Mielipide: Vanhempien syyllistäminen ei auta lasta
Vastineena Risto Lappeteläisen haastattelulle (Koti-Kajaani, 28.10.2020) haluaisimme todeta, että adhd ja autismikirjo ovat laajasti tutkittuja ja tieteellisesti todettuja kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä, eikä lapsen mahdollisia haasteita voida eikä tulisi selittää pelkästään vanhemmuuden ongelmilla.
Adhd:stä on olemassa jo kansallinen Käypä hoito -suositus ja autismikirjosta se on tulossa lähivuosina. Neuropsykiatristen häiriöiden oirekuvan taustalla voi olla monitekijäinen prosessi, johon vaikuttavat vahvasti perinnölliset tekijät, muut aivojen rakenteeseen vaikuttavat tekijät sekä ympäristötekijät ja kokemukset (Puustjärvi A., luentomateriaali 3.9.2020).
Lappeteläinen sanoo haastattelussa vanhempien haluavan oirehtivalle lapselleen neurologisen diagnoosin, hän puhuu jopa diagnoosihakuisuudesta. Olemme ADHD-liitossa ja Autismiliitossa hyvin huolissamme asenneilmapiiristä, jossa adhd:n tai autismikirjon diagnoosia kyseenalaistetaan tai vähätellään ja sysätään vastuuta lapsen vaikeuksista vain vanhemmuuden ongelmaksi.
Adhd-diagnoosiin tai autismikirjon diagnoosiin on olemassa tarkat kriteerit sekä suositukset siitä, miten niitä tulisi hoitaa ja kuntouttaa. Jokainen lapsi on yksilö, ja oireet voivat painottua eri tavoin, vaikka diagnoosi olisikin kaikilla sama. Hoito- ja tukimuodot valitaan yksilöllisesti kunkin lapsen ja perheen tilanteeseen sopiviksi.
Olennaista on lisätä perheiden tietoa psykoedukaation avulla oireiden hallinnan lisäämiseksi sekä arjen sujuvoittamiseksi. Sen lisäksi mietitään yhdessä hoitavan tahon kanssa, mitä psykososiaalisia hoitomuotoja tai mahdollista lääkehoitoa tarvitaan.
Kokemuksemme mukaan adhd-oireisten ja autismikirjon lasten vanhempien jaksaminen sekä hyvän vanhemmuuden kokemus ovat koetuksella ja tuen saaminen usein viivästyy. Autismiliitto selvitti vanhempien jaksamista vuonna 2017, ja kyselyyn 389 vastanneesta vanhemmasta 81 % koki voivansa kohtuullisesti tai huonommin.
Yhtenä keskeisenä syynä korostui vaikeus avun ja tuen saamiseen sekä ammattilaisten osaamisvaje. Syyllistämisen ilmapiirin vallitessa vanhemmat eivät uskaltaudu hakemaan apua ja tukea lapsen oirehdintaan leimautumisen pelossa.
Käytäntö ja tutkimustieto osoittavat kuitenkin vahvasti sen, että adhd:n ja autismikirjon tunnistaminen on tärkeää, jotta lapsi saa tarvitsemansa avun, tuen ja oikeat hoitomuodot. Näin voidaan lisätä lapsen sekä koko perheen hyvinvointia. Varhainen tunnistaminen ja kuntoutus vahvistavat myös lapsen itsetunnon kehittymistä ja voivat ehkäistä negatiivisten vuorovaikutuskehien syntymistä päiväkodissa, koulussa, jatko-opinnoissa tai myöhemmin työelämässä.
Lappeteläinen kertoo, että ennen lapsen lähettämistä tutkimuksiin on tärkeää selvittää opettajan jaksaminen, kodin ja koulun yhteistyö sekä verkoston tuki. Tämä on osin aivan totta! Lapsen kannalta on ehdottoman tärkeää selvittää mahdollisimman laajasti, mistä levottomuus, keskittymisen vaikeudet, ylivilkkaus tai muut pulmat voivat johtua; onko ympäristön tuessa jotain, mitä voitaisiin tehdä toisin tai vielä enemmän?
Yhtä tärkeää on selvittää, onko lapsen oirehdinnan taustalla jokin kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, joka vaikeuttaa pitkäkestoisesti lapsen tai nuoren toimintakykyä. Nämä asiat on tärkeää selvittää perusteellisesti, jotta hoito- ja tukimuodot valitaan niin, että niistä on mahdollisimman paljon apua lapselle ja perheelle.
On tärkeää huolehtia siitä, että ammattilaiset kohtaavat vanhemmat kunnioittavasti, kuullen ja kuunnellen heidän huolenaiheensa. Vanhemmat kuitenkin tuntevat lapsensa parhaiten. Lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistäminen tulisi olla kaiken lähtökohta. Hyviä ja pitkälle tulevaan kantavia tuloksia ei saada aikaan vanhempia syyttämällä, vaan heidän vanhemmuuttaan tukemalla. Olisiko aika antaa tilaa lasten ja vanhempien vahvuuksille ja myönteiselle kohtaamiselle syyllistämisen sijaan?
ADHD- liitto ry
Autismiliitto ry
Katja Suni
Marjo Häyry
Kommentit
Jätä kommenttiSivustapuuttuja
9.11.2020 21:06
Kiitos ADHD- ja autismiliitto, että korjaatte näitä räikeitä lausuntoja viitaten Risto Lappeteläisen haastettluun Koti-Kajaani, 28.10.2020 -lehdessä. On huolestuttavaa, että tällaisia mututuntumia esitetään psykologin suusta, sillä ne voidaan ymmärtää ns. viralliseksi kannaksi. Tällöin on vaarana asennevamman lisääntyminen neuropsykiatrisen kirjon lapsia kohtaan, mikä puolestaan hankaloittaa näiden lasten hoitoa, tukea ja heihin suhtautumista.
Psykologilla täytyy olla kuitenkin toimintansa perustana tiede ja luotettava kokemus sekä psykologin tulee kunnoittaa muiden asiantuntijoiden, että ammattiryhmien erityispätevyyttä.
Tällä kertaa Risto Lappeteläinen väittää, että suurin osa lapsen levottomuuksista johtuu perhetaustasta eli vanhemmuus olisi hukassa. Muutama vuosi sitten hän väitti samaa IS:n haastattelussa, jolloin ADHD-liitto puuttui tähn ja hän korjasi samaisia sanomisiaan siihen suuntaan, että vain osalla olisi vanhemmuus hukassa. Mitä Lappeteläinen lopulta haluaa näillä mielipiteillään – populistista julkisuutta ainakin – tuskin kuitenkaan ammatillista uskottavuutta tai lasten parasta?
ADHD/ADD tai autisminkirjo ovat neuropsykiatrisen kirjon kehityshäiriöitä, eivätkä ne johdu tunne-elämän häiriöistä kuten Lappeteläinen väittää viitaten lasten levottomuuteen ja diagnoosihakuisuuteen. Lääkärit eivät anna helposti ADHD/ADD tai autisminkirjoin diagnooseja, vaan taustalla ovat laajat tutkimukset. Pikemminkin tutkimusten mukaan ongelmana on varsinkin tyttöjen alidiagnosointi. Oikea diagnoosi auttaa saamaan oikeaa tukea sinne koulumaailmaan ja auttaa lasta voimaan paremmin – näin se tukee lapsen toimintakykyä ja oireilu vähenee. Diagnoosi auttaa myös lasta ymmärtämään itseään sekä auttaa myös lähiympäristöä suhtautumaan lapseen oikein.
Lappeteäinen myös sanoo, että lapsi voi tulla kuntoon aikuisia tukemalla, jossa viitataan sekä opettajiin että vanhempiin, jotta he ymmärtäisivät toimia toisin. On totta, että lapsen näkyvä oireilu vähenee kun häntä tuetaan riittävästi sekä koulussa että kotona – sehän on osa neuropsykiatrista kuntoutustakin. Väittämä, että suurimmalla osallla oireilevista lapsista kehitys korjaantuu on ihan vain Lappeteläisen mututuntumaa. Ympäristön tuki ei korjaa lasta eikä kehityshäiriöitä. Edelleenkin ne samat neuropsykiatriset syyt ovat taustalla ja lapsi on kodin ja koulun tarvitseman tuen varassa. Samaan aikaan hän sanoo haastattelussa, että ”ulkoinen oire ja sisäinen kokemus ovat aivan eri asioita. Valitettavasti nykydiagnostiikassa keskitytään etupäässä ulkoiseen, siihen mitä näkyy ja siihen mikä usein ei ole todellinen ongelma”. Juuri näin, neuropsykiatrisen kirjon häiriöt eivät häviä, vaikka lapsen ulkoinen oireilu vähenisi oikeanlaisen tuen turvin. Autisminkirjon tai ADHD:n kirjon lapsi on sitä edelleenkin, vaikka hän olisi tuettuna tyynen rauhallinen sosiaalisissa tilanteissa tai vähemmän tuettuna levoton.
koera
8.11.2020 23:21
Terveisiä sinne vaarojen keskelle, minä pakenin sieltä onnistuneesti muutama vuosikymmen sitten. Olen menestynyt elämässäni kohtuullisesti, vaikka sitä ei kukaan olisi uskonut siellä korvessa ja sen ajan kulttuurissa. Silloin opettajat kohdistivat kaltaisiini kaikkea kehotuksesta moitteisiin ja rangaistuksiin saakka ymmärtämättä mikä yhteiskunnassa ja koulukiusaajissa -siis Ei minussa! -on väärin.
Unohdin tuossa puolenkymmentä vuotta sitten laskuttaa asiakastani -taas kerran- muutaman tonnin edestä, mistä tilitoimistoni huomautti minua. Suivaannuin asiasta ja menin lääkäriin: lopulta sain ADD -diagnoosin. Se selittää miksi joudun älykkyydestäni huolimatta tekemään useimmat asiat pari-kolme kertaa ja jätän monet tärkeätkin asiat tekemättä loppuun ja se maksaa minulle vähintään tonneja joka vuosi.
Löydös ei ollut mikään riemuvoitto, eivätkä pillerit muuttaneet yötä päiväksi, mutta terapia ja vertaistuki muuttivat päivittäisen häpeän lempeämmäksi suhtautumiseksi itseäni kohtaan. Uni ja muukin lepo +hetki kävelyä luonnossa ovat nykyisin lääkkeitä tärkeämpiä. Stimulantteja (väärin)käytän enää lähinnä tasapainoaistini vuoksi, koska koen niiden avulla saavani vartaloni paremmin hallintaan. Alkoholin ja huonona itselääkkeenä tyypillisesti käytetyn nikotiinin jätin jo vuosikymmeniä sitten.
ADHD -ihmisen aivojen johdotukselle nykyaikainen oravanpyöräyhteiskunta on myrkkyä. Tämä on lisääntyneen tietoisuuden ohella tärkein syy diagnoosien lisääntymiseen, ei suinkaan se että ADHD olisi jotenkin kiva muotidiagnoosi, jonka laiskat vanhemmat haluavat lapselleen.
PS. minun tapaukseni oli siitä tyypillinen että AD(H)D -ihminen saa yleensä lähetteen psykiatrian polille ihan eri syystä, kuten masennuksen tai minun tapauksessani yrityksen kirjanpitoon liittyvien elämänhallintavaikeuksien vuoksi.
Tolokku isä
6.11.2020 16:14
Kun seurailee näiden ”uusioperheiden” edesottamuksia, jossa lapsia on sun ja mun sekä meidän exien ja jopa exienexien perheistä, ei ihmekään, että lapset nykymaailmassa sekoilevat. Ratkaisuksi haetaan sitten diagnoosi lapselle, jossa oletetaan olevan jotain vikaa, vaikka oikea syy löytyy vanhempien holtittomasta käyttäytymisestä. Problem solved?
Lappeteläinen on niin oikeassa kun olla voi!
Sivustapuuttuja
7.11.2020 21:10
On hyvä, näitä tärkeitä asioita oiotaan ja kommentoidaan myös liittojen puolesta.
On monia vammoja ja sairauksia, mitkä eivät näy välttämättä ulkonäössä, mutta ne voivat näkyä ihmisen toimintakyvyssä.
ADHD ja autisminkirjo ovat tällaisia neuropsykiatrisia kehityshäiriöitä. Toimintakyky voi vaihdella kuormituksen ja stressin mukaan. MS-tautikin on vamma, mikä ei näy ihmisen ulkonäössä. Ei puutu raajaa tai silmää, mutta kumpikaan täysin terve ruumiinosa tai elin, ei vain toimi yhtenä päivänä ja toisena jälleen toimii – riippuen vaikka myös siitä stressitasosta.
Kuinka moni syyttää nykyään MS-taudin olevan ylidiagnosoitu tauti kun eihän koko tautia ollut olemassa vielä hetki sitten? Kuinka moni ajattelee, että MS-tauti johtuu vain huonosta vanhemmuudesta jos tauti puhkeaa jo murrosiässä. Kuinka moni ajattelee MS-taudin toimintakykyyn vaikuttavien oireiden olevan ”vain ” masennusta ja masennuskin on vain jotain, mikä loppuu siihen kun ottaa itseään niskasta kiinni. Tilanne ja suhtautuminen oli vielä toinen 20 vuotta sitten ja moni sai luulosairaan tai masentuneen leiman.
Se, että jotain tautia ei ole osattu ennen tunnistaa eikä diagnosoida, ei tarkoita sitä, että sitä ei ole ollut olemassa. Diagnoosi tuo ymmärrystä potilaalle ja on elintärkeä oikean tuen ja kuntoutuksen kannalta. Ilman diagnoosia jää yhteiskunnan väliinputoojaksi. MS-tautinen voi jäädä ilman tärkeää lääkitystä tai pyöräilyn mahdollistavaa kolmipyörää. ADHD tai autisminkirjolainen voi jäädä ilman lääkitystä tai apuvälineitä aistisäätelyn vaikeuksien vuoksi. Toimintakyky voi vaihdella myös näissä häiriöissä suuresti kuten MS-taudissakin. Miksi kuitenkin ADHD:n ja autisminkirjon lapset joutuvat vammansa vuoksi syrjityksi ja vähätellyiksi? Mikä haloo nousisikaan jos lehtipalstoilla ja mediassa kyseenalaistettaisiin koko MS-tauti ja syytettäisiin vammaisia henkilöitä diagnoosihakuisuudesta, sillä perusteella kun tautia ei ollut ennenkään!
Nykyään MS-tauti näkyy jo hyvin magneettikuvissa. ADHD:n erilainen aivotoiminta saadaan näkyviin myös kuvissa. Autisminkirjoakin saadaan jo hieman näkyviin muissakin tutkimuksissa.
Yhteenvetona. Vammaa, mikä ei näy, ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi. Vammaa, mitä ei ymmärrä -ei pidä väheksyä, eikä myöskään syyllistää ns. haukkua väärää puuta. Vammaa, mitä ei aikanaan osattu tunnistaa, ei tarkoita sitä, etteikö sitä olisi tai, että lisääntyneet diagnoosit olisivat nykyajan diagnoosihakuista hömpötystä.
Autistin äiti
5.11.2020 9:01
Minulla on autistinen ja ADHD-piirteinen lapsi sekä neurotyypillinen pikkusisko. Jos tosiaan lapsen laiminlyönti aiheuttaisi nämä ongelmat, lasten diagnoosit olisivat luultavammin toisin päin. Esikoinen oli hartaasti odotettu ja rakastettu, mutta jo varhaislapsuudesta haastavasti käyttäytyvä. Myöhemmin tälle haastavuudelle saatiin nimi ja diagnoosi, mikä auttoi avun saamisessa. Jo sitä ennen me vanhempina yritimme kaikkemme ja ajauduimme molemmat enemmän tai vähemmän uupumukseen, mielenterveysongelmia puhkesi, alkoholismia onneksi ei. Avioeroa pyrimme yhteisestä sopimuksesta välttämään, vaikka parisuhde onkin täysin hukassa ja laiminlyöty tämän vaikeuden keskellä. Monessa tapauksessa avioero ja mielenterveyden häiriöiden kärjistyminen on enemmänkin seurausta lapsen neuropsykiatrisista vaikeuksista kuin syy niille. Erityisesti näitä vakavampia seurauksia lisää se, että perhe ei saa tilanteeseen tukea kuin järjettömän taistelun kautta jos sittenkään. Vähemmästäkin uupuu, voin kertoa.
Jos joku lapsi tässä hässäkässä on laiminlyöty, on se meillä se normaali, iloinen pikkusisko joka on joutunut pärjäämään vähemmällä huomiolla erityisesti aivan pienenä. Tästä tunnen syyllisyyttä, mutta se ei auta minua toimimaan yhtään paremmin, teen jo aivan kaikkeni. Ammattilaiset ovat myös kehuneet käyttämiäni keinoja sekä sitä miten väsymättä etsin tietoa ja uusia toimintatapoja. Kasvatuksellisista keinoista on valtavasti apua, mutta ne eivät poista esikoiseni erityisiä vaikeuksia. Sanomattakin on selvää, että lapsi itse on syytön omiin vaikeuksiinsa, mutta minunkin voimillani auttaa häntä on rajansa. Helpottaisi varmaan, jos olisin suorittanut yliopistotutkinnon neuropsykiatriasta, erityispedagokiikasta sekä oikeustieteestä, mutta ne tiedot on tässä joutunut hankkimaan oman työn ja rankan perhe-elämän ohessa… Olisipa avun saaminen helpompaa!
Kiitos ADHD-liitto ja Autismiliitto, että pidätte lasteni ja perheeni sekä kaltaistemme puolta!
TanjaMaria
6.11.2020 17:42
Miksi nämä on kasvussa? Noh oletko miettinyt sitä että nykyään tieto/taito on kehittynyt ja näitä asioita on siis opittu tutkimaan paremmin. On myös huomattu mitä aijjemmin näihin apua tarjotaan , mitä todennäköisemmin se ei ns. ”Kostaudu” aikuis iällä? Toki ruutu nykyään isossa roolissa ja tulee olemaan tulevaisuudessakin, mutta ruutua tölläämällä lapsi ei sairastu ad/hd , autismiin, aspergiaan yms. Vaan ne on ollut sielä jo syntymästä. Siksi toisekseen vastaan myöskin tähän miks niitä ennen ei ollut kysymykseen. Oli niitä, ei vaan tieto/taito ollut samalla tasolla kuin nykyään (vaikka edelleenkin kehitettävää on paljon.), vaan se oli aika olematonta. Monet diagonisoitiin ad/hd vaikka kyse olisikin ollut autismista ja sen laajasta kirjosta. Tässä sulle pohdittavaa. Ja uskaltaisin väittää että ennen kuritus kasvatus teki enempi hallaa lapsen mielenterveydelle kuin nykyään ruutu ja sen tölläys.
Kokemusta on...
5.11.2020 8:57
Jokunen pointti asiaan, isältä. Varmasti oikeitakin diagnooseja on se on selvä, mutta nykyään kun nämä on lisääntyneet aivan tolkuttomasti jostain se johtuu tuskimpa ihmisen fysiologia ja psyyke on niinkään muuttuneet 20 vuodessa. Muutama syy jota syytä omalla kohdalla miettiä oman käytöksen lisäksi: Tuntitolkulla tietokoneilla/kännyköillä vast pelaaminen ja ”surffailu” (erityisesti lapsilta kielletyt pelit) vaikuttaa monen mukulan kohdalla negatiivisesti käytökseen ja kehitykseen. On vanhemmalle ”helppoa” laittaa se lapsi istumaan ruudun ääreen ja touhuta omiaan vaikka itse omalla kännykällä…itsekin samaan sortuneena. Tästä on vain tietoisesti päästävä pois koska ”jatkoseuraamukset” tällaisesta esim. 3 tuntia illassa vietetystä ajasta kun näkyvät viiveellä ja pikkuhiljaa. Alkaa tulla sitä levottomuutta, pinna ei kestä, yskitään ilman syytä/ muita fyysisiä oireita. Toinen asia on liiallinen harrastaminen jossa mukulaa juoksutetaan joka ilta jossain reeneissä ja ressi tulee sitä kautta kun on jatkuvasti kiire jonnekin…kaikilla. Sanon että turha on loukkaantua monen kohdalla on ihan tasan tarkkaan näin.
Kokemusta on...
5.11.2020 18:12
Koti Kajaanin juttu oli mielestäni hyvä. Kuten sanoin on myös oikeita tapauksia. ”Kaikelle” tyntuu olevan tarve nykyään löytää diagnoosi vaikka asia on korjattavissa esim. ilman lääkkeitä. Todellakin moni asia positiivinen/ negatiivinen on kotoa lähtöisin niitä ei päiväkodit, koulut voi enää korjata ja tässäpä uutinen monelle vanhemmalle: se ei niiden tehtävä olekkaan. Esimerkkeihini liittyen on ihan oikein herätellä (mielestäsi syyllistää?) vanhempia, kuten sanoin todella monien vanhempien kohdalla ei ongelmaksi nähdä esim. kiellettyjen pelien pelaamista vai onko se sitten vain vanhemman tyhmyyttä kun kaikki vapaa-aika pelataan, en tiedä? Millähän niitä vanhempia pitäisi sitten tavoitella jos kaikki ovat liitoista lähtien takajaloillaan tämänkin koti-kajaanin jutun takia. Koettakaa kaikki jaksaa.
Autistin äiti
5.11.2020 12:42
Sekä ADHD:n että autisminkirjon diagnoosien määrä on kyllä kasvanut, mutta oireilevien määrä on tutkimusten mukaan pysynyt samana, joten voidaan päätellä että oireilevista suurempi osa saa diagnoosin.
Lähteet: ADHD:n käypä hoito suositus: https://www.kaypahoito.fi/hoi50061
Autismiliiton tutkimuskatsaus https://www.autismiliitto.fi/autismikirjo/tutkimustietoa ”Tutkimus autismin kirjon diagnoosien esiintyvyydestä”
Jos esiintyvyyden lisääntymisestä on parempaa näyttöä, kuulen siitä toki mielelläni.
Nykyaika asettaa toki hyvin uudenlaisia haasteita niin vanhempien kuin lasten aivoille, mitä on hyvä pohtia huolella. Vanhempien syyllistäminen ei kuitenkaan tässäkään auta. Syyllistyvät tekevät jo nyt parhaansa kykyjensä ja voimavarojensa mukaan. Syyllisyys ei useinkaan sysää toimintaan vaan rapauttaa niitä valmiiksi vähiä voimavaroja. Niitä jotka eivät syyllisty, vaikka olisi aihetta ehkä kannattaisi tavoitella jollain muulla keinolla.
Kaikkea sitä
4.11.2020 14:27
Edellinen kommentoija ”hoitajan” on paras palata koulunpenkille. Hän ei ensinkään tiedä kommenttinsa perusteella nepsyistä yhtään mitään, joten hän ei ole pätevä arvostelemaan.
Toiseksi: suomen kieliopin kertausta voi suositella samalla lämpimästi.
Kaikki eivät sovellu kaikkeen
4.11.2020 14:14
Ihan samaan ei voi niputtaa sentään ”pelkkää” adhd:ta ja autismikirjoa.
Myöskään ”hoitajan” tietämys asioista ei ole ajantasainen.
Hoitaja voisi kehittää itseään kouluttamalla itseään; voisi aloittaa tutustumalla esim. Erja Sandbergin väitöstutkimukseen..
Erityislapsen äiti
4.11.2020 11:35
Lapset ovat syyttömiä! Huh huh, mitä tekstiä. Etenkin jos tosiaan olet hoitotyössä olisi sinun kiireesti perehdyttävä ajantasaiseen tutkittuun tietoon erityislapsista. Juuri syyllistämällä vanhempia jarrutat ja ehkä jopa estät lasten pääsemistä tarvitsemansa avun piiriin. Siitä seuraa pitkiä inhimillisiä tragedioita, jotka olisi voitu estää hyvin ajoitetulla ja mietityllä avulla.
Meillä oma ja lapsen elämässä mukana olleiden hoito- ja opetusalan ammattilaisten tietämättömyys johti synkkiin vuosiin, jolloin lapsen elämänhalu katosi nolliin hänen yrittäessään kaikin tavoin mahtua normaaliuden vaatimuksiin. Aivan muuta kautta saimme vinkin etsiä lapselle apua ja vaikka prosessi olikin hidas ja haasteellinen on pahin vaihe nyt voitettu. Lapsi, nyt jo aikuinen, kulkee omannäköistään polkua ja tuo tähän maailmaan omaa erityistä ajatteluaan myös muiden iloksi.
Lapset ovat syyttömiä!
3.11.2020 22:45
Olen hoitotyössä ja omassa elämässäni kohdannut paljon perheitä ja lapsia, joilla on diagnoosina esim. ADHD. Jokaisessa näissä perheissä on enemmän tai vähemmän rikkinäisyyttä: avioero, vanhempien mielenterveysongelmat, päihteiden käyttö, ongelmia parisuhteessa, vapaa kasvatus, kyvyttömyys olla aikuinen lapselle…. Lasten ongelmat johtuvat aikuisten kyvyttömyydestä olla vanhempia! Toivon, että syyttämisen kulttuuri saisi edes jonkun vanhemmista heräämään ja huomaamaan, että jossakin on epäonnistuttu. On helppoa mennä diagnoosin taakse, jolloin oman elämän hallinta ei joudu valokeilaan!
No jopas
4.11.2020 17:07
Minäkin olen erityislapsen vanhempana kohdannut juuri teitä ”hoitajia” enemmänkin. Kun ollaan käyty pari viikkoa työharjoittelussa niin tiedetäänkin jo kaikki universumin synnystä kuoleman jälkeiseen elämään.
Onneksi on myös muita ammattilaisia kuin hoitajia. Kuten esimerkiksi opettajia ja lääkäreitä.
Pullon varjossa kasvanut
4.11.2020 14:24
ADHD on kylläkin aitona, periytyvä ominaisuus. Jos siihen ei saa apua, se voi johtaa ongelmiin. Voisiko silloin vanhemmillakin olla ADD tai ADHD, hoitamattomana. Sekin on yksi mahdollisuus.
Sekä autismin piirteitä ja kirjoa on monenlaista, se vaan ettei tutkimuksia tahdo saada, eikä siten diagnoosia tai apuakaan.
ADHD ja perheen ongelmista johtuvat käytöshäiriöt ovat tietääkseni eri asia.
”Diabeteskin parantuu tahdonvoimalla”
4.11.2020 14:10
Edellinen kommentoija oli juuri sellainen kapeakatseinen kylmäsydäminen, ”kyllä minä tiedän, koska olen hoitaja” -tyyppinen ihminen, jonka ei pitäisi päivääkään kyseistä työtä tehdä.
Hoitajalla on suuret puheet, kun edellämainittu kommentoija tietää paremmin, kuin yksikään tutkija tai lääketieteen edustaja.
Hoihoijaa.
Kaikille ei pidä antaa edes hoitajan oikeuksia, jos pätevyys puuttuu.
Kokemus puhuu
4.11.2020 14:01
Olen autistin äiti, jolla on myös ADHD. Olen myös monipuolisesti kouluttautunut ja kokenut kehitysvammaishoitaja ammatiltani. Minusta on käsittämätöntä, että joku alan ammattilainen kirjoittaa julkisesti tuohon sävyyn ADHD-perheistä. Koko perhe-elämä läpivalaistaan erilaisissa palavereissa, lääkärikäynneillä ja hoitojaksoilla. Ei siinä diagnoosin taakse pääse piiloutumaan, absurdia ja tietämätöntä edes ajatella noin. Kaikki tulee kyllä esiin.
Vanhempia on toki moneen lähtöön, ja muissakin kuin nepsy-perheissä lapset voivat voida huonosti. Mutta sitten on meitä, jotka laittavat lapsensa etusijalle, antavat kaikkensa perhe-elämälle ja jaksavat rakastaa toisiaan silloinkin, kun elämä on univajetta, sairastelua ja pitkäksi venähtäneitä palavereja. Avioero ei ole tullut mieleenkään, alkoholia emme käytä, mieli on tasapainossa ja esimerkiksi lapsen omalääkärin mielestä perheemme on rakastava ja hoitaa kaiken esimerkillisesti.
Emmehän täällä Suomessa siis sorru väärän tiedon levittämiseen, vaan puhukaamme asioista faktapohjaisesti ja tutkitun tiedon mukaan!
Hoitajalle vielä: tee työsi. Sillä tavoin autat parhaiten. Muistathan valan: ”Lupaan tehdä työtäni asiakkaan ihmisarvoa kunnioittaen ja hyvää elämää edistäen. Lupaan tukea ihmisen kasvua ja kehitystä,toimintakykyä ja omatoimisuutta sekä edistää terveyttä ja hoitaa sairaita . Lupaan pitää huolta apua tarvitsevista, ehkäistä syrjäytymistä, lievittää inhimillistä kärsimystä. Lupaan noudattaa ammattieettisiä periaatteita ja salassapitovelvollisuutta, kehittää ammattitaitoani sekä edistää omaa ja työyhteisöni työhyvinvointia”. Ala-ikäisen lapsen vanhempi on myös asiakkaasi, joten tue. Alamäkeen auttajia tässä elämässä riittää muutenkin.
Nepsylapsen äiti
4.11.2020 14:00
Hyvä esimerkki kun ymmärrys ei riitä ja asiantuntijana ollaan kommentoimassa mielipidekirjoitusta. Asennevamma on se pahin ja se leviää jos sen annetaan levitä. Katja Sunin ja Marjo Häyryn kirjoitus on todella hyvä.
ammattilainen
4.11.2020 11:24
Totta, adhd tai jokin muu neuropsykiatrinen oirekuva perheenjäsenellä ( vanhempi, lapsi) ei estä erilaisia elämäntapahtumia perheessä. Koen ammattilaisena, että juuri näissä tilanteissa tarvittaisiin ymmärrystä ja tukea siihen, millaisen ”lisän” oirekuva tuo haastavasta elämäntilanteesta selviämiseen. Ymmärrys oirekuvasta tukee meitä ammattilaisia tarjoamaan perheelle sellaista apua, jotta se keinoiltaa olisi tarkoituksenmukaista. Vanhemman oirekuva voi ajoittain asettaa haasteita vanhemmuuden kaikista tehtävistä/ tilanteista selviämiselle, mutta aitoa tahtoa toimia perheen parhaaksi se ei poista. Kun vanhempi asiakkaana nähdyksi ja kuulluksi kaikkinen piirteineen, arvostavasti- on myös avun vastaan ottaminen helpompaa. Myös neuropsykiatrisen diagnoosin omaava lapsi tarvitsee erityistä tukea juuri haastavissa elämäntilanteissa. Näin lisäämme sekä perheen hyvinvointia että ennalta ehkäisemme kalliiden, korjaavien palvelujen tarvetta ja inhimillistä kärsimystä.