Mielipiteet

Lukijan mielipide: Kainuun terveystilannetta vahvistettava

Kainuun väestön sairastavuus on korkeampaa kuin monissa muissa maakunnissa. Kainuu on esimerkiksi sepelvaltimotautitilastojen kärjessä.

On tärkeää, että tämä otetaan tulevalla eduskuntakaudella entistä paremmin huomioon sekä ennaltaehkäisevässä että hoidollisessa mielessä. Nykypäivänä hoidolliset keinot kehittyvät nopeasti, joten katson, että uudet hoidolliset menetelmät on otettava etusijalla käyttöön Kainuussa ja myös Pohjois-Pohjanmaalla.

Hyvinvointialueuudistus on saanut hyvästä syystä paljon moitteita. Toivon kuitenkin, että tulevalla hallituskaudella päästään vaikuttamaan siihen, että hyvinvointialueiden myötä perusterveydenhuollon palvelut paranevat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

On aina parempi vaihtoehto, että sairauksia ehkäistään, verrattuna siihen, että niitä joudutaan hoitamaan. Sairauksien ennaltaehkäisy onnistuukin parhaiten perusterveydenhuollossa eli terveyskeskuksissa.

Muistathan samalla, että itsekin pystyt liikuntaa lisäämällä ja esimerkiksi syömällä enemmän vihanneksia ja hedelmiä vaikuttamaan omaan terveydentilaasi.

Olen työskennellyt lääkärinä myös Kajaanissa. Yksi asia on minua huolestuttanut tuolloin jo yli kaiken: syntyvyys.

Vuonna 2022 Kainuussa kuolleita oli 750 henkilöä enemmän kuin syntyneitä. Me tarvitsemme nyt aitoa asennemuutosta perheasioihin ja lapsensaantiin liittyvissä asioissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Itse katson, että oma lapseni lisää valtavasti onnellisuuttani ja antaa merkitystä elämääni, enkä haluaisi minkään ideologian, nykymuodin tai mukavuuden vuoksi menettää vanhemmuuden mahdollisuutta.

Mitä meistä jää tähän maailmaan, jos meillä ei ole jälkeläisiä?

Juha Richter

lääkäri

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

eduskuntavaaliehdokas (ps.)

Oulu

Kirjoittajan mukaan nyt tarvitaan aitoa asennemuutosta perheasioihin.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä