Kotimaa

Rikosseuraamuslaitos perustaa Turun vankilaan uuden varmuusosaston – Sijoituspaikka korkean riskin vangeille

Rikosseuraamuslaitos kertoo panostavansa uuden varmuusosaston perustamisella henkilökunnan työturvallisuuteen.

Helsinki

Rikosseuraamuslaitos (Rise) perustaa Turun vankilaan uuden varmuusosaston. Rise tiedotti asiasta tänään torstaina.

Varmuusosasto avautuu tammikuun alussa. Risen mukaan uusi varmuusosasto tarvitaan järjestäytyneen rikollisuuden vankeusaikaisten vaikutusmahdollisuuksien vähentämiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Uusi varmuusosasto lisää henkilöstön työturvallisuutta. Meillä on ollut tänäkin vuonna muutamia väkivaltaisia hyökkäyksiä henkilökuntaa kohtaan ja tekojen takana näyttää olevan järjestäytyneen rikollisuuden edustajia, Risen pääjohtaja Arto Kujala sanoo tiedotteessa.

Samalla Riihimäen vankilan toinen varmuusosasto sulkeutuu. Risen mukaan se on määräaikainen kuten myös Turkuun perustettava varmuusosasto.

Vuosi sitten Rise kertoi perustavansa kaksi uutta varmuusosastoa Riihimäen vankilan osastojen lisäksi johonkin toiseen suljettuun vankilaan.

Varmuusosastoja on jatkossa edelleen kaksi ja niiden yhteispaikkamäärä pysyy samana.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Varmuusosastolle sijoitetaan korkean riskin vankeja, jotka eivät lopeta väkivaltaa tai muiden rikosten tekemistä vankeusaikana.

Vanki voidaan sijoittaa varmuusosastolle kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Sen jälkeen vaaditaan uusi arvio ja päätös sijoituksen jatkamisen tarpeesta.

Risen mukaan uusi varmuusosasto mahdollistaa varmuusosastolle sijoitettavien vankien monipuolisemman sijoittelun ja auttaa vankeusaikaisen rikollisuuden estämisessä, joka on yksi vankeuden täytäntöönpanon tavoitteista.

Kujala sanoo tiedotteessa, että Rise haluaa muille vangeille turvallisen rangaistuksen täytäntöönpanon vankeusaikana ja vähentää vankien välistä väkivaltaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rise on ohjeistanut vankiloita kieltämään vangeilta omien vaatteiden käyttö, jos niillä on ollut tarkoitus ilmentää kuulumista järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja tiettyyn jengiin.

Tämän on toteuttanut ainoastaan Riihimäen vankila.

Turun vankilaan avautuu alkuvuodesta uusi varmuusosasto korkean riskin vangeille.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä