Ulkomaat

Thaimaassa protestoijat saavat oppia viranomaisten hämäykseen Hongkongin demokratia-aktivisteilta

Yhä uusia nimettömiä johtajia on noussut viranomaisten pidättämien demokratia-aktivistien tilalle. Kutsu protesteihin leviää sosiaalisessa mediassa vain hetki ennen tapahtuman alkua viranomaisten hämäämiseksi.

Thaimaassa demokratiamielenosoitukset jatkuivat viikonloppuna viranomaisten estämisyrityksistä huolimatta. Mielenosoittajat noudattivat oppeja, joihin on turvauduttu vastaavissa protesteissa Hongkongissa, Valko-Venäjällä ja Nigeriassa.

Thaimaan mielenosoittajat ovat muodostaneet sosiaalisessa mediassa yhteyksiä esimerkiksi Hongkongin protestiliikkeeseen. Sunnuntaina Instagramissa ja Facebookissa julkaistut kokoontumiskehotukset kutsuivat ilman johtajaa toimivia protestoijia Bangkokin keskeisiin risteyksiin uhmaten viranomaisten julistamaa mielenosoituskieltoa. Protestoijat huusivat "alas diktatuuri" ja "uudistakaa monarkia".

Viranomaiset ovat pidättäneet kymmeniä protestoijia ja heidän johtajiaan. Heidän tilalleen on noussut toistaiseksi tuntemattomia ihmisiä organisoimaan uusia protesteja. Vesitykkien käyttäminen ja Bangkokin metrolinjojen sulkeminen ei onnistunut estämään mielenosoituksia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hongkongista otettujen oppien mukaisesti kutsu mielenosoitukseen ja sen paikan ilmoittaminen tehtiin viranomaisten hämäämiseksi aivan viime hetkellä.

– Vapauttakaa ystävämme, protestoijat huusivat seistessään sateessa sateenvarjojen kanssa. Joillakin oli kuvia pidätetyistä protestien johtajista. Thaimaan juristien ihmisoikeusjärjestön mukaan ainakin 80 protestoijaa on pidätetty 13. lokakuuta lähtien. Heistä on yhä poliisin hallussa 27.

Eräs thaimaalainen K-pop fanklubi keräsi internetissä 25 000 dollaria käytettäväksi mielenosoitusten hyväksi.

Pääministeri valmis neuvottelemaan protestoijien kanssa

Mielenosoittajat vaativat muun muassa pääministeri Prayuth Chan-ochan eroa. Pääministeri – entinen sotilasjuntan johtaja – on halukas neuvottelemaan protestoijien kanssa, kertoi hänen tiedottajansa sunnuntaina.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Hallitus haluaa neuvotella löytääksemme ulospääsyn yhdessä, tiedottaja Anucha Burapachaisri sanoi Reutersille.

Hän ei tarkentanut, kenen kanssa hallitus neuvottelisi.

Protestoijien mukaan vuonna 2014 vallan kaapannut Prayuth peukaloi viime vuoden parlamenttivaalien tulosta voidakseen jatkaa vallassa. Hän kiistää tämän.

Thaimaan mielenosoitukset olivat leviämässä myös muualle maailmaan. Mielenosoituksia on jo pidetty tai niitä suunnitellaan pidettäväksi ainakin Taiwanissa, Tanskassa, Ruotsissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hongkongilainen aktivisti Joshua Wong tviittasi tukensa Thaimaan protestoijille. Hänen mukaansa mielenosoittajien etenemistä kohti demokratiaa ei voida estää.

Kuninkaan jatkuva oleskelu Saksassa yksi ongelma

Mielenosoittajat vaativat myös monarkian uudistamista. Thaimaassa kuningasta pidetään yhä lähes jumalallisena voimana ja hänellä on suuri vaikutus yhteiskuntaan. Nykyinen kuningas Maha Vajiralongkorn nousi valtaan vuonna 2016 ja hän on tämän jälkeen pyrkinyt lisäämään vaikutusvaltaansa maan instituutioihin. Hän on määrännyt kaksi armeijan yksikköä kuninkaallisen palatsin alaisuuteen ja maan parlamentti antoi hänelle suoran vallan kruunun miljardien dollarien varoihin.

– Ihmiset haluavat todella tarttua vaatimustensa alkulähteisiin, sanoi valtiotieteilijä Janjira Sombatpoonsiri Deutsche Wellelle.

– Kun he katsovat ongelman alkujuuriin, he näkevät hallinnon koostumuksen ongelmiensa syynä ja mielestäni palatsi on yksi tällainen.

Mielenosoittajien raivoa kuningasta kohtaan lietsoo myös se, että kuningas on käytännössä asunut pitkiä aikoja Saksan Baijerissa vuodesta 2007 lähtien.

Hän on sieltä käsin puuttunut Thaimaan politiikkaan, mitä Saksan hallitus ei katso hyvällä. Kuninkaalla on Saksassa oleskeluun yksityisviisumi.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas on sanonut parlamentille hallituksen tehneen selväksi, että "Thaimaata koskevaa politiikkaa ei saa tehdä Saksan maaperältä", kertoi Deutsche Welle.

Kuninkaalla on ylellinen loma-asunto järven rannalla Tutzingissa. Lisäksi hän on asunut pitkän aikaa Garmisch-Partenkirchenissä sijaitsevassa hotellissa. Kuninkaan 15-vuotias poika käy koulua Baijerissa.

Mielenosoittajat arvostelevat myös kuninkaan Saksassa oleskelun suuria kustannuksia thaimaalaiselle veronmaksajalle.

Demokratia-aktivistit pitivät esillä pidätettyjen aktivistijohtajien kuvia osoittaessaan mieltään Bangkokin keskustassa sunnuntaina.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä