Paikallisuutiset

Sote: Joulumatkailuun Kainuussa erityistä varovaisuutta – koronapandemia perustasolla

Joulumatkailun välttämättömyyttä alueilta toiselle pitää harkita erityisen huolellisesti, Kainuun sote suosittelee.

Kainuussa koronapandemia on tällä hetkellä perustasolla ja tilanne on rauhallinen, mutta Etelä-Suomen useilla alueilla sekä Pohjois-Pohjanmaalla epidemia on leviämisvaiheessa ja erityisen huolestuttava.

THL kertoi, että torstaina Suomessa ilmeni 840 uutta koronavirustartuntaa. Määrästä 470 tartuntaa raportoitui takautuvasti. Ne on todettu 2.–8. joulukuuta, mutta niiden raportointi viivästyi THL:n mukaan muun muassa tietoteknisen ongelman vuoksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Takautuvasti ilmoitetut tartunnat vaikuttavat jo ilmoitettuihin viikoittaisiin tapausmääriin ja koronatartuntojen ilmaantuvuuslukuun.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston antama enintään kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus on voimassa Kainuussa 18.12. saakka. Julkisia tapahtumia ja kokouksia koskevan määräyksen lisäksi voimassa on useita suosituksia kasvomaskeja, harrastustoimintaa, etätyötä, matkustamista sekä riskiryhmien suojaamista koskien.

Kainuun soten toimipisteissä on mahdollisuus koti- ja ulkomaalaisten matkailijoiden maksuttomaan koronatestaukseen. Testauksesta ja koronaan liittyvistä ohjeista saa parhaiten lisätietoa verkkosivuilta suomeksi sote.kainuu.fi tai soten englanninkielisiltä COVID19-sivustolta.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä