Mielipiteet

Lukijan mielipide: Kuntavaalit ja Kainuun sote

Lopultakin saamme avaavia kirjoituksia meitä kaikkia kainuulaisia koskevasta asiasta eli Kainuun sotesta, sen taloudellisesta asemasta ja tulevaisuuden näkymistä. Hyvä näin.

On uutisoitu (mm. YLE, Kainuun Sanomat ) ja julkaistu mielipidekirjoituksia, joiden mukaan Kainuun soten hallitus olisi lakkauttanut viikonloppupäivystykset Kuhmossa ja Suomussalmella. Näin ei ole.

Emme ole tehneet päätöstä minkään kunnan osalta lakkauttaa viikonloppupäivystystä. Ei sellaista voida tehdä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun soten päivystys toimii koko toimialueella yhteispäivystyksenä. 112 – henkeä uhkaava tilanne, 116117 – äkillinen sairastuminen tai tapaturma, 0447900051 mielenterveys- ja päihdepäivystys, 0447970676 sosiaalipäivystys.

Myös muita päivystyksiä on, jotka voi katsoa soten sivuilta tarkemmin.

Soten hallitus on tehnyt päätöksen lakkauttaa Kuhmossa ja Suomussalmella viikonlopun ei kiireellisen lääkärivastaanoton, millä ei ole mitään tekemistä päivystyksen kanssa.

Kyseistä palvelua ei ole muissa kunnissa tarjolla ja se on todettu tehottomaksi ja tarpeettomaksi palveluksi, joilla ei ole muuta merkitystä kuin kunnan/kaupungin imagollinen vaikutus.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tämä päätös ei ole millään tavoin vastoin perussopimusta ja kyseisen päätös olisi voitu tehdä viranhaltijapäätöksenä ilman hallituksen käsittelyä.

Kainuun sote -kuntayhtymässä on yhtymävaltuuston hyväksymä konserniohje, mikä sitoo kuntayhtymän hallitusta, konserniohjausryhmää, viranhaltijoita ja kuntayhtymän edustajia yhteisön toimielimissä.

Ohjeen mukaan (3.5) käytettäessä omistajaohjausta kuntayhtymä ottaa huomioon omistajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteet.

Omistajaohjausta ei saa käyttää siten, että yhteisön päätös tai toimenpide on omiaan tuottamaan yhteisön toiselle omistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhteisön tai yhteisön toisen omistajan kustannuksella (yhdenvertaisuusperiaate).

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhdenvertaisuusperiaate täysin sivuuttaen on keskusteluissa ja lukuisissa lehtikirjoituksissa tuotu esiin kuntakohtainen tarkastelu, missä palvelujen tuottamista haluttaisiin tarkastella kuntakohtaisen talouden näkökulmasta koko kuntayhtymän talousalueen sijaan. Kuntayhtymän hallituksella tähän ei ole valtuuksia.

Keskusteluissa on tuotu vahvasti esiin, kuinka Kainuussa on palveluja keskitetty muita alueita enemmän. Tämäkin näkemys ontuu.

Tarkastellaan vaikka terveyskeskuksia. Nykyisen soten hallituksen aikana Kajaanista on lakkautettu kaksi terveysasemaa ja kolmas on selvityksen alla.

Muiden kuntien osalta ei ole käyty edes keskusteluja lakkauttamisesta.

Sotkamon osalta selvityksen alla on vuodeosasto. Voiko tätä toimintaa millään muotoa väittää keskittämiseksi?

Päinvastoin Kajaanissa on toimittu vastuullisesti koko maakunta huomioiden ja tehty parhaamme, että sopu säilyy voimme jatkaa yhdessä eteenpäin.

Hannu Suutari

Kainuun soten hallituksen jäsen,

kuntavaaliehdokas (kok.)

Kajaani

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä