiä kuin Helsinki-Vantaalla. Liikkujat ovat muun muassa kaksoiskansalaisia. Kaikkiaan rajan ylittäjiä on muutama sata vuorokaudessa.

Mitä?

Joulukuussa testejä oli moninkertaisesti

Joulukuussa koronatestimäärät olivat Suomessa korkeimmillaan yli 23 000 vuorokaudessa. 2.12. korkein luku.

Tammikuussa testimäärä on ollut korkeintaan noin 15 000 vuorokaudessa.

Syksyllä testimäärä oli samaa luokkaa kuin nyt eli noin 15 000:n luokkaa. Testausmäärä alkoi nousta elokuun lopulla.

Viime keväänä kaikki oireellisetkaan eivät päässeet testiin.

Tällä hetkellä kaikki pääsevät testiin.

HUSin testausstrategia tälle keväälle on se, että lisätään virustyypitystä. Se tarkoittaa, että yhä tarkemmin etsitään, onko Suomessa virusvariantteja.

Tämä auttaa suojaustoimenpiteiden kohdentamisessa: jos kunnasta löytyy muuntovirusta, se voi suositella tiukempia toimia.

Suomessa oli tiistaihin mennessä todettu yhteensä 86 muuntuneen koronaviruksen aiheuttamaa tapausta.

Lähteet: THL ja HUS

Testauksen määrää olisi siis varaa hyvin nostaa, HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen huomauttaa.
Joulukuussa koronatestimäärät olivat Suomessa korkeimmillaan yli 23 000 vuorokaudessa. Tammikuussa testimäärä on ollut korkeintaan noin 15 000 vuorokaudessa.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä