Koti-Kajaani
Sukat keräävät joululahjoja lapsille – Kajaanin Hope järjestää keräyksen viidettä kertaa: "Pääasiassa nuorten lahjat eivät toteudu"
Tietävätköhän ihmiset, mistä mahtaa olla kyse, pohti Koti-Kajaaniin yhteyttä ottanut lukija. Hän oli huomannut, että tavaratalon aulaan ripustetut sukat herättivät hämmennystä.
"Jotkut ihmettelivät, miksi sukkia on pariton määrä", lukija kertoo ja arvelee ihmisten luulleen sukkien olevan myynnissä.
Kyse ei kuitenkaan ole sukkamyyjäisistä, vaan hyväntekeväisyysjärjestö Hopen joululahjakeräyksestä.
Kajaanin Hope tukee vähävaraisia lapsiperheitä ja järjestää joululahjakeräyksen tänä vuonna jo viidettä kertaa.
Hopen tiiminvetäjä Veera Farin kertoo, että ideana on kerätä joululahjoja lasten todellisten toiveiden mukaisesti. Kampanjaan osallistuvat voivat valita sukkiin kiinnitetyistä toivelapuista haluamansa ja ostaa toiveen valitsemastaan kaupasta. Ostoksen voi toimittaa paketoimattomana kauppaan, josta on toivelapun ottanut tai suoraan Kajaanin Hopelle 1. joulukuuta.
Joululahjatoiveet Kajaanin Hope on kerännyt perheiltä suoraan rekisteröitymistä vaativan sähköpostikyselyn avulla, Farin kertoo.
Hänen mukaansa toiveita on kertynyt joka vuosi edellistä vuotta enemmän. Viime vuonna Kajaanin Hope toteutti 250 lapsen toiveen.
"Tänä vuonna asiakasmäärät ovat kasvaneet, joten toiveitakin on enemmän."
Tavoitteena on täyttää jokaisen lapsen toive, mutta aina tässä ei onnistuta.
"Pääasiassa nuorten lahjat eivät toteudu", Farin kuvailee.
Kajaanin Hopelle voi toimittaa joululahjojen toimituspäivänä, 1.12., myös sellaisia lahjoja, joita ei ole lasten toiveissa. Näillä lahjoituksilla Kajaanin Hope paikkaa toteutumattomia toiveita.
Hopen joululahjakeräys 5.12. saakka Prismassa, Citymarketissa, Intersportissa, Tokmanilla, Scandic Kajauksessa ja Jim&Jillissä. Toiveet ovat kiinnitettyinä villasukkiin. Lahjat voi toimittaa paketoimattomina kauppaan, josta on toivelapun ottanut tai Kajaanin Hopelle, Kirkkokatu 20, 1.12. klo 16-18.