Mielipiteet

Lukijan mielipide: Suomella on visio – hiilineutraali 2035

Liikenteen osuus päästöistä Euroopassa ja Suomessa on neljännes. Se on ainoa sektori, jonka päästöt ovat kasvussa, minkä vuoksi on tärkeää, että kaikki elinkeinoelämän toimijat ovat yhdessä etsimässä keinoja ja ratkaisuja, joissa ilmastomuutoksen hillitseminen ja torjunta ovat keskiössä.

Suomelle liikennesektorin päästövähennykset ovat useiden eri tekijöiden ja toimijoiden palapeli, jossa on yhtä aikaa isoja kansainvälisiä ja kansallisia ratkaisuja kuin pieniä paikallisia tekoja. Tästä syystä on käytävä jatkuvaa rakentavaa keskustelua siitä, miten kovat tavoitteet voidaan saavuttaa realistisin ja kustannustehokkain keinoin.

Kansainvälisen yhteistyön merkitys korostuu, koska yli 80 prosenttia liikenteen lainsäädännöstä valmistellaan EU-tasolla. Suomen on vaikutettava aktiivisesti, jotta meillä toimijoilla niin kansalaisille kuin yrityksille jää riittävästi aikaa ja mahdollisuus sopeutua.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suomen nykyinen hallitusohjelma on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä ja linjaa suurimmaksi vähentämispotentiaaliksi tieliikenteen. Hallitusohjelman laaja keinovalikoimaesittely kuvaa hyvin, miten haasteellista on rakentaa vähäpäästöisyyden kokonaisohjelma koskien liikennettä: perusväylän pidon rahoitustason nosto, sähköautojen latauspisteiden rakentaminen, ajoneuvojen käyttövoiman uudistamisen mahdollistaminen, kestävästi tuotettujen biopolttoaineiden ohjaaminen erityisesti raskaan liikenteen ja lentoliikenteen käyttöön, joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn yhteenlasketun matkasuoritteen kasvattaminen ja niin edelleen. Hengästyttävää, eikö totta?

On hyvä pitää asiat yksinkertaisina ja konkretisoida.

Yritykset voivat muun muassa tukea työntekijöiden kävely- ja pyörätyömatkaliikennettä, rakentaa työssä tekemiseen etätyön ja työpistetyön hybridimallin, huolehtia asianmukaisesta kierrättämisestä ja innostaa hävikkiruoan vähentämiseen.

Omassa elämässäni hiilineutraalius on pieniä tekoja: kävelen töihin, pyöräilen lähikauppaan, en osta mitään turhaan, kierrätän, lajittelen, vaihdoin bensa-auto hybridiin ja vähennän ruokahävikkiä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vähäpäästöisyyden saavuttamiseksi vaaditaan yksittäisiä henkilökohtaisia ja yrityskohtaisia tekoja, yhteistä päättäväistä tekemistä, kansallista ponnistelua ja uutta lainsäädäntöä sekä kansainvälistä vaikuttamista.

Aila Orabi

Oulun kauppakamari

Logistiikka- ja liikennevaliokunnan puheenjohtaja

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä