Murreavain: Peännousema ja mielempainike

Peännousema = päähänpisto, ajatus

Moannousema = erityisesti kuusen tyvessä oleva tumma laho

Juurennousema = ks. edellä

Mielempainike = mieltä painava asia

Peätä vannehtii = mieltä askarruttaa, painaa jokin asia

Professori Alpo Räisänen kirjoitti vuonna 2005 Kaenuun kieltä -palstalle mainiosta, mutta varsin harvinaisesta sanasta "peännousema". Paltamolainen Jaakko Heikkinen oli käyttänyt sanaa vuoden 2004 murrekisassa samassa merkityksessä, minkä Räisänen Räisänen oli kuullut Suomussalmella syntyneeltä isältään.

Mikäkö sellainen "peännousema" siis on? Joku päähän noussut pattiko?

No ei vaineskaan, vaikka nousemisesta toki onkin kyse. "Peännousema" on 'päähänpisto, ajatus'. Jos Väinö Linnan hahmo Koskelan Jussi olisi ollut kainuulainen, hän olisi voinut hyvinkin sanoa: "Mulla on peännousema että tuo suo se on peltona vielä joskus".

Noin sanoja voi tarkoittaa yhtä hyvin, että hän itse aikoo vielä tehdä suosta pellon tai että joku toinen sen toteuttaa. Kuten kaikki Pohjantähtensä lukeneet tai elokuvan katsoneet tietävät lähinnä Urjalan seudulle sijoitetulla Pentinkulmalla asunut juro Jussi kuokki hammasta purren suonsa itse. "Peännousema" tai edes "päännousema" ei ilmeisesti kuitenkaan ole Hämeessä tuttu.

Murrearkistosta Räisänen oli löytänyt vain kaksi mainintaa "peännousemasta", toisen Ristijärveltä, toisen Kittilästä. Ristijärveltä on kysymällä kysyen saatu Sanakirjasäätiön vastaajilta esimerkki: "Minä lähin sillä peännousemalla jotta työtä on soatava vaekka sinisen kiven sisästä". Tämä siis vastauksena kysymykseen, onko Pielavedellä käytettävä "piännousu" tuttu.

Taivalkoskelaissyntyisen kirjailijan Kalle Päätalon tuotannosta Räisänen oli kuitenkin sanan löytänyt. Esimerkiksi romaanissa Kunnan jauhot on virke: "Ja kuitenni minulla on entistä vankempi päännousema, että tuo Hemma on pahan silimän alla".

Kelpo sana toki tuo "peännousema" yhä, hyvää vaihtelua "idealle". Onhan paljon värikkäämpää todeta, että "mulla päsähti semmonen peännousema" kuin että "sain idean".

Räisänen oli kysynyt Jaakko Heikkiseltä , tunteeko hän sanan "moannousema", ja olihan Jaakko sen tuntenut. Räisäsen mukaan sana on yleinen suomen eri murteissa, tosin sen muoto voi vaihdella: "maannousema", "maannousiain", "maannousija". "Maannousema" on otettu Nykysuomen sanakirjaankin metsätieteen erikoisterminä merkityksessä 'erään kääpäsienen aiheuttama, erityisesti kuusta ahdistava lahovika'.

Räisäsen mukaan myös Kainuussa "moannousema" on tavallisesti kuusen tyvessä oleva tumma laho. Varsinkin korpikuusikoissa "maannousemaa" on usein. Mutta voi sitä olla muuallakin. Vuonna 1885 Suomussalmella syntynyt Ransu Juntunen oli selittänyt hänelle: "kallijokkomoalla ne on juuret niin hajallaan niin jotta sitä nousoo moannousemoa paljo".

Ransu oli ollut paljon savotoissa, myös uiton kymppinä ja tukkisavotoissa jakomiehenä. Hän oli puhunut myös "riisilahosta" ja "juurennousemasta": "Riisilaho on märkeä lutjuo, se mennöö läpi puusta. Van kuiva laho ni se ei kun metrin ja puolen ja siihen se jeäpi". "Se on vaen semmosta juurennousemoa se kuiva laho. Mutta riisilaho se keävän tekköö jo ylemmäksi." Juurennousema Ransun puheessa tarkoittaa Räisäsen mukaan samaa kuin "moannousema".

Räisänen kirjoitti, että Satakunnan murteissa maannousemaa käytetään myös kuvaannollisesti: jos ihminen on vähän höpsö, niin hänellä sanotaan olevan maannousemaa pääsä.

Vaan mitäpä tarkoittaa "mielempainike"? Ainakin Sotkamossa kirjaimellisesti sitä, mistä osista sanakin koostuu – siis asiaa, joka painaa mieltä, on painikkeena mielessä. "Se om meillä jokkaesellaoma mielempaenikkeesa."

"Mullon ollu niim pitkkään mielempainikkeena, että se jäe se asija kesken eikä soatu setvittyä". Yläkainuulainen sanoisi luonnollisesti virkkeen lopun, että "se assie jäe kesken eikä sitä soatu setvittyö".

Samaa sukua on kielikuva "peätä vannehtii". Puuastioita tehdessä astiat pitää näet "vannehtia", panna vanteet astian ympärille, tervatynnyriin peräti kahdeksan. Vanne tietenkin puristaa. Räisäsen sanaan, kun ihmisen mieltä askarruttaa tai "pännii" jokin asia, silloin peätä vannehtii, ikään kuin jokin puristaisi sitä.

Kielikuva tunnetaan ainakin Kajaanin Mainualla, mutta Räisäsen mukaan myös hänen suomussalmelaisen äitinsä puheessa kielikuva oli ollut varsin tuttu.

Itse en "vannehtimista" sanana tunne, mutta "mielempainikkeita" minulla on tämän tästä.

Taru Paavoseppä