Ulkomaat

Myrkytetyn Aleksei Navalnyin oppositiokumppanit ottivat yllätysvoiton Siperiassa – muuten Venäjän aluevaaleissa vanha komento

Ketään ei yllätä, että Venäjän sunnuntaina päättyneissä paikallisvaaleissa useimmat äänestykset voitti Vladimir Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi toipuu yhä koomasta berliiniläisessä sairaalassa, mutta systeemin ulkopuolinen oppositio onnistui silti saamaan yksittäisiä vaalivoittoja. Huomattavin niistä tuli Tomskissa, missä Navalnyille kohtalokas hermomyrkky annettiin.

Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä näyttää saavuttaneen odotetun vaalivoiton viikonlopun aluevaaleissa. Tällä kertaa Venäjän keskusvaalikomission julkistamissa tuloksissa on kuitenkin myös yllätyksiä. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin liittolaiset saivat muutamia tärkeitä voittoja joillain alueilla.

Ainakin kaksi Navalnyin ehdokasta meni läpi esimerkiksi Tomskin kaupungissa Siperiassa. Samalla Yhtenäinen Venäjä menetti enemmistönsä Tomskin kaupunginhallituksessa useiden opposition ja riippumattomien ehdokkaiden mentyä läpi.

Lisäksi oppositio sai paikkoja muun muassa Novosbirskissä, joka on Venäjän kolmanneksi suurin kaupunki. Tomskin menestyksestä tekee erityisen se, että kyseessä on kaupunki, jossa Navalnyi tiettävästi myrkytettiin elokuussa hänen oltuaan tukemassa paikallisia liittolaisiaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Korruptiovideo ja myrkytys tuloksen takana

Yksi opposition vaalivoittajista on 28-vuotias Ksenia Fadejeva , joka toimii Navalnyin organisaation Tomskin-toimiston johtajana.

Fadejeva oli myös yksi viimeisestä henkilöistä, joka tapasi Navalnyin ennen kuin tämä nousi kohtalokkaalle lennolle, jonka aikana myrkytysoireet kaatoivat poliitikon tuskissaan paareille. Fadejeva osallistui Navalnyin toteuttamaan videodokumenttiin, jossa nämä kertoivat Yhtenäisen Venäjän paikallisesta korruptioverkostosta.

Fadejeva kertoi olleensa tietenkin järkyttynyt saatuaan kuulla myrkytyksestä. Ennen vaaleja hän kuitenkin sanoi arvelevansa, että Navalnyin myrkytys saattaa tuoda hänelle lisää tukea vaaleissa.

Aluevaalin odotettiin etukäteen antavan vihjeitä siitä, millaista suosiota Putinin Yhtenäinen Venäjä nauttii ensi vuoden parlamenttivaaleja silmällä pitäen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valtapuolueen suosiota on nakertanut koronavirustilanne, jonka hoitamisesta hallitusta on kritisoitu. Lisäksi Venäjän taloudelliset ongelmat ovat koetelleet Yhtenäisen Venäjän ja Putinin suosiota.

Navalnyille hermomyrkkyä Tomskissa

Järkyttävä tapahtumasarja sai alkunsa, kun Venäjän viranomaisten vainoama oppositiojohtaja Navalnyi matkusti opiskelijakaupunkina tunnettuun Siperian Tomskiin tukemaan paikallisia oppositioehdokkaita ja mainostamaan älykkään äänestämisen kampanjaa. Sen avulla oppositio pyrki lyömään kiilaa Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen väliin.

Älykkään äänestämisen idea on, että äänet keskitetään vaalipiirissä sille oppositioehdokkaalle, jolla on paras mahdollisuus voittaa valtaapitävien ehdokas. Apuna on sovellus, joka laskee vahvimman ehdokkaan kullekin vaalipiirille.

Oppositio harjoitti näkyvintä kampanjointia juuri Siperian alueella, muun muassa Venäjän kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Novosbirskissä ja sen naapurikaupungissa Tomskissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Navalnyi nousi lentokoneeseen Tomskin lentokentällä 20. elokuuta. Hänen oli määrä matkustaa takaisin Moskovaan. Lennolla Navalnyin terveydentila kuitenkin romahti, ja kone joutui tekemään hätälaskun toiseen siperialaiskaupunkiin Omskiin.

Navalnyin tukijat epäilivät, että myrkkyä oli lisätty teehen, jonka Navalnyi nautti lentokentällä. Omskin myrkytyspoliklinikan lääkärit sanoivat myöhemmin, etteivät he löytäneet merkkejä myrkystä. Kun Navalnyi kuljetettiin Saksaan jatkohoitoon, saksalaiset lääkärit vahvistivat myrkkyhavainnot yksiselitteisesti.

Saksa: kaksi vahvistusta Novitshok-löydölle

Nyt Navalnyi toipuu yhä berliiniläisessä sairaalassa.

Saksan hallitus kertoi maanantaina Reutersin mukaan kahden laboratorion Ruotsissa ja Ranskassa vahvistaneen, että Navalnyi myrkytettiin Novitshok-hermomyrkyllä.

Novitshok on sama kemiallinen ase, jolla vuonna 2018 myrkytettiin ex-vakooja Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julia Englannin Salisburyssä. Tapauksesta epäillyt kaksi miestä olivat tulleet Venäjältä virallisen kertomansa mukaan "katsomaan kirkkoa".

Navalnyin liittolaiset sanovat, että Novitshok on Venäjän valtion hallussa oleva ase. Kreml kiistää väitteet. Sen mukaan mitkään todisteet eivät puhu sen puolesta, että Venäjän valtiolla olisi osuutta tapahtuneeseen. Tämä on ollut vastaavissa tilanteissa Putin hallinnon puolustuspuhe aiemminkin.

Ihmiset äänestivät alueellisissa vaaleissa Venäjän pääkaupungissa Moskovassa sunnuntaina 13. syyskuuta. Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä menestyi odotetusti viikonlopun vaaleissa.
Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tukijoukot kampanjoivat näkyvästi erityisesti Siperiassa. Navalnyi on yhä hoidettavana saksalaisessa sairaalassa myrkytyksen jäljiltä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä