Mielipiteet

Mielipide: Vihapuheelle ei pidä antaa sijaa – Kainuun poliittiset piirijärjestöt painottavat toisten ihmisten kunnioitusta

Allekirjoittaneet Kainuun poliittiset piirijärjestöt eivät hyväksy ketään poliittisia toimijoita tai kansalaista vastaan kohdistuvaa vihapuhetta missään muodoissa tai tilanteissa, viitaten Sotkamo-lehden toimittajan Niko Kemppaisen kolumniin (18.12.) Kainuun Sanomissa .

Kolumnissa annetaan ymmärtää, että päätöksentekijöihin olisi oikeutettua kohdistaa vihapuhetta.

Kolumnissa viitataan Ylen uutisoimaan Jyväskylän yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan Sanna Marinin (sd.) hallituksen ministerit saavat runsaasti vihapuhetta osakseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Demokratiaan eivät kuulu minkäänlaiset henkilöön kohdistuvat uhkaukset, missään tilanteissa."

Poliittisten piirijärjestöjen mielestä sananvapauden puitteissa ei ole hyväksyttävää kohdistaa päätöksentekijöihin hallinnon tasoon, puolueeseen tai kulloiseenkin hallitukseen katsomatta minkäänlaista vihapuhetta, joka voi äärimmäisillään olla tehdyn tutkimuksen mukaan jopa itsemurhaan kehottamista tai raskauden keskenmenon toivomista.

Demokratiaan eivät kuulu minkäänlaiset henkilöön kohdistuvat uhkaukset, missään tilanteissa.

Vihapuheen tavoitteena on vaientaa tiettyjä henkilöitä tai ryhmiä ja estää heitä osallistumasta julkiseen keskusteluun.

Päättäjien vaientaminen on onnistuessaan vakava uhka demokratialle, sillä toimivassa kansalaisyhteiskunnassa päättäjien on voitava esittää ja selittää oma kantansa julkisesti kansalaisille.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Asioista voimme olla erimieltä ja etsiä yhdessä niihin parempia ratkaisuja.

Piirijärjestöt tahtovat kannustaa kaikkia kainuulaisia käymään myös kriittistä keskustelua päätöksentekijöiden kanssa heidän ratkaisuistaan ja päätöksistään.

On selvää, että demokraattisessa järjestelmässä ihmisillä on erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka asiat tulisi ratkaista.

Kärjekäskin keskustelu on kuitenkin käytävä päätettävistä asioista toisia ihmisiä kunnioittaen, myös näin eduskuntavaalien alla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keskustan Kainuun piiri29Kainuun Vasemmisto29Kokoomuksen Kainuun piiri29SDP Kainuu29Kainuun vihreät ry29Kristillisdemokraatit Kainuu29

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä