Ulkomaat

Kongressi pääsi jatkamaan työtään aamuyöllä Suomen aikaa – Tämä Washingtonin mellakoista tiedetään: Neljä ihmistä kuoli, kun Trumpin kannattajat rynnivät kongressitaloon ja keskeyttivät Bidenin voiton vahvistamisen

Presidentinvaalit hävinnyt Trump julkaisi videon, jossa hän totesi vaalit ryövätyiksi ja pyysi kongressin valtaajia menemään kotiin. Twitter sulki Trumpin tilin väliaikaisesti ja Facebook poisti videon.

Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa selvitellään kaoottisen keskiviikon saldoa. Neljä ihmistä sai surmansa ja useita loukkaantui vallankaappausyritykseksi luonnehditussa selkkauksessa.

Esimerkiksi 96-vuotias ex-presidentti Jimmy Carter loi maalleen toivoa jopa demokratiaan järisyttäneiden tapahtumien jälkeen.

– Tarkkaillessani vaaleja vaikeissa demokratioissa ympäri maailmaa tiedän, että me ihmiset voimme yhdistyä ylläpitämään rauhallisesti kantakuntamme lakeja, hän sanoi lausunnossaan uutistoimisto Reutersin mukaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yhdysvaltain kongressin valitsijaäänten laskentatilaisuus keskeytettiin keskiviikkoiltana sen jälkeen, kun presidentti Donald Trumpin kannattajat tunkeutuivat kongressirakennukseen.

Kongressi pääsi jatkamaan työtään aamuyöllä Suomen aikaa. Parhaillaan siellä keskustellaan Pennsylvanian osavaltion vaalituloksesta, jonka republikaaniedustajat ovat haastaneet.

Washingtoniin julistettiin ulkonaliikkumiskielto

Trumpin kannattajat kokoontuivat Valkoisen talon edustalle, kun Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone ja senaatti kokoontuivat julkistamaan ja lopullisesti vahvistamaan presidentinvaalin tulokset.

Kyseessä oli viimeinen demokraatti Joe Bidenin presidenttiyden vahvistava etappi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Protestoijien tunkeutuessa kongressitaloon istuntosalin ovet lukittiin ja sali evakuoitiin. Poliisi kehotti kaikkia suojautumaan lähimpiin toimistoihin ja pysymään hiljaa.

Kongressijäsenille jaettiin kaasunaamareita ja istuntosalissa olevia kehotettiin vetäytymään narikkatiloihin, CNN kertoi.

Uutiskanavan tietojen mukaan varapresidentti Mike Pence evakuoitiin. Tulevan varapresidentin Kamala Harrisin avustaja kertoi Harrisin olevan turvassa.

CNN:n mukaan myös senaatin ja edustajainhuoneen johto, eli oletettavasti Mitch McConnell ja Nancy Pelosi , vietiin turvaan nimeämättömään paikkaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Uutiskanavan tietojen mukaan kongressitalon edustalla ammuttiin naista rintaan. Nainen sai surmansa, ja kaikkiaan mellakoissa kuoli neljä ihmistä.

Paikalle lähetettiin keskiviikkona runsaasti viranomaisia, ja kaupunkiin julistettiin ulkonaliikkumiskielto.

Trump kertoi ymmärtävänsä kannattajiaan

Donald Trump, joka ei vaalien jälkeen myöntänyt häviötään, oli kehottanut kannattajiaan osallistumaan mielenosoituksiin Washingtonissa. Ellipse-puistoon kerääntyneiden tuhansien mielenosoittajien joukossa oli Reutersin mukaan myös äärioikeistolaisia ryhmittymiä.

Trump julkaisi Twitterissä myöhään keskiviikkona Suomen aikaa minuutin mittaisen videon, jossa hän pyysi kannattajiaan lähtemään pois kongressitalosta, jonne he tunkeutuivat aiemmin keskiviikkona.

Trump sanoi videolla ymmärtävänsä kannattajiaan, koska näitä suututtavat marraskuun presidentinvaalit, jotka Trumpin mielestä varastettiin.

– Ymmärrän tuskanne, ymmärrän, että teihin sattuu, koska meiltä ryövättiin vaalit. Se oli maanvyörymävoitto ja kaikki tietävät sen mutta teidän on mentävä kotiin, meillä on oltava rauha joten menkää kotiinne, rakastamme teitä, olette hyvin erityisiä, Trump sanoi.

Pari viikkoa virkaanastujaisiin

Kongressin tilaisuudessa on tarkoitus käydä käytännössä läpi 14. joulukuuta pidetyn valitsijaäänestyksen tulokset.

Normaalisti tilaisuus on lähinnä muodollisuus, mutta tällä kerralla vastalauseita odotettiin ainakin kuuden vaa'ankieliosavaltion valitsijaääniin.

Perusteluna ovat presidentti Trumpin väitteet, joiden mukaan vaalit olisivat olleet vilpilliset.

Ennen kokouksen alkua Pence julkaisi lausunnon, jossa kertoi, ettei hänellä ole valtuuksia estää Bidenin vaalivoiton vahvistamista.

Senaatin enemmistöjohtaja, vaikutusvaltainen republikaani Mitch McConnell tunnusti Bidenin vaalivoiton 15. joulukuuta ja vetosi puoluetovereihinsa, jotta nämä eivät esittäisi vastalauseita keskiviikkona.

Bidenin virkaanastujaiset ovat 20. tammikuuta Washingtonissa.

Kongressin istunto keskeytyi kaaokseen keskiviikkona. Tilanteen rauhoituttua istuntoa päästiin jatkamaan.
Kongressitalon alueelle hälytettiin raskaasti varustautuneita viranomaisia taltuttamaan mellakoineita Donald Trumpin kannattajia.
Trumpin kannattajia kongressitalon edustalla Washington D.C:ssä.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä