Kotimaa

Suomen ensimmäiset minkkien koronatestitulokset valmistuvat – tautiriski pienenee, kun suuri osa maan minkeistä tapetaan lähiviikkoina

Euroopan tartuntatautiviraston odotetaan antavan tällä viikolla arvion minkkien tartuntojen vaikutuksista koronavirusrokotteelle. Tanska ehti lopettaa riskiin vedoten kuudesosan tarhaminkeistäään.

– Se oli virhe. Se oli valitettava virhe.

Näillä sanoilla Tanskan pääministeri Mette Frederiksen pyörsi tällä viikolla määräyksensä maan kaikkien turkistarhaminkkien lopettamisesta koronariskin takia.

Tanska on maailman suurin minkintuottajamaa, jossa on yli tuhat minkkitarhaa. 197:stä oli löytynyt koronavirukseen sairastuneita minkkejä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maan 17 miljoonasta minkistä noin joka kuudes ehdittiin lopettaa sen jälkeen, kun hallitus antoi määräyksensä viikko sitten. Päätöksestä tyrmistyneet tarhaajat antoivat televisiohaastatteluja kyyneleet silmissään.

Sen jälkeen selvisi, että määräys oli laiton. Lopetettavaksi voidaan määrätä eläimet vain niiltä tarhoilta, joilta on löydetty tartuntoja, sekä noin 8 kilometrin kokoiselta suojavyöhykkeeltä.

Frederiksen perusteli määräystä sillä, että minkeistä löytynyt cluster5-koronavirusmutaatio voisi olla riski ensi vuonna valmistuvalle koronarokotteelle. Tanskassa 12 ihmiseltä on löytynyt cluster5-koronavirustartunta, ja yli kaksisataa ihmistä on saanut koronatartunnan minkeiltä.

Tieto viruksen riskistä rokotteelle on kuitenkin vailla tieteellistä pohjaa. Euroopan tartuntatautivirasto ECDC:n odotetaan tällä viikolla antavan siitä lisää tietoa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nyt Tanskassa yritetään viedä läpi lakia, joka sallisi kaikkien minkkien lopettamisen. Se ei välttämättä onnistu, sillä hätäinen lopetuspäätös on johtanut poliittiseen kriisiin.

Suomessa testataan 30 tarhan minkkejä

Tanskan tilanne sai Suomenkin viranomaiset hereille turkistarhojen koronatilanteesta.

Ensimmäisessä vaiheessa testataan minkkejä Pohjanmaalta kymmenen kunnan alueelta kolmestakymmenestä tarhasta. Pohjanmaalla sijaitsee valtaosa Suomen alle tuhannesta turkistarhasta.

Ensimmäisten eläinten tulosten odotetaan valmistuvan huomenna perjantaina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Jos eläimen näyte on positiivinen, sen tarhan kaikki eläimet määrätään lopetettaviksi ja tutkitaan lähistön tarhojen eläimet, sanoo osastonjohtaja Terhi Laaksonen Ruokaviraston eläinten terveyden ja hyvinvoinnin osastolta.

Kustakin tarhasta testataan viisi kuolleena löydettyä tai sairauden takia lopetettua eläintä, koska virus löytyy todennäköisemmin sairaalta kuin terveeltä eläimeltä.

Sivelynäytteet pakastetuista minkinruhoista otetaan Seinäjoella ja tutkitaan Helsingissä.

Miljoona minkkiä kuolee lähiviikoina

Suomessa minkkejä tuotetaan vähemmän kuin Tanskassa. Suomen tarhoilla elää noin 1,25 miljoonaa minkkiä, joista miljoona tapetaan nahkojen vuoksi marras-joulukuussa. Loput ovat jalostuseläimiä.

– On hyvä että ne nahkotaan nyt, sillä tartuntapaine pienenee, kun minkkien määrä vähenee oleellisesti, Laaksonen sanoo.

Hän pitää Tanskan hallituksen toimintaa "outona" eikä näe, että Suomessa vastaava olisi mahdollista. Kuinka paljon turkiseläimiä tullaan Suomessa vielä testaamaan, riippuu siitä löytyykö positiivisia näytteitä. Tanskan lisäksi Hollannissa on lopetettu minkkejä koronatartunnan takia.

Minkki on ensimmäinen eläin, joka on tartuttanut ihmiseltä saadun koronaviruksen takaisin ihmisiin. Turkiseläimistä toinen näätäeläin fretti ja supikoira voivat myös saada koronavirustartunnan ihmiseltä.

Koronavirusta on löydetty myös koirista ja kissoista, jotka ovat olleet tekemisissä covid-19-tautiin sairastuneen ihmisen kanssa. Tapauksista on raportoitu Aasiassa, Yhdysvalloissa ja joissakin Euroopan maissa, kertoo Ruokavirasto. Nykytiedon mukaan virus ei tartu nautoihin, lampaisiin, sikoihin, kanoihin tai ankkoihin.

Minkit kuvattiin juuri ennen niiden teurastamista ja nahkomista Tanskan Naestvedin lähellä sijaitsevalla 3 000 minkin tarhalla. Näiden minkkien nahka meni myyntiin, koska tarhalta ei löydetty koronaa.
Lopetetut minkit oli pinottu odottamaan nahkomista tanskalaistarhalla. Minkit lopetetaan yleensä kaasulla.
Lopetettuja minkkejä kuljetettiin tällä viikolla joukkohautaan Tanskassa Holstebrohon sotavoimien alueelle.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä