Mielipiteet

Lukijan mielipide: Yhteistyöllä Oulujoen vesistön vaelluskala-asioissa eteenpäin

Villilohi ry ja Pelastetaan vaelluskalat ry kirjoittavat mielipidekirjoituksessa (KS

Toisin kuin yhdistykset väittävät, Fortum toimii kaikkien lakien, lupien ja velvoitteidensa mukaisesti, ja kaikki vapaaehtoiset vaelluskalahankkeemme on toteutettu hallitusohjelmiin kirjattujen vaelluskalaohjelmien toimenpiteiden mukaisina hankkeina. Fortum on sitoutunut vaelluskalakantojen vahvistamiseen, ja olemme jo pitkään toteuttaneet Oulujoen vesistössä erilaisia hankkeita kuten elinympäristöjen kunnostuksia, pienpoikasistutuksia ja vaelluskalojen ylisiirtoja kutualueille sekä osallistuneet aktiivisesti vaelluskalatutkimukseen.

Niin EU:n vesipuitedirektiivin tavoitteet kuin hallitusohjelmakin ottavat vaelluskalakantojen vahvistamisen toimenpiteissä huomioon myös tekniset ratkaisut. Joet ja voimalaitosympäristöt ovat erilaisia ja rakennettujen vesistöjen vaelluskalakantojen vahvistamisessa tarvitaan valikoima erilaisia toimenpiteitä. Tavoite tulisi olla vaelluskalakantojen vahvistaminen, ei toimenpide, millä se toteutetaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Fortumin tavoitteena on järvitaimenen luonnonkierron vahvistaminen Leppikosken vesivoimalaitoksen ympäristössä. Leppikosken vapaaehtoista kalasydänhanketta on edistetty hyvässä yhteistyössä asianosaisten kanssa, ja aikataulun mukaan vaelluskalojen kulkuyhteys Hyrynsalmen reitille mahdollistuu jo ensi syksynä.

Fortum ei ole esittänyt luonnonmukaista ohitusuomaa Leppikoskelle muun muassa siksi, että tiiviisti rakennetun voimalaitosympäristön takia sinne ei ole mahdollista saada toimivaa linjausta ohitusuomalle. Kalasydän on tutkitusti toiminut perinteisen kalatien tehokkuudella ja on potentiaalinen vaihtoehto rakennetuissa vesistöissä vaelluskalojen ylöspäin suuntautuvan vaelluksen mahdollistamiseksi.

Tulemme myös kunnostamaan vaelluskalojen elinympäristöjä Leppikosken voimalaitoksen yläpuolella sijaitseviin Torvenkoskeen ja Tolosenjokeen. Lisäksi teemme Hyrynsalmen reitille järvitaimenen pienpoikasistutuksia, joilla pyritään leimauttamaan taimenia Emäjokeen ja näin vahvistamaan kalakantaa, joka on nousuhalukas takaisin Hyrynsalmen reitille.

Oulujoen pääuomassa Montan ylisiirtolaitetta on edistetty yhteistyössä Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kuntien, Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Laitteen käytössä on otettu hyviä kehitysaskelia ja päästy siirtämään lohia ja taimenia sivujokiin kunnostetuille lisääntymisalueille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Fortum ja Oulun Energia ovat myös selvittämässä vaelluskalojen mahdollisia lisääntymisalueita Oulujoen vesistön alaosassa. Selvitykseen valittiin Oulujoen pääuoman potentiaalisimmat kohteet, joissa lisääntymisalueen toteuttaminen voisi olla merkityksellinen vaelluskalojen luonnonkierron vahvistamiseksi. Selvityksessä arvioidaan myös lisääntymisalueen tekninen toteutettavuus sekä luontaisen elinkierron edellytyksiä poikas- ja smolttituotantoarvioiden ja Luonnonvarakeskuksen mallien avulla.

Kirjoituksessa mainitussa Suomen ympäristökeskuksen selvityksessä esitetään yleissuunnittelutasoiset ehdotukset ohitusuomalinjauksista Oulujoen kuudelle voimalaitokselle. Selvityksessä ei ole arvioitu suunnitelmien teknistä toteutettavuutta.

Nyt tehtävän lisääntymisalueselvityksen avulla otetaan seuraava askel Oulujoen vaelluskalapotentiaalin selvittämisessä. Työn tulokset jaetaan myös Oulujoen vesistöalueen visiotyön käyttöön, jossa alueen sidosryhmät, kunnat, viranomaiset sekä Fortum ja muut alueella toimivat vesivoimayhtiöt kartoittavat yhdessä tapoja kehittää jokialuetta.

Yhteistyöllä meillä on hyvät mahdollisuudet kehittää Oulujoen vaelluskala-asioita eteenpäin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Susanna Hyrkäs

vesivoiman ympäristöpäällikkö

Fortum

Uusi silta toteutetaan omana erillisenä rakenteena Emäjoen sillalta katsottuna Kiantajärven puolelle.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä