Mielipiteet

Lukijan mielipide: Vanhat kotimaiset elokuvat kunniaan

Ollessani kolmentoista selailimme isäni kanssa televisiosta tulevia ohjelmia. Yhdeltä kanavista tuli vanha kotimainen elokuva nimeltä Vaivaisukon morsian . Jäimme hetkeksi sitä katsomaan, mutta sitten isäni kuitenkin vaihtoi kanavaa. Pyysin häntä laittamaan takaisin edelliselle kanavalle, jotta voisin jatkaa filmin seuraamista.

Päätimme kuitenkin, että tallentaisimme elokuvan, jotta voisimme joskus katsoa sen kokonaan. Myöhemmin katsoessamme kyseistä filmiä, se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Ansa Ikosen ja Tauno Palon väkevät tulkinnat sekä koko elokuvasta huokuva tunnelma oli mielestäni ihmeellistä. Se oli jotain, mitä en ollut vielä ennen kokenut.

Paluuta ei enää ollut.

Suurena suomifilmien ystävänä olen ollut pettynyt siihen, kuinka köyhiä "arvosteluja" näistä aarteista Kainuun Sanomien kriitikko tekee. Esimerkiksi 15. 3. lehdessä "arvostelu" oli kiteytetty yhteen virkkeeseen. Tämä arvostelu oli elokuvasta nimeltä Leena . Elokuva on vuodelta 1954. Siinä ei tullut esimerkiksi millään tavalla ilmi kriitikon omaa mielipidettä elokuvasta, mikä mielestäni olisi hyvinkin tärkeää kirjoitettaessa arvostelua.

Yleensä näissä "arvosteluissa" kerrotaan yhdellä virkkeellä pääosien näyttelijät, ohjaaja ja mitä elokuvassa tapahtuu. Jos esimerkiksi tästä mainitsemastani Vaivaisukon morsiamesta tehtäisiin samanlainen "arvostelu" kuin normaalistikin Kainuun Sanomien kriitikko tekee, se kuuluisi varmaankin näin: " Toivo Särkän ohjaama väkevä draama naisesta (Ansa Ikonen), jonka kihlattu (Tauno Palo) menehtyy äkillisesti. Suomi (1944)."

Mielestäni on väärin, että vanhemmat elokuvat eivät saa lehdessä yhtä suurta palstatilaa kuin jotkut uudemmat. Olen huomannut, että uudemmista elokuvista tehdään paljon pidempiä arvosteluja kuin vanhemmista.

Onkohan takana ajatus, että nämä historiaa huokuvat elokuvat pitäisi jättää unholaan?

Minusta on todella hienoa, että vanhoja kotimaisia elokuvia näytetään vielä nykyäänkin. On tärkeää tietää menneistä ajoista ja oppia arvostamaan menneiden sukupolvien työtä. Ennen, erityisesti sota-aikana elokuvien tekijät tekivät näitä filmejä ihmisten mielenterveyden hyväksi. Sotavuodet olivat hyvin raskaita kaikin puolin. Elokuvat toivat lohtua, iloa ja hauskuutta muuten kovin synkkään elämään.

Entäpä sitten usean kymmenen vuoden jälkeen, kun näinä päivinä tehdyt elokuvat ovat jo kaukaa menneisyydestä. Unohdetaanko ne samalla tavalla, kuin nämä tällä hetkellä melkein satavuotiaat filmit? Mielestäni olisi hyvinkin surullista, jos unohtaisimme aina "liian vanhat" elokuvat täysin.

Toivoisin siis, että jatkossa kriitikko kirjoittaisi kaikista elokuvista tasavertaisesti, mitään elokuvaa väheksymättä. Toivoisin, että elokuva-arvosteluista saisi jatkossa vähän enemmän irti. Arvosteluissa voitaisiin mainita esimerkiksi, kenelle elokuva sopisi, mitä tunteita elokuva herätti, täyttikö elokuva kriitikon odotukset yms.

Piitu Leinonen

kahdeksasluokkalainen

Paltamo