Paikallisuutiset
Pandemiapäällikkö: Välttäkää ryhmien saunailtoja – STM:n Kirsi Varhila: Tartunnan saaneen henkilöllisyys suojattava
Kainuun soten pandeniapäällikkö Olli-Pekka Koukkari totesi sunnuntaina tiedotetuista Kainuun 14 koronatartunnan ja lisäksi 130 altistumisen tilanteesta, että nämä kaikki kuuluu loogisesti samaan nippuun, johon liittyvä ensimmäinen tartuntatapaus tavattiin testeissä Kuhmossa.
Hän totesi, että Kuhmossa kukaan ei ole sairaalahoidossa, vaan he ovat hyvässä kunnossa eikä heillä ole mitään hätää. Koukkari viittasi, että kaikki nämä Kuhmossa koronaan sairastuneet ovat keskeisiä henkilöitä, jotka kyllä toipuvat sairaudestaan.
Kuhmossa vellovat huhut koronan lähteestä. Yksi teoria on, että tartunta on levinnyt saunaillassa. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari ei vahvista tietoa mutta sanoo heti perään, että välttäkää saunailtoja. Niissä ei voi välttää lähikontakteja. Kuhmon tartuntarypäs muistuttaa keväistä Sotkamossa tapahtunutta koronan leviämistä olosuhteiltaan.
Viime perjantaista lähtien kartoitetut koronatartunnat ja altistumiset juontavat Kuhmossa testeissä tavattuun tautitapaukseen.
Kainuun kuntayhtymän johtaja Maire Ahopelto totesi sunnuntaina, että Tuupalan alakoulun tilanne on seurannan perusteella nyt tässä vaiheessa hyvä. Uusia altistumisia ei ole sieltä tullut.
Kuhmon koronatapausketjulla on myös yhteys Kajaaniin ja siellä tunnin viipyneen seurueen ravintolailtaan viime perjantaina. Kainuun sote tiedotti sunnuntaina yhteistyössä Osuuskauppa Maakunnan kanssa, että Kajaanissa ravintola Hospossa on perjantaina 28.8. kello 20.30–21.30 viettänyt iltaa seurue, jossa oli mukana koronaa sairastanut henkilö. Seurueeseen kuuluvat henkilöt on tavoitettu. Ravintolassa tähän aikaan olleita muita asiakkaita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja oireiden ilmetessä hakeutumaan koronatestiin.
Ahopelto totesi, että koronatapausten leviäminen liittyy usein matkustamisiin.
Hän kannusti välttämään nyt tarpeetonta liikkumista paikkakunnan rajojen yli, sillä se vaikeuttaa tartuntaketjun ja altistuneiden jäljittämistä. Ihminen saattaa tietämättään matkustella altistumisen jälkeen useita päiviä tietämättä sairastumisestaan, kunnes mahdollisen tartunnan oireet alkavat ilmetä.
Koronan massa- tai joukkoaltistuminen syntyy, kun löytyy useita tartuntoja tai jos tartunnan saanut henkilö on liikkunut paikoissa, joissa monia muita on altistunut.
Näistä ei ole velvoitetta tiedottaa, mutta se on sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan hyvä tehdä ihmisten oman tarkkailun herättämiseksi ja varoittamiseksi.
– Todennäköisestä vaarasta on ilmoitettava altistuneille. Tilanteissa, joissa altistuneiden määrä on suuri ja heitä ei pystytä jäljittämään, on syytä käyttää yleistä tiedottamista, hän jatkaa.
– Kaikissa tilanteissa on toimittava siten, että tartunnan saaneen henkilöllisyys suojataan, Varhila painottaa.
Joukkoaltistumiset ovat Suomessa lisääntyneet heinäkuun puolivälin jälkeen. Niitä on syntynyt muun muassa yksityishenkilöiden järjestämissä juhlissa.
Edit. 30.8. klo 16.10: Muotoiltu tekstiä ja lisätty Kirsi Varhilan kommentit.