Koti-Kajaani
Mielipide: Vanhempien syyllistäminen ei auta lasta
Vastineena Risto Lappeteläisen haastattelulle (Koti-Kajaani, 28.10.2020) haluaisimme todeta, että adhd ja autismikirjo ovat laajasti tutkittuja ja tieteellisesti todettuja kehityksellisiä neuropsykiatrisia häiriöitä, eikä lapsen mahdollisia haasteita voida eikä tulisi selittää pelkästään vanhemmuuden ongelmilla.
Adhd:stä on olemassa jo kansallinen Käypä hoito -suositus ja autismikirjosta se on tulossa lähivuosina. Neuropsykiatristen häiriöiden oirekuvan taustalla voi olla monitekijäinen prosessi, johon vaikuttavat vahvasti perinnölliset tekijät, muut aivojen rakenteeseen vaikuttavat tekijät sekä ympäristötekijät ja kokemukset (Puustjärvi A., luentomateriaali 3.9.2020).
Lappeteläinen sanoo haastattelussa vanhempien haluavan oirehtivalle lapselleen neurologisen diagnoosin, hän puhuu jopa diagnoosihakuisuudesta. Olemme ADHD-liitossa ja Autismiliitossa hyvin huolissamme asenneilmapiiristä, jossa adhd:n tai autismikirjon diagnoosia kyseenalaistetaan tai vähätellään ja sysätään vastuuta lapsen vaikeuksista vain vanhemmuuden ongelmaksi.
Adhd-diagnoosiin tai autismikirjon diagnoosiin on olemassa tarkat kriteerit sekä suositukset siitä, miten niitä tulisi hoitaa ja kuntouttaa. Jokainen lapsi on yksilö, ja oireet voivat painottua eri tavoin, vaikka diagnoosi olisikin kaikilla sama. Hoito- ja tukimuodot valitaan yksilöllisesti kunkin lapsen ja perheen tilanteeseen sopiviksi.
Olennaista on lisätä perheiden tietoa psykoedukaation avulla oireiden hallinnan lisäämiseksi sekä arjen sujuvoittamiseksi. Sen lisäksi mietitään yhdessä hoitavan tahon kanssa, mitä psykososiaalisia hoitomuotoja tai mahdollista lääkehoitoa tarvitaan.
Kokemuksemme mukaan adhd-oireisten ja autismikirjon lasten vanhempien jaksaminen sekä hyvän vanhemmuuden kokemus ovat koetuksella ja tuen saaminen usein viivästyy. Autismiliitto selvitti vanhempien jaksamista vuonna 2017, ja kyselyyn 389 vastanneesta vanhemmasta 81 % koki voivansa kohtuullisesti tai huonommin.
Yhtenä keskeisenä syynä korostui vaikeus avun ja tuen saamiseen sekä ammattilaisten osaamisvaje. Syyllistämisen ilmapiirin vallitessa vanhemmat eivät uskaltaudu hakemaan apua ja tukea lapsen oirehdintaan leimautumisen pelossa.
Käytäntö ja tutkimustieto osoittavat kuitenkin vahvasti sen, että adhd:n ja autismikirjon tunnistaminen on tärkeää, jotta lapsi saa tarvitsemansa avun, tuen ja oikeat hoitomuodot. Näin voidaan lisätä lapsen sekä koko perheen hyvinvointia. Varhainen tunnistaminen ja kuntoutus vahvistavat myös lapsen itsetunnon kehittymistä ja voivat ehkäistä negatiivisten vuorovaikutuskehien syntymistä päiväkodissa, koulussa, jatko-opinnoissa tai myöhemmin työelämässä.
Lappeteläinen kertoo, että ennen lapsen lähettämistä tutkimuksiin on tärkeää selvittää opettajan jaksaminen, kodin ja koulun yhteistyö sekä verkoston tuki. Tämä on osin aivan totta! Lapsen kannalta on ehdottoman tärkeää selvittää mahdollisimman laajasti, mistä levottomuus, keskittymisen vaikeudet, ylivilkkaus tai muut pulmat voivat johtua; onko ympäristön tuessa jotain, mitä voitaisiin tehdä toisin tai vielä enemmän?
Yhtä tärkeää on selvittää, onko lapsen oirehdinnan taustalla jokin kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, joka vaikeuttaa pitkäkestoisesti lapsen tai nuoren toimintakykyä. Nämä asiat on tärkeää selvittää perusteellisesti, jotta hoito- ja tukimuodot valitaan niin, että niistä on mahdollisimman paljon apua lapselle ja perheelle.
On tärkeää huolehtia siitä, että ammattilaiset kohtaavat vanhemmat kunnioittavasti, kuullen ja kuunnellen heidän huolenaiheensa. Vanhemmat kuitenkin tuntevat lapsensa parhaiten. Lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistäminen tulisi olla kaiken lähtökohta. Hyviä ja pitkälle tulevaan kantavia tuloksia ei saada aikaan vanhempia syyttämällä, vaan heidän vanhemmuuttaan tukemalla. Olisiko aika antaa tilaa lasten ja vanhempien vahvuuksille ja myönteiselle kohtaamiselle syyllistämisen sijaan?
ADHD- liitto ry
Autismiliitto ry
Katja Suni
Marjo Häyry