Kotimaa

Suomalainen miinalaiva eksyi Venäjän vesille – syyttäjä ei nostanut syytettä

Itäisen Suomenlahden kartta-aineisto on merkinnöiltään ristiriitaista ja tulkinnanvaraista. Venäjän aluevesirajan tarkka sijainti on epäselvä.

Miinalaiva Hämeenmaan harhautuminen Venäjän puolelle ei johda syytteisiin. Aluesyyttäjä Nelli Karikko teki tiistaina syyttämättäjättämispäätökset asiassa, joka koski Hämeenmaan aluevesiloukkausta kesällä 2019. Tapausta tutkittiin alusta ohjanneiden kolmen henkilön osalta tuottamuksellisena palvelurikoksena, mutta syyttäjän mukaan aihetta syytteiden nostamiseen ei ole, ja asia on loppuun käsitelty.

Merivoimat tiedotti aluevesiloukkauksesta elokuussa 2019. Tiedotteen mukaan miinalaiva Hämeenmaa kulki 1. elokuuta lyhyen matkaa Venäjän aluevesillä suorittaessaan normaalia alueellisen koskemattomuuden valvontatehtävää itäisellä Suomenlahdella. Syvimmillään aluksen kerrottiin olleen Venäjän puolella noin 600 metriä.

Virheen huomattuaan aluksen päällystö ohjasi laivan välittömästi takaisin kansainväliselle merialueelle ja ilmoitti asiasta operatiivisten johtosuhteiden mukaisesti. Suomen viranomaiset pahoittelivat tapahtunutta venäläisille kollegoilleen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kartta-aineisto epäselvää

Merivoimat käynnisti asiassa kuitenkin tutkinnan, joka eteni lopulta syyttäjälle asti.

Tiistaisen syyttämättäjättämispäätöksen perusteluissa todetaan miinalaivan reitin olevan tarkasti tiedossa niiden muutaman minuutin ajan, jotka se oli rajan väärällä puolella. Siitä ei ole epäilyksiä.

Epäselväksi sen sijaan jäi, kulkiko alus Venäjän aluemeren puolella vai ylittikö se ainoastaan Venäjän talousvyöhykkeen rajan. Jälkimmäinen ylitys ei riko mitään voimassa ollutta käskyä eikä määräystä.

Epäselvyys johtuu kartta-aineiston merkintöjen osittaisesta ristiriitaisuudesta ja jopa huomattavasta tulkinnanvaraisuudesta. Esitutkinnassa kävi ilmi, että eri viranomaisilla ja henkilöillä on erilaisia näkemyksiä sekä kartoista että aluevesirajan sijainnista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

"Esitutkinnan perusteella itäisen Suomenlahden merialueen karttoihin liittyy epäselvyyksiä", syyttämättäjättämispäätöksen perusteluissa todetaan.

Esimerkiksi elektroniseen merikarttaan Venäjän aluevesiraja on merkitty huomattavasti elokuussa 2019 ylitettyä rajaa idemmäksi.

Vastuuhenkilöt eivät huolimattomia

Perusteluissa mainitaan aluksen ohjaamisesta vastuussa olleen kolmikon olleen tietoisia karttamerkintöjen tulkinnanvaraisuuksista, minkä voi katsoa korostavan velvollisuutta niiden huomioimiseen.

Esitutkinnan perusteella alusta on kuitenkin ohjattu parhaan mahdollisen tietämyksen mukaan. Näin ollen kukaan vastuuhenkilöistä ei rikkonut olosuhteiden edellyttämää huolellisuusvelvoitetta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Rajanylitys voisi tulla arvioitavaksi myös valtionrajarikoksena. Syyttäjän mukaan asiassa ei ole syytteen nostamiseksi riittävää näyttöä myöskään siltä osin.

Miinalaiva Hämeenmaa ylitti Venäjän aluevesirajan toissa elokuussa. Arkistokuvassa alus on kuitenkin turvallisesti aluevesirajan tällä puolella.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä