Paikallisuutiset

Pysyykö parsinneula hyppysissäsi? Korjaatko lempivaatteitasi? Jos, niin ilahduta muitakin ja lähetä kuva tekemästäsi paikkauksesta

– Enää paikkaamista ei hävetä eikä paikkoja piilotella, vaan niistä ollaan päinvastoin ylpeitä.

Näin sanoi Taitoliiton toimitusjohtaja Minna Hyytiäinen vuosi sitten, kun liitto kertoi valinnastaan Vuoden 2021 käsityötekniikaksi.

Valinta oli parsiminen ja paikkaaminen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tekniikat sopivat kierrätystä ja kestävyyttä korostavaan aikaan paremmin kuin hyvin. Korjaus pidentää vaatteiden käyttöikää, ja samalla korjaaja saa käyttää luovuuttaan. Harmaata ei tarvitse parsia harmaalla, eikä risojen farkkujen paikan koristeellisia pistoja pidä ujostella.

Neuleiden reikien parsimiseen voi käyttää erilaisia tekniikoita. Kuva: Taitoliitto / Kapina Oy

Nämä farkut on korjattu sashikoparsinnalla. Kuva: Taitoliitto / Kapina Oy

Kainuun Sanomat pyysi lukijoiltaan keväällä 2020 kuvia korona-ajan käsitöistä. Kun harrastuksia ja tapaamisia rajoitettiin, tuli aikaa keskittyä käsitöihin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt, vuoden 2021 lopulla on sopiva aika kysellä, mitä kuuluu vuoden käsityötekniikoille. Taitoliitto haastoi jokaisen suomalaisen paikkaamaan tai parsimaan ainakin yhden tavaran tänä vuonna.

Lähetä kuva sähköpostitse tai WhatsAppin kautta

Jos olet parsinut tai paikannut, lähetä kuva itsellesi mieluisesta tuloksesta ja lyhyt tarina siitä Kainuun Sanomille sähköpostitse (maria.kalliokoski at kainuunsanomat.fi) tai WhatsApp-viestinä uutistoimituksen numeroon 050 379 2808.

Pyydämme kuvia viimeistään sunnuntaina 14. marraskuuta. Käsitöiden ei tarvitse olla täydellisiä, ja persoonallisuus on aina plussaa. Tarkoituksena on koota luomuksista juttu kaikkien iloksi.

Miksi halusit korjata juuri kyseisen vaatteen tai tavaran? Kokeilitko korjauksessa jotain uutta? Oliko korjaus helppoa? Mistä pidät lopputuloksessa eniten?

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lisätty 9.11. kello 16.50 mahdollisuus lähettää kuvia myös WhatsAppin kautta.

Parsinsienen avulla parsiminen onnistuu parhaiten.
Reikien parsimiseen voi käyttää erilaisia tekniikoita.
Nämä farkut on korjattu sashikoparsinnalla.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä