Mielipiteet

Lukijan mielipide: Muistoja Rostovin puistosta

Koti-Kajaanissa (14.9.) oli kirjoitus Rostovin puistosta hiekkakuoppineen. Kertoisin oman näkökulmani puistosta.

Olin 7-vuotias, kun perheeni muutti vuonna 1948 Puistolaan nykyisen Rostovin puiston viereen Suksikadulle. Taisi olla ensimmäinen kadun talo. Olen nyt 81 vuotta.

Suuri hiekkakuoppa oli jo silloin. Valtava kuoppa, jonka seinät olivat jyrkät ja täynnä paitsi törmäpääskyn pesiä myös kellareita, monet vielä ovilla varustettuja ja lukittuja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Arvaatte, että lapsilla oli jännää tutkia niitä, joihin pääsi. Ne olivat aika romahtaneita. Vettä kuopassa ei ollut. Myös kotimme kohdalla tien toisella puolen, jossa nyt on linkkitorni, oli tasaista hiekkamaata, jossa oli kaivelun jälkiä, kuoppia ja kumpareita. Se kasvoi närettä ja pajua.

Suhteellisen jyrkkä rinne vietti Puistolantielle, jossa oli yhteinen kaivo/pumppu, kunnes vesijohto vedettiin parin vuoden sisällä. Minä luulen, että Puistolaa oli kyllä rakennettu, sillä Kettukallion alueelta löytyi maa-hiekka-rakennus-talousjäte kasoja, joista käytiin kaivelemassa aarteita leikkiin ja olihan Vimpelinrannalla taloja.

Puistolantie jatkui niin sanottuna Lankkutienä, joka oli Ämmänpuron tulvaniityn päällä. Siitä mentiin kävellen tai pyörällä kouluun.

Ehkäpä hiekkaa Rostovin montusta (ei tietenkään silloin nimeä) kuljetettiin ratapenkaksi. Sekä VR-rata että yhtiön rata ovat korkealla hiekkapenkalla. Yhtiön rata kulki sivuitse lautatarhan ja Kaupunginlammen varsin kuivalla paikalla. Juna meni korkealla hiekkatöyräällä myös Vimpelin ohi. Lättähatun pysäkki oli Suksikadun päässä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mukavia lapsuudenmuistoja tulee mieleen ja puheeksi ikätovereitten kanssa. Mitä tulee nimeen, niin mitä turhaa. Mikä lie ollut nimi 80 vuotta sitten? Hiekkamonttuna se tunnetaan.

Arja Mikkonen

Kajaani

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä