Paikallisuutiset

Paltamo sulkee kuntatalon – Itsenäisyysjuhlaa ja joulunavausta ei toteuteta

Paltamon kunta on myös aloittanut koronaviruspandemian kiihtymisvaiheen varautumisen.

– Turvavälien, kasvomaskien, käsihygienian ja muiden ohjeiden noudattamista on nyt jatkettava aiempaa suuremmalla vakavuudella. Huolehtimalla itsestämme huolehdimme toisistamme, kannustaa kunnanjohtaja Pasi Ahoniemi kunnan tiedotteessa.

Kunnassa siirrytään etätyöskentelyyn siltä osin kun se on mahdollista. Kunnantalo suljetaan maanantaista 30.11. alkaen. Asiakkaita palvellaan puhelimitse tai ajanvarauksella, ja asiakkaita pyydetään asioimaan maskisuojauksin. Arjen apua -palvelu voidaan käynnistää tarpeen mukaan nopeastikin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Perusopetus ja kansalaisopiston toiminta jatkuvat normaalisti. Kansalaisopiston opetus päättyy opetussuunnitelman mukaisesti viikolla 49. Lukion opetuksessa käytetään kasvomaskeja. Paltamon lukio on tiedottanut opiskelijoitaan Wilman kautta.

Kunta ei järjestä Paltamon yrittäjien kanssa jo suunniteltua joulunavaustapahtumaa 15. joulukuuta eikä perinteistä itsenäisyysjuhlaa Korpitien koulun kanssa.

Seppeleenlasku sankarihaudoille toteutetaan itsenäisyyspäivänä kello 11 ilman yleisöä.

Kuntosali on avoinna normaalisti, ja kuntosalia voi käyttää täysin terveenä ja turvavälejä noudattaen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnan harrastustilat ja -paikat, urheilutilat, nuorisotilat ja kierrätysmyymälät ovat avoinna noudattaen kokoontumis- ja tapahtumarajoituksia. Urheilukilpailuja, otteluita, turnauksia voi järjestää, mikäli tosiasiallisesti voidaan noudattaa lähikontakteja vähentäviä ohjeita.

Tapahtumien järjestämisessä kunta suosittelee noudatettavan tarkkaa harkintaa. Kokoontumisissa sisätiloissa suositellaan enintään 10 hengen tapaamiset turvavälejä ja maskisuosituksia noudattaen.

Erityisesti lasten ja nuorten harrastustoimintaa pyritään jatkamaan huomioiden kuitenkin se, että vanhemmat eivät ole läsnä harrastusryhmissä. Pyritään varmistamaan, että lapset ja nuoret liikkuvat kerhoissa keskenään.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä