Paikallisuutiset

Kainuussa reiluun viikkoon 22 koronatartuntaa – koronatilanne rauhallinen

Pikkujoulukausi ei ole ainakaan vielä näkynyt tartuntapiikkeinä Kainuun koronatilanteessa. Kainuu soten mukaan viime päivinä Kainuussa on löytynyt 1–2 koronatartuntaa vuorokaudessa. Viime viikon kokonaissaldo oli 19 tartuntaa. Maanantaina tartuntoja ilmeni iltaan mennessä kolme lisää.

Soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen kertoi maanantaina, että yleistilanne on rauhallinen ja ilmaantuvuus on edelleen koko maan alhaisin. Tällä hetkellä ilmaantuvuusluku on 58,5.

Sotkamon terveyskeskussairaalan vuodeosastolla ei ole todettu uusia tartuntoja, mutta varotoimena ei toistaiseksi oteta uusia potilaita tai vierailijoilta vastaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Pikkujoulukausi ei ole vielä näkynyt tartunnoissa suurienkaan tapahtumien osalta, ja toivottavasti tilanne tällaisena myös jatkuu. On edelleen muistettava, että epidemiatilanne heikentyy muualla maassa, joten riski tartuntojen leviämiseen on kohonnut.

Lähialueista koronatilanne Pohjois-Pohjanmaalla on selkeästi maan huonoin. Alue on epidemian leviämisvaiheessa ja viruksen ilmaantuvuus on kahdeksankertainen Kainuuseen verrattuna. OYS:ssa sairaalahoidossa on 16 koronapotilasta.

THL kertoi maanantaina, että Suomessa on raportoitu viikonlopun jälkeen yhteensä 3 338 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 15 004 koronatartuntaa, mikä on 4 199 enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana. THL kertoi uusista tartuntaluvuista edellisen kerran perjantaina.

THL suositteleekin huonontuneessa epidemiatilanteessa sekä rokottamattomille että rokotetuille kasvomaskien käyttöä julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Suositus koskee 12 vuotta täyttäneitä. Kasvomaskia on THL:n suosituksen mukaan hyvä käyttää tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa ja joissa tartuntariski saattaa olla suuri. Tartuntariski on suurempi sisätiloissa kuin ulkona.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tartunnat leviävät tällä hetkellä rokottamattomassa väestössä ja erityisesti nuorissa ikäluokissa. Marraskuun puolivälissä kaikista todetuista tartunnoista 27 prosenttia todettiin THL:n mukaan alle 12-vuotiailla. Lapsilla ja nuorilla koronatauti on usein varsin lievä, mutta tartunnat pääsevät leviämään ilman rokotussuojaa. Yli 5-vuotiaiden rokotusten käynnistämistä käsitellään kansallisessa rokotusarviointityöryhmässä lähipäivinä.

Matkustamiseen erityistä varovaisuutta

Uusi nopeasti leviävä koronaviruksen omikron-muunnos on herättänyt huolta pandemian kiihtymisestä. Suomessa ei ole toistaiseksi todettu kyseistä muunnosta. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt myös Kainuun rajanylityspaikoille pakollisen terveystarkastuksen eteläisestä Afrikasta saapuville matkustajille.

THL suosittelee myös, että kaikki, jotka ovat kahden viikon sisällä tulleet Afrikan riskimaista Suomeen, hakeutuisivat koronavirustestiin riippumatta siitä, ovatko he saaneet koronavirusrokotteen. Heille suositellaan myös sosiaalisten kontaktien välttämistä, kunnes ovat saaneet negatiivisen testituloksen.

Rokotustilanne Kainuussa huono nuorilla

Kainuussa yli 12-vuotiaista on kahteen kertaan rokotettu yli 82 prosenttia. Kolmannen annoksen on saanut vajaa 7 prosenttia. Rokotuskattavuus toisen rokotteen osalta on alhaisin (alle 70 prosenttia) 20–30-vuotiailla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kaikista rokotusikäisistä tarkasteltuna kokonaan ilman rokotussuojaa on noin 8 500 henkilöä. Koronarokotteiden suojateho nousee vahvaksi vasta kahden rokotteen jälkeen, joten täyden rokotussarjan ottaminen on tärkeää.

Kolmatta koronarokotusta suositellaan kaikille yli 60-vuotiaille sekä riskiryhmiin kuuluville henkilöille. Rokotukset saa Kainuussa kuntien rokotuspisteistä ilman ajanvarausta. Kolmas rokoteannos annetaan kuusi kuukautta toisen rokotteen jälkeen, paitsi voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille, joilla väli on kaksi kuukautta.

Lisätietoja rokotuksista saa sekä Kainuun soten että THL:n verkkosivuilta.

Edit kello 12 ja kello 10.30. Juttua päivitetty tuoreilla tartuntaluvuilla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä