Kulttuuri

Palvottu kitaristi Alexi Laiho oli ristiriitojen persoona, ja juuri se sai yleisön polvilleen

Suomalaisen metallimusiikin keulakuviin lukeutunut Childen of Bodom -muusikko Alexi Laiho harjoitteli raivokkaasti ja eli nuorena kuin renttu. Elämäkerran kirjoittaja Petri Silas muistelee 41-vuotiaana kuollutta kitaravirtuoosia.

Raivokas kitaristi, ristiriitainen persoona ja kansainvälisesti menestynyt suunnannäyttäjä. Näin luonnehtii muusikko Alexi Laihoa (1979–2021) musiikkitoimittaja ja elämäkerran kirjoittaja Petri Silas .

Viime viikolla 41-vuotiaana menehtynyt muusikko Laiho tunnettiin yhtenä suomalaisen metallimusiikin keulakuvista. Erityisesti hänet muistetaan taitavana kitaristina. Hänet on muun muassa äänestetty "maailman parhaaksi kitaristiksi" Guitar World -lehden äänestyksessä.

Laihon vuonna 1993 perustama yhtye Children of Bodom oli yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä, joka keikkaili ahkerasti muun muassa Yhdysvalloissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Hän oli omassa lajissaan maailman huipulla. Yksi kolmesta kansainvälisesti tunnetuimmasta suomalaisesta muusikosta Tuomas Holopaisen ja Ville Valon rinnalla, Silas sanoo.

Rocktoimittaja Petri Silas julkaisi vuonna 2019 Alexi Laihosta elämäkerran Kitara, kaaos & kontrolli (Johnny Kniga) Laihon täyttäessä 40 vuotta. Kirjassa käydään läpi Laihon ura espoolaisesta koulupojasta palvotuksi kitarasankariksi.

Laiho syntyi vuonna 1979 musikaaliseen perheeseen ja soitti lapsena viulua ja pianoa. Klassisen musiikin opinnoista oli hyötyä, kun hän sai 11-vuotiaana käteensä sähkökitaran ja innostui siitä.

Silas korostaa, että Laiho sai hyvät eväät suomalaisesta musiikkikoulutuksesta, mutta rakensi menestyksensä itse raivokkaan, suorastaan pakkomielteisen harjoittelun avulla.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Sanotaan, että minkä tahansa taidon haltuun ottamiseksi on tehtävä 10 000 tuntia töitä. Laiholla tuo tuntimäärä ei tainnut edes riittää, kun hän harjoitteli, Silas sanoo.

Tekninen taituruus teki Alexi Laihosta yleisön silmissä palvotun kitaristin, mutta Silaksen mukaan hänessä oli myös ihmisenä ristiriitaisuutta, joka vetosi yleisöön.

Laiho oli toisaalta tinkimätön muusikko, joka teki töitä osaamisensa eteen. Toisaalta hän oli etenkin uransa alkuvaiheissa koheltava punkkari, joka sekoili ja teki nuoruuden tyhmyyksiä.

– Ristiriita vetosi ihmisiin. Että tavallinen renttu onkin ottanut jonkin asian niin hyvin haltuunsa kuin Laiho kitaransoiton, hän sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Laiho vastasi Children of Bodomin sävellyksistä. Silas sanoo, että musiikki saattoi päällisin puolin vaikuttaa brutaalilta death metallilta. Tässäkin Laiholla oli kuitenkin oma jipponsa ja ristiriitaisuutensa. Hänellä oli taustalla vahva 1980-luvun hard rockin ihailu ja tuntemus, joka teki musiikista omaleimaista.

– Se oli melodista death metallia. Laiho oli 1990-luvulla menestynyt suunnannäyttäjä jopa jenkkibändeille, Silas sanoo.

Elämäkerrassa tuotiin esiin myös, se, että Laiho oli paitsi lahjakas, myös "sopivasti sekaisin". Häntä on luonnehdittu klassiseksi esimerkiksi rock'n'roll -elämäntyylistä, muun muassa runsaasta alkoholinkäytöstä.

Silas korostaa, että sekoilut olivat kaksikymppisen nuoren touhuja. Viime vuodet olivat hänen mukaansa seesteisiä.

Children of Bodom soitti jäähyväiskeikkansa vuonna 2019. Vielä seuraavana vuonna Laiho perusti uuden Bodom After Midnight -kokoonpanon. Se ehti muun muassa äänittää kolme kappaletta.

– Yhteinen matkamme bändinä oli vasta alkanut, joten ei ole sanoja kuvaamaan järkytystä ja pohjatonta surua, jota me kaikki tunnemme, kirjoittivat Bodom after Midnight -yhtyeen jäsenet Daniel Freyberg , Waltteri Väyrynen ja Mitja Toivonen bändin Facebook-sivulla maanantaina.

– Menetimme veljen. Maailma menetti ilmiömäisen laulunkirjoittajan ja yhden kaikkien aikojen suurimmista kitaristeista, todettiin puolestaan Children of Bodom -yhtyeen sivuilla.

Tiedotteen mukaan Laiho oli kärsinyt viime vuosinaan pitkäaikaisista terveysongelmista. Hän asui pitkiä aikoja muun muassa Australiassa ja Yhdysvalloissa ja kuoli kotonaan Helsingissä.

Kitaristi Alexi Laiho muistetaan Children of Bodom -metalliyhtyeen keulakuvana.
Alexi Laiho oli tunnettu kitaristina, lauluntekijänä sekä myös klassisen rocktähden elämäntyylin edustajana.
Alexi Laiho kokosi sata kitaristia soittamaan Helsingin Senaatintorille vuonna 2015.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä