Omistatko metsäkiinteistön, jonka ylläpito on enemmän taakka kuin iloinen ja tuottava puuhamaa?

Oletko osakkaana kiinteistöyhtymässä, joka ei saa metsän käsittelyyn liittyviä päätöksiä tehtyä? Kesälomasuunnitelmassa entisen kotipaikan työleiri voittaa lomamatkan perheen kanssa? Epätietoisuus oikeista toimenpiteistä kalvaa mieltä ja metsäorganisaation luvattu neuvonta-apu jäi tulematta?

Moni metsänomistaja painii samanlaisten ajatusten kanssa. Perintönä saatu metsä sisältää tunnearvoa ja usein myös muistoja. Kevein perustein ei kiinteistökaupoille siis kannata lähteä. Mikäli ajatus myynnistä voittaa, kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen parhaan tuoton ja sujuvan kaupan saavuttamiseksi.

Hintataso on nyt korkea

Metsäkiinteistön myynti onnistuu helposti ja hinnatkin ovat tällä hetkellä huomattavan korkealla. Markkinoilla on enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Kaupaksi menevät kaiken kokoiset metsätilat. Tyypillisesti pienemmät tilat menevät yksityisille ostajille, keskisuuret metsäsijoittamiseen keskittyneille ammattilaisille ja suurimmat kokonaisuudet metsärahastoille tai muille sijoitusyhtiöille.

Metsäkiinteistön myynti onnistuu helposti ja hinnatkin ovat tällä hetkellä huomattavan korkealla.

Hintaan vaikuttaa puuston arvon lisäksi sijainti, saavutettavuus, luontoarvot sekä metsän kasvukunto. Mitä isompi kokonaisuus, sitä enemmän se herättää kiinnostusta markkinoilla.

Metsien omistusrakenteiden muutokset voivat joskus näyttäytyä riskeinä. Uutisissa on saatettu kuulla ulkomaalaisten yhtiöiden aikeista hakata ostettu tila paljaaksi ja jättää jälkityöt muiden huoleksi.

Tällaisella ajatuksella ei ole realismin kanssa juurikaan tekemistä, sillä sijoitetun pääoman tuoton turvaaminen on metsäsijoittamisen tärkein periaate. Päinvastoin isoja satsauksia tehneet sijoittajat huolehtivat omaisuudestaan keskivertoa kiinteistöyhtymää tai yksityistä omistajaa paremmin. Tämä osaltaan myös takaa teollisuudelle riittävän puuvirran kaikissa suhdannetilanteissa ja kansantalous voi paremmin.

Hyvä välittäjä on iso apu

Metsätilojen hyvästä kysynnästä johtuen ostajat antavat myös suoria ostotarjouksia metsänomistajille. Jotta metsänomistaja saa tilastaan parhaan markkinahinnan, on myyjän kannalta riskittömintä käyttää tunnettua ja hyvämaineista välittäjää, jonka avulla tavoitetaan suuri joukko mahdollisia ostajia. Tarjouskilpailun perusteella myyjä saa yleensä useampia tarjouksia, ja alkuperäinen tarjoaja voi olla yhtä hyvin kilpailussa mukana.

Kokemus on osoittanut, että välityspalkkionkin jälkeen kaupasta käteen jäävä osuus voi olla huomattavasti suurempi kuin yhden satunnaisen tarjouksen hyväksymisen kautta.

Ammattimaisesti toimiva kiinteistövälitysorganisaatio huolehtii kaupan alusta loppuun. Metsävaratietojen maastotarkastus on sijoitus, joka usein tuottaa itsensä takaisin korkojen kanssa. Myyntiprovisiotakin menee, mutta myyntivoittoveron ja siitä tehtävien tulonhankkimisvähennysten jälkeen summat tasautuvat huomattavasti. Hyvin laadittu myynti-ilmoitus ja näkyvyys sopivissa paikoissa lisää kiinnostuksen määrää.

Jos tilan myynti on mielessä, ota rohkeasti yhteyttä ammattilaisiimme niin mietitään yhdessä tilanteeseen parhaiten sopiva ratkaisu!

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme!

Matti Nevanperä

Metsäasiantuntija

puh. 045 7750 2247

matti.nevanpera@metsatkuntoon.fi

Paula Kemppainen

Metsäasiantuntija, LKV

puh. 040 483 9093,

paula.kemppainen@metsatkuntoon.fi

Perintönä saatu metsä sisältää tunnearvoa ja usein myös muistoja.
Tarjouskilpailun perusteella myyjä saa yleensä useampia tarjouksia.