Kotimaa

Sähköautojen latausinfra-avustuksen rahat loppuvat kesken – Ensi vuonna on luvassa lisää, mutta samalla avustusprosentti laskee

Laiskasti alkanut haku piristyi loppusyksyn aikana, ja hakemuksia tuli kahdessa kuukaudessa yhtä paljon kuin koko viime vuonna. Taloyhtiöiden kannattaa yhä lähettää hakemuksia, sillä ne siirtyvät automaattisesti ensi vuodelle.

Sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen tarkoitettu avustus on herättänyt asunto-osakeyhtiöiden kiinnostuksen. Avustuksiin varattu rahoitus onkin loppumassa kesken, vaikka määräraha on aiempaan verrattuna yli kolminkertainen.

Kiinnostus avustuksiin heräsi vasta loppusyksyllä. Alkuvuoden aikana näytti siltä, että avustuksia haetaan selvästi vähemmän kuin oli jaettavaa.

– Meille on viimeisen kahden kuukauden aikana tullut sama määrä hakemuksia kuin viime vuonna yhteensä, kertoo ylitarkastaja Kari Lappalainen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksesta (Ara).

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuosina 2018-2019 jaossa oli 1,5 miljoonaa euroa vuodessa, tänä vuonna 5,3 miljoonaa.

– Jo nyt on selvää, että vuoden 2020 määräraha ei riitä kaikkiin avoinna oleviin hakemuksiin ja osa tulee siirtymään myönnettäväksi vuoden 2021 määrärahasta, Lappalainen kertoo.

Korona saattoi jarruttaa hakemuksia alkuvuonna

Aran myöntämää avustusta voivat hakea asuinrakennuksia omistavat yhteisöt sekä niiden omistamat pysäköintiyhtiöt. Käytännössä suurin osa hakijoista on taloyhtiöitä.

Tukea voi tänä vuonna saada 45 tai 55 prosenttia toteutuneista kustannuksista, mikäli latauspisteitä rakennetaan vähintään viisi. Tukiprosenttia korotettiin kesäkuussa, sillä aiemmin avustusta sai vain 35-50 prosenttia kustannuksista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Lappalainen arvioi, että muutos lisäsi kiinnostusta avustuksen hakemiseen. Myös koronalla lienee osuutensa.

– Se haittasi yhtiökokouksien järjestämistä alkuvuodesta, joten päätöksien tekeminen siirtyi yhtiökokouksien mukana kesään ja loppuvuoteen.

Viime vuonna koko asiaan ei Lappalaisen mukaan oltu välttämättä vielä herätty taloyhtiöissä, ja hakemuksia tuli vajaat 200. Pelkästään tämän vuoden syys-marraskuussa hakemuksia tuli 237, ja haku jatkuu koko ajan.

Yli puolet hakemuksista Uudeltamaalta

Sähköautot näyttävät toistaiseksi olevan vahvasti kasvukeskusten ja varsinkin eteläisten sellaisten heiniä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hakemuksia on jätetty vuosien 2018-2020 aikana vajaat 800, ja yli 500 niistä on tullut Uudeltamaalta. Turkuun avustusta on haettu noin 60, Tampereelle noin 40 ja Ouluun noin 25 kohteeseen.

Myönteisiä avustuspäätöksiä on tehty 534, ja keskimääräinen tukisumma on noin 12 200 euroa.

– Tyypillinen hakemus on kerrostaloyhtiöltä, joka rakentaa 15-25 latauspistevalmiutta, Lappalainen kertoo.

"Hakemuksia kannattaa toimittaa jatkuvasti"

Vaikka kuluvan vuoden rahat näyttävät loppuvan kesken, ei hakemuksia kannata Lappalaisen mukaan jättää odottamaan.

– Hakemuksia kannattaa toimittaa jatkuvasti. Avoimet hakemukset siirtyvät jonossa seuraavan määrärahan piiriin automaattisesti, hän sanoo.

Ensi vuoden avustusten määrärahoista ei ole vielä päätöstä, sillä se nuijitaan osana valtion talousarviota joulukuun lopulla. Hallituksen esityksessä latausinfra-avustuksiin varataan 5,5 miljoonaa euroa.

Ensi vuonna tuen osus yksittäisen hankkeen kustannuksista laskee näillä näkymin takaisin 35-50 prosenttiin, sillä korotuspäätös koskee vain vuotta 2020.

Avustuksen kynnys saattaa lisäksi nousta. Syynä on sähköautojen latausinfraa rakennuksissa koskeva laki, jonka velvoitteet astuvat voimaan maaliskuussa.

Keväällä voimaan astuu uusia velvoitteita

Lain mukaan latauspistevalmius on rakennettava uusiin asuinrakennuksiin, joissa on vähintään viisi pysäköintipaikkaa. Velvoite koskee myös olemassaolevia rakennuksia, joihin tehdään laajoja ja pysäköintialueelle tai sen sähköjärjestelmään ulottuvia korjauksia.

Korjattavissa rakennuksissa velvoite ei kuitenkaan laukea kevyesti.

– Laajamittainen korjaus edellyttää käytännössä rakennuksen julkisivujen ja ikkunoiden uusimisen, ja yhden-kahden teknisen järjestelmän uusimisen, toteaa ympäristöneuvos Maarit Haakana ympäristöministeriöstä.

Latausinfraan tarkoitettua Aran avustusta ei myönnetä lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseen.

Vielä toistaiseksi avustusta voi saada esimerkiksi latausvalmiuden eli käytännössä sähköputkituksen ja sen maanrakennustöiden kustannuksiin. Kun valmiuden rakentamisesta tulee lakisääteinen velvoite, ei avustusta enää heru ainakaan muuhun kuin lain minimitason ylittävään rakentamiseen.

Asian tulkinta tuntuu kuitenkin olevan vielä jossain määrin epäselvää niin Arassa kuin ministeriössäkin.

Tästä on kyse

Latausinfra- avustus ja hankintatuki

Sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen ja valmiuteen tarkoitettu avustus, jonka myöntää ARA.

Avustusta voivat hakea asuinrakennuksen omistavat yhtiöt ja niiden omistamat pysäköintiyhtiöt.

Edellytyksenä on valmiuden rakentaminen vähintään viidelle latauspisteelle.

Avustusta myönnetään tänä vuonna 45 tai 55 prosenttia toteutuneista kustannuksista.

Suuremman osuuden saa silloin, jos vähintään joka toinen latauspaikka on niin sanottu teholatauspiste.

Avustuksen enimmäismäärä on 90 000 euroa.

Sähköauton hankintatukea puolestaan myönnetään yksityishenkilöille.

Traficomin myöntämää tukea voi saada täyssähköauton ostoon tai vähintään kolme vuotta jatkuvaan pitkäaikaisvuokraukseen.

Tuen määrä on 2 000 euroa.

Sähköautojen latausinfra-avustuksella ja keväällä voimaan tulevalla latausvalmiuden velvoitteella halutaan vauhdittaa henkilöautoliikenteen sähköistymistä. Taustalla ovat ilmastotavoitteet.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä