Mielipiteet

Lukijan mielipide: Saneerausohjelma ei saa olla organisaation päästrategia

Kuntavaalit lähestyvät ja vaalikuume nousee. Tässä tilanteessa on hyvä pohtia myöskin luottamushenkilön roolia ja asemaa. Päättäjän tärkein ominaisuus on kyky puolueettomaan päätöksentekoon.

Kuntalaisten ja eri sidosryhmen kuuleminen ei tarkoita sitä, että siirtää vastuun päätöksestä itseltään heille ja perustelee sitä sillä. Toisaalta ei ole helppoa olla eri mieltä kuin äänekäs ja aktiivinen mielipiteensä muodostanut ryhmä. Helpompaa olisi päätyä äänestämään heidän tahtonsa mukaisesti.

Päättäjän vastuulla on hankkia riittävästi tietoa päätettävästä asiasta, puntaroida vaihtoehtojen välillä, kuunnella kuntalaisia ja tehdä sitten sellainen äänestyspäätös, minkä tämän prosessin jälkeen kokee oikeaksi. On älyllistä epärehellisyytta ja väärin äänestäjiä kohtaan, jos päätöksenteon hetkellä antaa jonkun toisen päättää puolestaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Pystyäkseen toimimaan loogisesti valtuutettu tarvitsee paineensietokykyä. Kaikki eivät kestä itseensä kohdistuvaa vihaa ja raivoa tai nettikiusaamista. Hyvä päättäjä uskaltaa puhua, kertoa ja äänestää sen arvomaailman mukaan, joka hänellä on ja jonka hän on tehnyt kuntalaisille selväksi jo ennen vaaleja. Jos ei edes itse usko osaavansa tehdä hyviä päätöksiä, miten voi olettaa jonkun toisen niin uskovan.

Tässä tilanteessa me tarvitsemme vahvoja poliittisia päättäjiä, jotka pystyvät hahmottamaan suuria kokonaisuuksia ja joilla on tahto ja kyky viedä muutoksia läpi. Silloinkin, kun päätökset eivät miellytä kaikkia!

Korostan sitoutumisen merkitystä – kuormasta syöjiä on maailma väärällään! Kaikkien, niin poliittisten päättäjien kuin kuntien palveluksessa olevien, on sitouduttava tehtyihin linjauksiin ja päätöksiin.

Meidän on tehtävä Kainuussa yhdessä asioita. Yksittäinen kunta on aivan liian pieni ja heikko vastaamaan yksin palvelurakenteista. Pelkona on ajautuminen kuntakohtaiseen edunvalvontaan. Tämä voi olla edessä, kun sote julkistaa säästölistansa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asioiden vastakkainasettelua on syytä välttää. Meillä on Kainuussa tästä kokemusta hallintokokeilun ajasta. Talouden ongelmat vauhdittavat muutosten välttämättömyyttä. Muutos on myös mahdollisuus.

Kajaanin kaupungin tulee koota voimansa muovatakseen toimintaympäristöään asukkaidensa ja yksityisen elinkeinoelämän tarpeiden mukaan siten, että on edelleenkin houkuttelevampaa ja mielekkäämpää toimia ja asua Kajaanissa. Tärkeitä elementtejä tässä ovat esimerkiksi kaavoitus ja elinkeinopolitiikka.

Menestyksen summa ei ole vakio. Kajaanin on oltava aktiivinen jo pelkästään sen vuoksi, että se on maakunnan keskus ja toivottavasti elinvoimaisuuden ja kehittämisen veturi.

Päättäjiä ei valita säilyttämään ja suojelemaan vanhoja jäykkiä toimimattomia rakenteita, vaan varmistamaan parhaat mahdolliset palvelut kaupunkilaisille sekä kehittämään joustava ja toimiva palvelujärjestelmä olemassa olevien taloudellisten resurssien puitteissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Olemassa oleva olotila ei ole enää vaihtoehto. Me elämme muutos- ja murrosvaihetta, jossa kyseenalaistetaan monet entiset toimintatavat. Saneerausprosessista ei saa tulla organisaation päästrategia.

Toivo Sistonen

kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäse,

kuntavaaliehdokas (kok.)

Kajaani

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä