Mielipiteet

Lukijan mielipide: Aluehallintovirastot joutaa lakkauttaa – ehkä muutakin

Työskenneltyäni yhteensä parikymmentä vuotta lääninhallituksessa ja aluehallintovirastossa ja oltuani niistä vapaalla kymmenen vuotta olen sitä mieltä, että aluehallintovirastot (avit) joutaa lakkauttaa. Oli sokeeraavaa huomata, että Etelä-Suomen avin alkoholitarkastaja (!) haastoi maan hallituksen sen jälkeen, kun pääministerin oli tökerösti haastanut Helsingin pormestari. Aluehallinto ei pysty hoitamaan koronapandemian kaltaista kriisiä, eikä siitä ole selvinnyt puhtain paperein pääkaupunkikaan.

Sote-uudistuksen toteutumisen jälkeen kuntien toimiala kapenee melko ohueksi ja resurssit senkin hoitamiseksi ovat pienet. Nyt jos koskaan pitäisi alkaa pohtia ja suunnitella, miten perustason itsehallinto järjestetään niin, että välttämättömät palvelut säilyvät samalla kun hallintoa järkeistetään.

Kainuussa pärjätään tulevaisuudessa hyvin yhdellä perustason byrokratialla. Tämä kirpaisee nykyisten kuntien ylintä johtoa. Mutta jo nyt pienen kunnan johtaminen näyttää onnistuvan hyvin etäältä, eikä kunnanjohtajan tarvitse edes tosiasiallisesti asua johtamassaan kunnassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Avien lakkauttaminen liittyy tähän siten, että vapautuvilla resursseilla voidaan vahvistaa nimenomaan perustason itsehallintoa ja toimintakykyä kaikissa tilanteissa. Maan hallintoon riittää kaksi porrasta.

Hyvinvointialueista ei pidä yrittää tehdä eikä niistä tule maakunnan korvaajaa. Alueesta ei tee maakuntaa oma verokaan.

Kainuussa, joka on maan köyhimpiä ja sairastavimpia alueita, maakuntavero olisi suhteelliselta rasitukseltaan kaikkein suurin. Vastustan.

Kansalaisten terveyspalvelujen tasosta ja saatavuudesta pitää päättää koko maata koskevassa lainsäädännössä yhdenmukaisesti. Sitä ei saa jättää mahdollisen hyvinvointialueen valtuuston päätettäväksi, vaikka se olisi vaaleilla valittu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maakunta pitäisi nähdä kulttuurisena ja historiallisena yhteisönä. En usko, että kukaan meistä mieltää olevansa kotoisin Pohjois-Suomen avin alueelta tai edes Kainuun hyvinvointialueelta.

Nyt olisi aika ruveta työstämään Kainuun kuntaa. Se on kaikkien nykyisten Kainuun kuntien yhteinen asia. Kajaanilla on asiassa resurssiensa puolesta iso vastuu, ehkä vetovastuukin. Mutta löytyykö Kajaanilta ja muilta kunnilta rohkeutta?

Olen kertonut lähipiirilleni, että saatan lähiviikkoina käyttäytyä omituisesti. Kerroin sen johtuvan siitä, että olen rohjennut ilmoittautua kuntavaaliehdokkaaksi Vasemmistoliiton listalla, sitoutumattomana ehdokkaana.

Ismo Heikkinen

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

kuntavaaliehdokas (vas.)

Kajaani

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä