Paikallisuutiset

Liisa-myrskyn aiheuttamat sähkökatkot korjattu – ajokeli heikkenee

Sähköverkkoyhtiö Kajave on korjannut kaikki Liisa-myrskyn aiheuttamat keskijänniteverkon viat yön aikana. Kajavella oli töissä 35 asentajaa.

Kajaven mukaan pienjännitevikoja voi vielä ilmaantua.

Pienjänniteverkon vioista automaatio ei tee hälytystä käyttökeskukseen, vaan tieto viasta saadaan asiakkailta. Kajave suosittelee, että asiakkaiden olisi hyvä käydä viikonloppuna tarkastamassa sähköt kesämökeistä ja muista kiinteistöistä, joissa ei asuta vakituisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Torstai-iltana Kajavella oli enimmillään lähes 4 000 asiakasta ilman sähköä. Koko maassa sähköttä oli Energiateollisuuden kartan mukaan 66 500 asiakasta.

Perjantaiaamuna kahdeksan jälkeen ilman sähköä oli vielä liki 20 000 asiakasta 16 eri yhtiön alueella muun muassa Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa.

Kajave muistuttaa, että kaatuneita puita ei hengenvaaran vuoksi saa itse raivata sähkölinjojen läheisyydessä vaan niistä pitää ilmoittaa käyttökeskukseenn puh. 0800 9 2500 (maksuton).

Sää viilenee

Ilmatieteen laitos kertoo, että maahan virtaa tänään pohjoisesta kylmempää ilmaa ja lähes koko maassa tulee paikoin räntä- tai lumikuuroja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ajo-olosuhteet heikentyvät tänään isossa osassa maata. Kainuussakin tienpinnat ovat jäisiä ja lumisia.

Liisa-myrsky kuritti torstaina sähköverkkoa. Nyt vesisade on vaihtunut lumisateeksi.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä