Paikallisuutiset

THL:n linjaus Astra Zenecan rokotteesta ei toistaiseksi vaikuta rokotusjärjestykseen Kainuussa – ajanvarausta ruuhkauttavat edelleen sinne kuulumattomat tiedustelut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keskiviikkoinen rokotuslinjaus ei toistaiseksi vaikuta Kainuun koronarokotuksiin.

THL kertoi keskiviikkona, että Astra Zenecan rokotteen ikäraja poistuu, koska rokote on osoittautunut tehokkaaksi myös ikääntyneille. Sitä voidaan siis antaa myös yli 70-vuotiaille.

Kainuun sote tiedotti torstaina, ettei linjaus muuta rokotusjärjestystä tai nopeuta rokotuksia lähiaikoina Kainuussa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kainuun soten vs. pandemiapäällikön Tuomo Erolan mukaan Kainuun soten odottamat rokotetoimitukset pysyvät 1 000–2 000 annoksen viikkovauhdissa.

Hänen mukaansa rokotusajat riskiryhmiin kuuluville on annettu lähiviikoiksi ja rokotukset jatkuvat suunnitellusti.

– Toistaiseksi AstraZenecan toimitukset Kainuuseen ovat olleet vähäisiä ja toimitusten määrät ovat vaihdelleet odotuksiin nähden. Esimerkiksi kuluvan kahden viikon jaksolla saamme 1 000 annosta Astraa. Lisäksi alkuvuonna rokotettujen sote-henkilöstön tehosterokotuksiin menee osa muista valmisteista, joten tahti ei tästä merkittävästi muutu, Erola kertoo Kainuun soten tiedotteessa.

Koronarokotteet, jotka vaativat kaksi annosta, annetaan aina samalla valmisteella. Näin yhden tuotteen lisäys ei suoraan vaikuta jo vuorossa olevien rokotuksiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Sote selventää, että kertyneen ulkomaisen tutkimustiedon mukaan AstraZenecan rokote antaa ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen ikääntyneille yhtä vahvan suojan kuin Pfizer-Biontechin mRNA-rokote, joten lääketieteellistä syytä yläikärajan säilyttämiseen ei enää ole.

Soittojonossa aamulla 200 puhelua

Torstaiaamuna puhelinajanvarauksessa oli jonossa oli yli 200 puhelua. Soten mukaan suurin osa soitoista koskee edelleen tiedusteluja, jotka eivät kuulu ajanvaraukseen.

Kainuun sote pyytää, että asiakkaat tutustuvat omatoimisesti rokotustiedotteisiin ennen yhteydenottoa terveyspalveluihin. Näin ruuhkat vähenevät merkittävästi.

Lisätietoja rokotusjärjestyksestä, sairausriskiryhmiin kuuluvista ja muista ohjeista on rokotusinfosivulla sote.kainuu.fi/koronarokotukset . Mikäli asia ei selviä ohjeista, erityiset koronakysymykset voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen korona@kainuu.fi .

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nämä ryhmät ovat rokotusvuorossa nyt

Koronarokotuksiin voivat tällä hetkellä varata ajan seuraavat ryhmät:

– 1941 tai sitä ennen syntyneet

– 16–69-vuotiaat, joilla on elinsiirto- tai kantasolusiirre tai aktiivinen syöpähoito, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus tai vaikea krooninen keuhkosairaus

– yli 18-vuotiaat omaishoidettavat ja heidän kanssaan samassa taloudessa asuva omaishoitaja iästä riippumatta.

Aika varataan soittamalla numeroon 044  709 3788. Ikäihmisten rokotuksiin (1941 ja sitä ennen syntyneet) voi varata ajan itse myös Omasoten nettiajanvarauksen kautta.

Koronarokotuksen ajanvarauksen peruutuksen voi tehdä Omasoten kautta.

Toistaiseksi AstraZenecan toimitukset Kainuuseen ovat olleet vähäisiä ja toimitusten määrät ovat vaihdelleet
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä