Kotimaa

Suomeen saa tulla Schengen-maista yhdellä tavalla rajoituksista riippumatta – erityistä syytä ei tarvita, eikä valvontaa ole

Maahantulon rajoitukset palaavat maanantaina Suomen ja Ruotsin välille. Rajan voi silti ylittää tietyllä kulkuneuvolla vielä marraskuussa muuttuvien vaatimustenkin aikana vapaasti ja ilman negatiivista koronatestiä.

Rajaliikenteen liikennevalomallista ja siihen liittyvistä rajoituksista riippumatta on yksi tapa saapua Suomeen ilman rajavalvontaa.

Tämä koskee kaikkia Schengen-maita niiden koronatilanteesta huolimatta.

Kyseessä on saapuminen huviveneellä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Huvialusliikenne on vapautettu sisärajavalvonnasta, eikä tämän liikennemuodon osalta edellytetä erityistä maahantulon perustetta, vahvistaa komentaja Tomi Kivenjuuri Rajavartiolaitoksen esikunnasta.

Keväällä oli hyvin tiukka linja

Varsinkin veneilijät muistavat viime kevään tiukan linjan, jolloin Suomen kansalaisetkin saivat tulla esimerkiksi Ruotsista veneellä vain pakottavan syyn takia.

Raja piti lisäksi ylittää Maarianhaminan, Hangon, Helsingin, Haapasaaren, Santion tai Nuijamaan ylityspaikoilla.

Rajavartiolaitoksen mukaan 22 kilometrin päässä rannasta tai sisäisten aluevesien ulkorajasta sijaitsevaa merirajaa myös valvottiin tiukasti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Todennäköisyys sille, että jää kiinni, on hyvin suuri, varoitti komentaja Ismo Siikaluoma Lännen Medialle maaliskuussa.

Alkukesällä linja muuttui täydellisesti.

Maahantuloperusteita ei vaadita

Huviveneliikenteen sisärajavalvonta päättyi varsinaisesti jo kesäkuun puolivälissä.

– Huvialusliikenteen valvonnalle ei nähty suurta tarvetta enää alkukesän kokemusten jälkeen, ja rajat ylittävä liikenne pysyi arvioiden mukaisesti melko vähäisenä koko kesän ajan, Kivenjuuri kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Ylipäänsä kaikkien rajoitusten tavoitteena on ollut estää taudin leviämistä, eikä huvialusliikennettä nähty tuosta näkökulmasta suurena riskinä.

Valvontaa ei palautettu myöskään elokuussa, kun hallitus julkaisi niin sanotun liikennevalomallin.

Nyt rajan saa ylittää vesillä missä tahansa.

Saapuminen veneellä Suomeen on lisäksi sallittua Schengen-maista niin sanottuja punaisia maita myöden ja myös muille kuin suomalaisille.

Normaalisti lähtömaa vaikuttaa siihen, kuinka painavat perusteet ulkomaalaisilta vaaditaan Suomeen saapumiselle. Huviveneiden kohdalla on toisin.

– Tämän liikennemuodon osalta ei edellytetä erityistä maahantulon perustetta, Kivenjuuri vahvistaa.

Käytännön merkitys on vähäinen

Käytännössä kyse on tällä hetkellä pitkälti teoreettisesta "porsaanreiästä", sillä rajan ylittävä huviveneliikenne on loppusyksyllä hyvin vähäistä, talvesta puhumattakaan.

Juuri vähäiseksi katsotun kokonaisriskin vuoksi linjauksiin ei ole odotettavissa muutoksia, vaikka rajaliikennettä muuten tiukennettaisiin.

– Huviveneliikennettä ei olla myöskään tulevissa päätöksissä ottamassa takaisin valvonnan piiriin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei veneilijöiltä vaadita maahan saapumiseksi negatiivista koronatestiä, kun rajavalvonnan käytäntö muuttuu marraskuun lopulla. Maitse, lentäen tai kaupallisella aluksella saapuvilta testitulos vaaditaan.

Uudet rajoitukset käyttöön

Maanantaista lähtien maahantulon rajoitukset ovat uudestaan käytössä paitsi Suomen ja Ruotsin niin myös Suomen ja Islannin, Norjan, Saksan, Slovakian ja Viron välisessä liikenteessä.

Yhteensä maahantulon rajoitukset ovat näin voimassa Suomen ja yli 20 muun Schengen-maan välillä.

Maalistaus voi muuttua koronatilanteen perusteella viikoittain.

Rajoitusten kiristymisestä huolimatta päivittäinen liikenne Suomen, Ruotsin ja Norjan välisellä maarajalla rajayhteisöjen välillä sallitaan edelleen.

Lisäksi Suomessa voi käydä työssä Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista 14 vuorokauden karanteenia.

Rajayhteisö kattaa määritelmän mukaan esimerkiksi Tornionlaaksossa ne taajama-alueet, joilta rajan yli pääasiassa asioidaan.

Näitä poikkeuksia lukuun ottamatta sisärajoilla maahantulon rajoitukset mahdollistavat vain paluuliikenteen Suomeen, kauttakulkuliikenteen, työmatkan ja muun välttämättömän syyn.

Maahantulijoille suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia. Lokakuun alusta alkaen omaehtoista karanteenia voi halutessaan lyhentää kahdella vapaaehtoisella koronatestillä.

Miten käy ravintoloiden ja yökerhojen?

Toisin kuin keväällä valmiuslain aikaan, monista koronan jarrutustoimista vastaavat nyt alueelliset viranomaiset eli sairaanhoitopiirit, kunnat ja aluehallintoviranomaiset.

Sosiaali- ja terveysministeriö kerää alueiden ehdotukset keinoista, joita otetaan käyttöön koronan kiihtymisvaiheessa.

Esimerkiksi maskisuosituksia on käytössä alueellisesti.

Hallitus kokoontuu osaltaan keskustelemaan uusista koronarajoituksista tiistaina.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan sosiaali- ja terveysministeriö tuo neuvotteluihin esityksen ravintolarajoituksista (MTV3 25.9.).

Kiuru pitää välttämättömänä muutoksia ravintolojen sääntelyyn nykytilanteesta. Ravintolojen ja yökerhojen sulkemisia ei kuitenkaan ole hänen mukaansa tulossa.

Ravintolat suljettiin noutoruokaa lukuun ottamatta keväällä koronan leviämisen ehkäisemiseksi. Tästä seurasi talouskriisi monille alan yrityksille ja lomautusaalto työntekijöille.

Koronatilanteen huononeminen on kiristämässä maahantulon rajoituksia. Suomen kansalaisella on kuitenkin aika oikeus lähteä maasta ja palata maahan.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä