Mielipiteet

Lukijan mielipide: Maakuntavaalit Kainuussa

Lähestyvät maakuntavaalit järjestetään Kainuussakin suuren epätietoisuuden vallitessa. Innokkaita ehdokkaita on haalittu puolueiden riveihin ennätyksellisesti. Koko asetelma tuntuu kuitenkin äänestäjistä erikoiselta.

Onhan totta että täysillä listoilla vaaleihin meneminen antaa todennäköisesti parhaan tuloksen. Monilla puolueilla on kuitenkin erityisiä piirteitä, jotka ovat ehdokasasettelussa hämmentäneet. Nimittäin useita tunnettuja ja pitkäaikaisia puolueiden jäseniä ei ole kelpuutettu ehdokkaiksi. Milloin mistäkin syystä.

Toinen vieläkin merkittävämpi huomio on ehdokkaiden mainostaminen siitä, mitä tehtäviä tämä hyvin laajakantoinen sote-uudistus tuo tullessaan. Olen seurannut kirjoittelua lehdissä ja muussa mediassa. Monille ehdokkaista ei näytä olevan selvää mistä asioista todella on kyse. Se on todella valitettavaa. Vain ehkä kahdessa tai kolmessa kirjoituksessa on ansiokkaasti avattu sote-dilemman merkitystä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Juhani Seppäsen kirjoitus osui naulan kantaan. Talous onkin perustavaa laatua oleva ykkösasia. Kainuun tilanne talouden osalta on valtakunnan kehnoin, jos perehdytään mahdollisen maakuntaveron mukaan tuomaan ongelmaan.

Viimeistään nyt pitäisi lopettaa "keikistely" Kainuun etumatkasta soten osalta. Pitkään on ollut nähtävissä jopa päätön talouden hoito. Tämä koskettaa kaikkia Kainuun kuntia budjettien osalta. Alijäämien paisuminen ja kasvavat sote-menot ovat todella huono merkki.

Talouden osaajia puolueiden ehdokaslistoissa on todella vähän. Vain muutama. Ennustankin että äänestysinto on laimea. Uskallan jopa ennustaa sen jäävän Kajaanin osalta noin 40 prosentin tietämille. Surullista on se, mihin kuntataloudet ja kansalaisten palvelut ajautuvat. Joten ryhtiliikettä pitäisi tuoda esiin.

Itse ja monet tuntemani henkilöt eivät valitettavasti näe valoa tässäkään asiassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Timo Kananen

Kajaani

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä